Yksityiskohtien Ericeira

Ericeira on kaunis portugalilainen kalastajakylä, joka sijaitsee Atlannin rannalla noin 50 kilometriä Lissabonista luoteeseen. Ericeiran historia ulottuu aina 1100-luvulle saakka. Ericeirasta on hyvät bussiyhteydet pääkaupunkiin ja moneen muuhun kaupunkiin kuten Sintraan. Sintra on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi.

Ericeiraan tullaan viettämään viikonloppua maan muista kaupungeista. Eläkeläisiä näkee paljon kahviloissa ja katukuvassa ylipäätään. Ericeira on myös Portugalin surffipääkaupunki. Olen mieltänyt surffauksen nuorten harrastukseksi, ilmeisesti näin ei olekaan. Surffilaudan kanssa taitelee myös keski-ikäisiä jopa vanhempia henkilöitä. Ericeirassa kohtasin kaiken ikäisiä surffaajia.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Ericeiran kadut ovat mutkittelevia viehättäviä mukulakivikatuja. Tyypillinen talo on sinivalkoinen…

….se ei kuitenkaan ole koko totuus. Talo voi olla vaikka vaaleanpunainen.

Jokainen talo on yksilöllinen. Jokaisen talon ovi on omanlaisensa. Vain mielikuvitus on rajana ovien suunnittelussa.

Ericeira on siisti hyvin hoidettu pikkukaupunki, silti ihan kaikki rakennukset eivät ole priimakunnossa.

Opastintaulut ovat sopusoinnussa kaupungin yleisilmeen kanssa. Ne sulautuvat tyyliltään ja väritykseltään rakennuksiin ja kaakeleihin hyvin. Jokainen opastintaulu on erilainen mutta tismalleen kalastajakylän hengen mukainen.

Pyykit kuivatetaan ulkona kuten monessa muussakin Etelä-Euroopan kaupungissa.

Pienessä kaupungissa on iso hotelli uima-altaineen. Hotelli, jossa on isot huoneet ja maittava aamiainen.

Kaupunkia on elävöitetty runoilla. Runoja on kaikkiaan kahdeksan kappaletta. Ne on ripoteltu tasaisin välein pitkin rantakatuja. Kiintoisa idea.

Aava meri on niin kaunis, rauhoittava ja vaikuttava, joten en malta tätäkään postausta julkaista ilman kuvaa merestä.

Ikääntyneen työntekijän työhyvinvointi

Otsikko voisi hyvinkin olla pelkästään Työntekijän työhyvinvointi. Työhyvinvointiin liittyvät asiat koskettavat kaikkia työntekijöitä iästä riippumatta. Muutamia painotuseroja löytyy, nuorena korostuu hieman eri asiat kuin ikääntyneenä.

Työhyvinvointi, työn kuormittavuus, työuupumus, masennus ovat aiheita, joista ei hevin keskustella työpaikalla. Kaikki mikä vähänkin viittaa mieleen ja on abstraktia, niin niistä vaietaan. Liikuntatunneista ja murtuneesta nilkasta on helppo puhua mutta hyvä johtaminen ja työuupumus ovatkin huomattavasti hankalampia keskusteluaiheita.

Luonto moninaisuudessaan edistää hyvinvointia.

Mitä työhyvinvointi on?

Työhyvinvointi on kokonaisuus, jonka muodostavat työ ja sen mielekkyys, terveys, turvallisuus ja hyvinvointi. Näin Sosiaali- ja terveysministeriö määrittelee työhyvinvoinnin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan työhyvinvointi on organisaation ja esimiehen osoittamaa kiinnostusta työntekijöitä ja heidän tekemää työtä kohtaan (välittämistä) sekä työntekijöiden oikeudenmukaista kohtelua. Siis hyvää johtamista.

Työhyvinvointia syntyy tekemällä mielenkiintoista työtä. Työtä, joka on sopivan haastavaa ja jota on sopiva määrä tietyn ajan puitteissa tehtäväksi. Työhyvinvointi ei synny itsestään, sen eteen pitää niin esimiesten kuin työntekijöiden tehdä työtä. Työhyvinvointi on tahdon asia.

Meren katseleminen antaa uusia ajatuksia myös työhön.

Työhyvinvointia edistäviä asioita

Alla muutamia käytänteitä ja asioita, jotka tavalla tai toisella vaikuttavat, lisäävät ja edistävät työhyvinvointia yhteisössä. Työhyvinvointi on toki paljon muutakin kuin luettelemani asiat.

  • Avoin työilmapiiri, jossa voi olla eri mieltä.
  • Keskustelu ja neuvottelevat käytännöt ovat tapoja, joilla asioita edistetään.
  • Valmius ja uskallus käsitellä ristiriitoja. Ristiriitoihin puututaan nopeasti.
  • Tervehtiminen: päivää, kiitos ja anteeksi. Hyvät käytöstavat eivät ole itsestään selvyys. Henkilöstöä pitää muistuttaa tervehtimisestä samoin kuin muistutetaan lakien ja määräysten noudattamisesta.
  • Palaverit, infotilaisuudet, keskustelutuokiot: mikä tahansa tilaisuus, joka kokoaa työntekijät säännölliseti yhteen. Tämä on myös yksi keino vähentää yksinäisyyttä työpaikalla.
  • Hyvä esimiestoiminta ja johtaminen.
  • Oikeudenmukainen kohtelu.
  • Tehtävänkuvat: jokaisella työntekijällä on kirjallinen tehtävänkuva, joka päivitetään vähintään kerran vuodessa.
  • Vaikuttamismahdollisuus omaan työhön.
  • Toimiva tiedonkulku ja viestintä.
  • Organisaation sisäinen ohjeistus on selkeää ja ymmärrettävää.
  • Henkilöstö tuntee työnantajan arvot ja organisaation tavoitteet.  
  • Omat tavoitteet ovat ymmärrettävät ja niiden toteutumista seurataan.
  • Henkilöstöllä on mahdollisuus kehittää omaa ammattitaitoa.
  • Palkkausperusteet ovat selkeät ja koko henkilöstö on tietoinen niistä.
  • Uusien työntekijöiden perehdytys hoidetaan hyvin, perehdytykselle on määrätty vastuuhenkilöt ja seuranta.
  • Organisaatiossa seurataan ja valvotaan toiminnan ja tavoitteiden toteutumista. Seuranta ja valvonta on ehdottomasti heikko kohta työelämässä. Toinen heikko kohta on ennaltaehkäisevä toiminta, jota työhyvinvointikin on.
  • Erityisesti jaksamiseen, mahdollisesti työurien pitenemiseen vaikuttuvia tekijöitä:
    • Seniorivapaat. Seniorivapaa on vapaa, jonka saa tietyn ikäisenä, esimerkiksi 60 vuotiaana viisi päivää vuodessa. Seniorivapaat olisi keino, joka oikeasti nostaisi eläkeikää.
    • Vuorotteluvapaaehtojen höllentäminen ikäystävällisempään suuntaan
    • Työaikajoustot on tarkoitettu kaiken ikäisille työntekijöille.

Listaa voisi toki pidentää vaikka kuinka paljon. Liikunnan tukeminen eri muodoissa on varmasti yksi yleisimmistä organisaatioiden käyttämistä tukimuodoista.

Meri rauhoittaa ja rentouttaa.

Edellä mainittujen asioiden toteuttaminen ei välttämättä vaadi lisäresursseja eikä aiheuta lisäkustannuksia kuten tervehtiminen mutta luo hyvää mieltä ja siten hyvinvointia. Käänteisenä edellä mainitut asiat yhdessä ja erikseen pahimmillaan aiheuttavat työuupumusta, jonka seuraukset voivat olla pitkäkestoisia kuten sairauspoissaolot. Sairauspoissaolojen hinnaksi on Elinkeinoelämän Keskusliitto laskenut keskimäärin 350 euroa per päivä, mutta asiantuntijaorganisaatioissa hinnan on arveltu nousevan huomattavasti korkeammaksi.

Aurinko ja valo antaa energiaa. Kukat kukkii Portugalissa tammikuussakin.

Sykähdyttävä meri

Voi kuinka kaunis meri voi olla. Meri on erilainen joka tunti, joka päivä. Meri on erilainen aamulla, päivällä, illalla. Meri on erilainen aurinkoisella säällä, pilvisellä säällä, sateisella säällä, tuulisella säällä. Siksi kai meren katselemiseen ei kyllästy.

Meren voi aistia monin tavoin. Meri tuoksuu, meri kohisee. Meri tuntuu lämpötilana ja ilmavirtana.

Meren katseleminen antaa vapauden tunteen. Tuntuu kuin kaikki toiveet olisi mahdollista toteuttaa. Meren katselu rentouttaa ja rauhoittaa jopa inspiroi. Aavan meren tuolla puolen voi kuvitella olevan vaikka mitä jännää ja ihmeellistä. Meri myös lohduttaa, jotenkin omat murheet kutistuvat ison ja mahtavan valtameren äärellä.

Meri voi samalla kertaa näyttäytyä sinisenä, turkoosina, vihreänä. Valkoisista vaahtopäistä puhumattakaan.

Meri ja kävely, mikä yhdistelmä. Meren rannalla ja rantakadulla kävely selkeyttää ajatuksia ja synnyttää uusia ideoita.

Kosteaa meri-ilmaa on helppo hengittää. Hämmästyttävää kuinka hyvää meri-ilma tekee iholle.

Monen metrin korkuiset aallot löyvät ikivanhoja rantakallioita vasten. Pelottavaa, samalla niin mahtavaa.

Harmi, kun me ihmiset likaamme ja saastumamme meriä. Toivottavasti osaamme ottaa opiksi ja toimia järkevämmin tulevaisuudessa.

Merellä kalastetaan, merellä surffataan. Kun oikein tarkkaan katsoo kuvaa, niin kuvassa taaempana voi nähdä valkoisen kalastusveneen ja etualalla surffaajia.

Tyyni meri auringonlaskun alkaessa.

Aurinko laskee mailleen. Meri on taasen vaihtanut väriä.

Lue myös blogi Mahtava meri http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/mahtava-meri/



Pulppuavat ideat

Ideat kuuluvat kaikille. Ideoiden tuottaminen ei onneksi katso ikää. Ikääntyneenä on ihana ideoida. Ideoita on jopa helpompi tuottaa kuin nuorena. On laaja kokemus ja siten laaja pohja mistä ammentaa ajatuksia. Tietää paremmin, mitkä ideat toimivat käytännössä. Vai tarvitseeko sitä edes tietää?

Tuleva eläkeaika se vasta saakin mielikuvituksen liikkeelle. Voi leikitellä mitä kummallisimmilla ajatuksilla ja ideoilla. Uskon, että sieltä pulppuavasta ideamerestä ne parhaat ja toteuttamiskelpoisimmat ideat ponnahtavat ylös, kun sen aika on. Kaikkia ideoita ei ole tarkoituskaan toteuttaa. Ideoita ja ajatuksia kannattaa myös kirjata muistiin. Kirjoitettuna ideoista tulee todellisempia ja ne pysyvät säilössä mahdollista myöhempää käyttöä varten. Joskus ideat jalostuvat tavoitteiksi.

Mikä merkitys pulppuavilla ideoilla on ihmiselle? Väitän, että tärkeä. Ideoita syntyy, kun olo on hyvä ja levännyt ja kun työ tai muu tekeminen on motivoivaa ja merkityksellistä. Monia ideoita ja oivalluksia olen saanut kävelylenkillä. En osaa sanoa, mikä kävelyssä synnyttää ideoita mutta niin se vaan on. Stressaantuneena ideoita on vaikeampi tai lähes mahdoton tuottaa.

Ympäristöllä on niin ikään oma merkityksensä, paras ympäristö on sopivan kannustava ja myönteinen. Yhdessä ideointi on hauskaa, ideoija tarvitsee tukijoukkonsa. Ystävällisyys lisää rohkeutta. Innokkaimmankin ihmisen ideatehtailu ehtyy, jos ideat ammutaan alas jatkuvasti.

Työelämässä muutos on jatkuvaa, muutostarpeita tulee niin organisaation sisältä kuin ulkoa. Kansainvälisessä toiminnassakin on pysyttävä mukana. Liian usein kuulee, että organisaation toimintamallit tulee annettuna. Vaikka työntekijät itse tietäisivät mikä olisi tehokkain tapa hoitaa tietty toiminto. Organisaatioissa tulisi siis kannustaa aitoon vuorovaikutukseen jopa joutilaisuuteen, jättää tilaa ideoinnille.

Esimiehen yksi tärkeimpiä ominaisuuksia on kyky kuunnella, olla aidosti läsnä. Herää kysymys onko esimiestehtävissä ns. vääriä henkilöitä? Työhyvinvoinnin tärkeyttä työpaikoilla ei täysin ymmärretä. Liikuntasetelit ovat osa työhyvinvointia mutta työhyvinvointi tarkoittaa muutakin kuin liikuntaa. Hyvinvoiva työntekijä on tuottava ja lojaali työnantajalle. Huolestuttavaa on myös, että iltaisin ja viikonloppuisin töitä paiskivat liian monet työntekijät. Palkatta tietysti.

Taisin poiketa hieman otsikon aiheesta. No, työpaikalla kuitenkin vietämme kolmasosan päivästä, joten ei ole ihan sama millainen työympäristö on. Sekä työympäristö että muu ympäristö vaikuttavat ideoiden syntymiseen. Motivaatio ja pulppuavat ideat kulkevat käsikädessä. Kysynkin, miten pysyä innostuneena, motivoituneena ja uusia ideoita tuottavana työntekijänä? Hetken jaksaa synkemmässäkin ympäristössä mutta muutaman vuoden jälkeen kyynisyys saa vallan.

Rehellisyyden nimissä täytyy myös kertoa, että ihan aina ei ole superkivaa olla ideapulputtaja. Syntyy ideakaaos päähän. Olen myös huomannut, että kaikki eivät pidä innostuneesta ideapulppurista, eivät halua tai jaksa kuunnella.

Oli miten oli, toivon etten ikinä menetä kykyä ideoida. Toivon, etten ikinä menetä sitä kutkuttavaa tunnetta vatsassa, joka ideoinnista ja innostumisesta seuraa.

IDEARIKASTA SYKSYÄ!

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Naisten yksinmatkailu on kasvattanut suosiotaan viime aikoina. Olen lukenut aiheesta monia artikkeleita, mistä sainkin idean kirjoittaa yksinmatkailusta omassa blogissani. Yksinmatkailu ei ole kovin helppoa kaikille nuorillekaan naisille saatikka sitten meille 50-luvulla syntyneille.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Aina niin mahtava meri

Osa ihmisistä ei halua matkustella yksin, osa taas haluaisi mutta puuttuu rohkeus. Itse olen yksinmatkaillut koko elämäni ajan. Olen matkustellut myös erilaisissa porukoissa, joten olen senkin puolen kokenut.

Yksin matkustamisessa ei ole mitään erityistä, totesi joku. Ei varmasti olekaan mutta silti yksin matkustaminen  jännittää. Ainakin kynnys matkalle lähtemisestä voi olla suuri. Ensimmäinen kerta on vaikein. Aivan kuten kaikessa muussakin uudessa tekemisessä.

Niin yksinmatkailussa, kaksin matkailussa kuin ryhmämatkailussa on omat hyvät puolensa. Minulle ehdottomasti parasta yksinmatkailussa on vapaus.  Ensimmäisen matkani yksin tein nuorena tyttönä, viimeisimmän viime talvena. Vaikuttavin, merkittävin ja pisin matkani yksin on ollut maailmanympärysmatkani lähes kolme vuosikymmentä sitten. Sitä matkaa en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni jonkun toisen kanssa.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Värikäs kaupunki

Yksin matkaan lähtiessä ei ole riippuvainen kenenkään muun loma-ajankohdista eikä  aikatauluista. Voi valita mieleisensä matkakohteet ja katsella juuri niitä nähtävyyksiä, jotka kiinnostavat eniten. Ainakin pidemmällä matkalla voi oppia uusia, yllättäviäkin asioita itsestään. Viihdyn yksin mutta en ole erakko, sen olen huomannut matkoillani.

Ulkomailla on suht helppo tutustua ihmisiin. Ei todellakaan tarvitse olla yksin koko matkaa ellei itse niin halua. Puheripuli takuuvarmasti iskee jossain matkan vaiheessa, silloin sitä vaan alkaa höpötellä ihmisten kanssa. Repun kanssa reissatessa kohtasi muita yksinmatkailijoita esimerkiksi hostelleissa. Joihinkin tutustui paremmin ja vietettiin yhteistä aikaa pidempääkin. Viime talvena Portugalissa tutustuin ranskalaiseen naapuriini. Kolmen viikon aikana palailin tiettyihin kahviloihin aina uudestaan ja uudestaan. Noissa kahviloissa sain suussa sulavien leivonnaisten lisäksi hyvän päivän tuttuja.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Merenrantakahvilan suojassa

Nykytekniikka on kyllä hienoa, se mahdollistaa yhteydenpidon ystäviin aivan toisella tavalla kuin kolme-neljäkymmentä vuotta sitten. Yksinäisyys ei pääse yllättämään niin helposti. Matkalla on myös mahdollista kehittää uusia taitoja. Kirjoittaminen on hyvää viihdykettä, kirjoittaminen osittain korvaa myös juttukaverin puutteen. Lue Yhteydenpidon helppous: http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/yhteydenpidon-helppous/

Yksinmatkailussa on miinuspuoliakin. Itseä ja yksinäisyyttä pitää sietää. Olen myös sairastanut maailmalla. No siitäkin selviää. Ihania avulaita ihmisiä on jokaisessa maassa. Buenos Airesissa minut ryöstettiin, se oli kova paikka. Silloin kyllä kaipasin kaveria. Toki voi tulla muitakin ikäviä hetkiä kuten eksyminen, väärin ymmärretyksi tuleminen, väsymys. Arkiset asiat tuottavat päänvaivaa esimerkiksi vessasta käynti, kun matkalaukkua ei voi jättää kenenkään vahdittavaksi. Yritäpä survoutua pieneen vessakoppiin tavaroiden kanssa.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Kauniita yksityiskohtia

Olen matkustellut myös työkseni useiden vuosien ajan ja aina yksin. Alussa yksin työmatkalle lähteminen jännitti valtavasti. Työmatkat ovat ihan oma lukunsa, niissä on mukana monta ulottuvuutta joita vapaa-ajan matkoilla ei ole. Työmatkoilla olosuhteet ovat hyvät mutta silti uusiin maihin ja kaupunkeihin saapuminen sekä uusien ihmisten kanssa työskentely jännitti. Ja pukeutuminen. Niin työ- kuin vapaa-ajan matkoillani on hyvä huomioida kohdemaan kulttuuri.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Hotellisiivojan taidonnäyte

Matkatavaroiden keveys on tärkeää etenkin ikäihmisille mutta tärkeää se on reppu selässä matkailevillekin. Reppuajoilta pakkaamisesta jäi mieleen t-paitojen rullaus. Tehokas tapa pakata vaatteet pienesti. Paidat myös siliävät rullauksessa. Toki matkalaukun painolla on merkitystä työmatkoillakin. Laukkua voi joutua nostelemaan useita kertoja matkan aikana.

Jos minun pitäisi antaa yksi vinkki yksinmatkustamisesta haaveileville niin ehdotan, että lähdet tuttuun kaupunkiin viikonloppumatkalle. Tutussa paikassa on vähemmän jännitettäviä asioita. Tuollaisella matkalla saa jo tuntumaa siitä, onko yksinmatkustaminen se oma juttu.

Ikääntynyt, ikäihminen, seniori vai vanhus?

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Ikääntynyt – puolimatka taittunut

Siinäpä sanoja, mitä ne oikein tarkoittavat. Itse käytän noita sanoja aika huolettomasti. En ole edes kunnolla miettinyt, mitä sanat oikeasti merkitsevät. Tässäkään postauksessa en pyri määrittelemään otsikon sanoja. Kerron vain mielikuvia, joita ne minussa herättävät.

Ikääntynyt. Laissa ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä. Ikääntyneiksi työntekijöiksi luetaan 55+ ikäiset ja ikääntyviksi luetaan 45-54 vuotiaat työntekijät. Ikääntynyt ei omissa mielikuvissani välttämättä ole vielä eläköitynyt mutta lain mukaan hän olisi. Käytän ikääntynyt-sanaa aika usein, jotenkin se vaan on sopiva ilmaisu monissa yhteyksissä. Itse koen olevani ikääntynyt. Ikääntynyt on neutraali sana.

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Ikäihminen – jokainen sen kokee

Ikäihminen. Nuorten käsityksen mukaan ikäihmiset ovat jo eläköityneitä. Eläköitynyt kuvaakin  ikäihmistä melko hyvin. En ole vielä eläköitynyt mutta olen ikäihminen, vai olenko? En oikein tiedä. Tiedän sen, että jos minua kutsutaan ikäihmiseksi, en siitä loukkaannu. Tosin en tiedä minkä ikäisenä minusta tuli ikäihminen.

Seniori. Oman näkemyksen mukaan ikähaitari on kaikkein suurin seniori-sanaa käytettäessä, puhutaan seniori-työntekijöistä, seniorikansalaisista. Seniori tuntuu jotenkin teennäiseltä sanalta, omaan suuhun se ei oikein istu. En myöskään osaa luontevasti käyttää juniori-sanaa. Mielestäni seniori on vanhempi ja kokeneempi kuin joku muu. Seniori-sanaa voisi käyttää kuvaamaan juuri kokemusta, esimerkiksi ammattinimikkeissä kuten seniorikonsultti.

Vanhus. Mitä vanhempi henkilö on, sitä myöhemmin hän näkee vanhuuden koittavan. Silloin kun itse olin 18-vuotias,  viisikymppinen oli tosi tosi vanha. Nyt olen jo kuusikymmentä täyttänyt, olen vanha mutta en koe itseäni erityisen vanhaksi saatikka sitten vanhukseksi. Jos olisi ihan pakko määritellä kuka on vanhus niin ehkä 85+ ikäinen. Onko Aira vanhus? Ehkä 100 vuotias on vanhus. Vanhus on ehdottomasti positiivinen sana. Kaunis sana.

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Vanhus, niin kaunis

Vanha. En ole nuori, en ole keski-ikäinen, olen vanha. Olen siis loppuelämän vanha. Vanha-sanaa suotta karsastetaan Suomessa. Liian usein kuulee vanhenemista ja vanhuutta pidettävän  synomyymina raihaisuudelle. Niin yksinkertaista vanheneminen ei sentään ole. Vanheneminen kuuluu elämään ja on luonnollinen osa elämää. Se myös pitäisi nähdä sellaisena.

Alla olevan sukupolvijaottelun olen bongannut jostain verkkosivuilta. Jaottelua tarkastellessani tajusin, miten erilaisessa maailmassa olenkaan elänyt kuin esimerkiksi Y-sukupolvi. Mielenkiintoista oli myös pohtia, miten monia asioita olenkaan ehtinyt nähdä ja kokea eri aikakausina.

  • Sota-ajan sukupolvi                              1921—1944
  • Nousukauden suuret ikäluokat     1945—1954
  • Öljykriisin sukupolvi                            1955—1964
  • Hyvinvoinnin sukupolvi                     1965—1972
  • Lamasukupolvi                                        1973—1979
  • Y-sukupolvi                                               1980—1990
  • Z-sukupolvi                                              1991—

Ihmisen  moninaisuus ja erilaisuus lisääntyvät iän kasvaessa. Kukin määrittelee iän omasta näkökulmastaan. Ymmärrän kyllä, että viranomaisten ja tutkijoitten tarvitsee tehdä jakoa ja määrittelyjä iän suhteen. Toivoisin kuitenkin, että jaottelut ja käsitteet eivät syyttä suotta loisi negatiivista mielikuvaa vanhenemisesta.

Lue myös: 60 vuotta – paras ikä http://www.ikaantymisenihmeet.net/hyvinvointi/60-vuotta-paras-ika/

Lopputulemana tästä postauksesta: Unohda ikä silloin, kun sillä ei ole olennaista merkitystä elämään!

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Unohda ikä – keskity elämään

60 vuotta – paras ikä

Kuusikymmentä vuotta on kiinnosta ikä. Minulle ja ehkä osalle teistäkin se on yksi elämän taitekohdista. Ikä, jolloin alkaa miettiä elämän merkityksellisyyttä ja rajallisuutta. Vieläkö voisi tehdä jotain uutta?

Kuusikymmentä vuotta_arjen osaamista

Alkukesän voikukat

Itse asiassa ensimmäistä kertaa 60+ ikäisenä olen todella miettinyt ikää. En niinkään siksi, että voi voi kun olen vanha vaan enemmänkin elämän merkityksellisyyden näkökulmasta. Minulla ei ole ollut varsinaisia ikäkriisejä, ei edes viisikymppisenä. Luullakseni ei nytkään ole.

Paras ikä on se ikä minkä ikäinen kulloinkin on eli just nyt minulle paras ikä on 61 vuotta.

Joskus huomaan, että kanssaihmiset hämmentyvät, kun puhutaan iästä. Ikä on joillekin hyvin arka puheenaihe. Itse olen täysin tietoinen, että näytän ikäiseltäni. Ryppyjä on. Kasvojen lisäksi ikä näkyy kaulasta, käsistä, olemuksesta kaikesta. Sitä ei oikein voi peittää. Toki olisi botoxit ja leikkaukset. No ei ehkä kuitenkaan minulle. Suhtautuminen ikään on nurinkurista. Meillä vanhenemiseen ei oikein osata suhtautua luonnollisesti.

Kuusikymmenta vuotta_rentoutta

Valkoinen on kesän väri

Joinakin päivinä tunnen itseni iättömäksi, joinakin päivinä tunnen itseni ikäisekseni mutta vanhaksi ja väsyneeksi en ole vielä itseäni tuntenut. Toki olen ollut väsynyt mutta en vanha ja väsynyt. Milloin vanhuus sitten alkaa? Tuntuu, että vanhuus siirtyy sitä myöhemmäksi mitä enemmän ikää karttuu.

Kuten tiedämme, ihmisellä on monta ikää. Ehkä se osaltaan selittää, että eri aikoina tunnemme itsemme eri ikäiseksi. Kronologinen ikä on kalenteri-iän karttumista. Biologinen ja fysiologinen ikä kertovat ihmisen kunnosta. Subjektiivinen ja kulttuurinen ikä määrittyy omien tuntemusten ja ympäristön odotusten mukaisesti.

Onko sillä oikeasti väliä minkä ikäinen on?

Minusta on hauska olla tekemisissä eri ikäisten ihmisten kanssa. Toki on tärkeää, että on oman ikäluokan ystäviä ja tuttavia. Voi jakaa ja muistella kokemuksia monilta vuosikymmeniltä. Kauan sitten työskentelin Ruotsissa. Työpaikalla kiinnitti huomiota eri-ikäisten ihmisten välinen ystävyys. Kolmekymppinen mies ja kuusikymppinen nainen saattoivat olla ystäviä. Uskoakseni Suomessa on iän perusteella on enemmän erottelua kuin naapurimaassa.

Kuusikymmenta vuotta_rohkeutta

Kesän kauneutta

Työpaikalla parhaan lopputuloksen saa kun ryhmässä on eri-ikäisiä, eri taustan omaavia, eri sukupuolta olevia työntekijöitä. Keskustelut ovat  hedelmällisiä ja näkökulmia  tulee useita.  Työpaikan ikäohjelmaa ei koskaan saisi olla suunnittelemassa pelkästään kolme- ja nelikymppisiä asiantuntijoita. He eivät voi mietenkään tietää mitä on olla kuusikymppinen. Miten voisivatkaan tietää, kun eivät ole sitä kokeneet.

Iän ja kokemuksen tuomia hyviä puolia on niin paljon ja ne ovat niin merkittäviä, että en malta olla listaamatta muutamia niistä:

  • ikä lisää rohkeutta
  • ikä tuo rentoutta
  • ikä helpottaa oppimista
  • ikä auttaa ja helpottaa hallitsemaan kokonaisuuksia
  • iän myötä oppii tuntemaan itseään
  • ikä auttaa tunnistamaan tunteita
  • ikä parantaa keskittymiskykyä
  • ikä rauhoittaa
  • ikä ja kokemus auttaa selviämään vastoinkäymisistä helpommin
  • ikä tuo lempeyden

    Kuusikymmenta vuotta_kokonaisuuksia

    Suomen kesään kuuluu vesi ja koivut

Kuusikymppisillä on työelämän ja arjen osaamista vaikka muille jakaa.

Itse  asiassa kirjoitin hieman saman tyyppisen blogin  muutama viikko sitten: Mikä oikeasti on tärkeää elämässä? http://www.ikaantymisenihmeet.net/hyvinvointi/mika-oikeasti-on-tarkeaa-elamassa/ Jotenkin vaan elämän merkityksellisyys on mielessä, joten päätin jatkaa aiheesta ainakin tämän postauksen verran.

Rentouttavat käsityöt

Käsitöiden on todettu lisäävän hyvinvointia monin eri tavoin.

Näin myös itse uskon. Käsitöiden tekeminen on mitä parhainta rentouttavaa tekemistä asiantuntijatyön vastapainoksi. Tällä hetkellä villasukkien kutominen on se ykkösasia minulle. Vai pitäisikö sanoa villasukkien neulominen. Olen kotoisin Pohjanmaalta, siellä puikoilla kudotaan.

Oikeastaan ei ole väliä mitä käsitöitä tekee. Tärkeintä on käsillä tekeminen, ja se kun näkee kättensä työn tuloksen. On suorastaan itsetuntoa kohottavaa kun tekee jotain ja saa työn valmiiksi. Asiantuntijatyössä ei välttämättä näe konkreettisia työn tuloksia, ei ainakaan heti jos lainkaan. Ehkä tuo on juuri se syy käsitöiden merkityksen korostumiseen.

Otetaanpa vaikka villasukkien kutominen. Pari kolme kuukautta sitten kudoin ensimmäiset villasukat parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Minulle sukkien kutomiseen liittyi uuden opettelua. En muistanut, miten kantapää tehdään. Onneksi on netti, sieltä ohjeita kyllä löytyy.

Ennestään omistin jo monta eri paksuutta olevia sukkapuikkoja. Lankakaupassa kuitenkin huomasin, että myös sukkapuikkoja valmistetaan eri materiaaleista. Lisäksi niitä valmistetaan eri muotoisina. Siispä ostin koivusta ja metallista valmistetut sukkapuikot sekä kulmikkaat puikot. Kulmikkaat puikot tuntuvat nyt käteen sopivimmilta. Jotenkin jälki tulee tasaisempaa ja kutominen tuntuu kevyemmältä. Voikohan noin sanoa? On kiva myös vaihdella puikkoja. Olen kuitenkin huomannut, että yksi sukkapari kannattaa kutoa samoilla puikoilla valmiiksi asti. Jos puikkoja vaihtaa kesken työn, työn jälki ei välttämättä ole tasaista.

Olen käyttänyt lukuisia eri värisiä lankoja sukkiin. On kiva leikitellä väreillä, värit piristävät ja inspiroivat. On jännittävää kun lankavalmistajalta ilmestyy uusia värejä. Lankakaupassa melkein sekoaa kaikkien ihanien lankakerien keskellä. Haluaisi ostaa ne kaikki.

Toki kudon myös villapaitoja ja torkkupeittoja silloin tällöin, lisäksi virkkaan huiveja ja mattoja. Kuten jo aikaisemmin totesin ei niin väliä mitä käsitöitä tekee, tärkeintä on käsillä tekeminen. Käsitöitä väkerretään fiiliksen mukaan. Sekään ei sureta jos työ jää kesken. Työn voi purkaa. Tai kuten pari viikkoa sitten, sain valmiiksi reilu vuosi sitten kesken jääneen torkkupeiton.

Käsitöiden tekeminen auttaa unohtamaan arkiset huolet. Käsitöiden tekeminen myös rauhoittaa kiireisen päivän jälkeen. Lankojen hypistely innostaa. Mallien ja värien suunnittelussa voi käyttää luovuutta. Excel-taulukko on oiva apu torkkupeiton suunnittelussa.

Työpainotteisen jakson ollessa meneillään yksinkertaisemmat työt ovat valttia. Kiireisinä aikoina tuntuu, ettei oikein jaksa keskittyä monimutkaisiin töihin eikä myöskään jaksa suunnitella uutta. Silloin on kiva vaan  tehdä jotain helppoa, sellaista joka sujuu rutiinilla. Mutta sitten kun on löysempää työrintamalla tai muuten elämässä, niin on innostavaa selata neulelehtiä ja piipahtaa lankakauppojen verkkosivuilla sekä suunnitella.

Käsitöiden tekeminen myös motivoi pitämään kunnosta huolta. Oma keho vaatii säännöllistä huoltoa muuten selkä ja hartiat eivät kestä istumista. Myös kädet ovat joutuneet koville vuosien harrastuksen takia. Ei hätää, apuvälineitä kyllä löytyy. Peukalotuki! Ilokseni huomasin, että tukia valmistetaan myös mustana. Joskus tyyliseikatkin ovat tärkeitä!

Käsitöitä voi tehdä televisiota katsellessa, työn voi ottaa mukaan kyläilyreissulle, ainakin hyvän ystävän luo. Työ kulkee helposti mukana juna-, lento- ja bussimatkoilla. Välineitä on onneksi myös lentokoneeseen sopivia.

Seuraelämän sääntö vuodelta 1938:  ”Naiset voivat ottaa käsityön mukaansa vierailulle läheisten tuttaviensa kahvikutsuihin ja muihin samanlaisiin tilaisuuksiin. Sopivaa on, että emäntä kutsuessaan vieraitaan huomauttaa, että käsityö voidaan ottaa mukaan.”

Mikä oikeasti on tärkeää elämässä?

Tätä kysymystä varmasti meistä jokainen on miettinyt jossain vaiheessa elämää. Aika usein kysymys nousee esille elämän taitekohdissa. Suurien muutosten yhteydessä. Kuulostaako tutulta?

Olen jutellut monien työelämässä olevien 60+ ikäisten naisten kanssa ja monet heistä ovat alkaneet pohtia työelämästä syrjään siirtymistä. Siitäkin huolimatta, että varsinaiseen vanhuuseläkeikään on vielä muutama vuosi aikaa. Monella työn sisältö on suht mielekäs mutta jokin työelämässä on pielessä. Viisi vuotta aiemmin kukaan heistä ei vielä puhunut eläkeasioista sanaakaan, eläkeaika tuntui tuolloin niin kovin kaukaiselta.

Eräs tuttavani otti irtisanomispaketin alle kuusikymppisenä, toinen jäi muuten vaan pois töistä  kuusikymppisenä, kolmas jäi töistä pois vuotta ennen varsinaista eläkeikää ja on osittain varhennetulla  vanhuuseläkkeellä. Tämä ei lainkaan kuulosta siltä, että eläkeikä olisi nousussa. No, eläkeikää ei nosteta pakolla. Ihmiset tekevät omia ratkaisujaan, oli lakisääteinen eläkeikä mikä tahansa.

Mitä oikein on tapahtumassa? Eikö työelämä olekaan niin auvoista kuin mediassa annetaan ymmärtää? Nyt hehkutetaan työllisyyslukuja ja Suomen onnellisuussijoitusta. Hyvä niin! Ollaan huolestuneita vääristyneestä huoltosuhteesta. Hyvä sekin! Mutta mihin on unohtunut ikääntynyt työntekijä, mihin ovat unohtuneet organisaatioiden ikäohjelmat? Toki muistetaan työurien pidentäminen mutta työssä jaksaminen on jäänyt kaiken suorittamisen jalkoihin. Nuortenkin jaksaminen on koetuksella, liian usein.

Tässä on jotain hyvin ristiriitaista. Valitetaan, ettei ole rahaa maksaa tulevaisuuden eläkkeitä, tulee kalliiksi. Toisaalta ei kuitenkaan panosteta, jotta ikääntyneet jaksaisivat ja viihtyisivät työelämässä. Lue myös: http://www.ikaantymisenihmeet.net/hyvinvointi/palauttavat-seniorivapaat/

Jos nainen ei ole joutunut 55+ ikäisenä työstään irtisanotuksi niin viimeistään kuudenkymmenen ikävuoden paikkeilla naiselle tapahtuu jotain työyhteisössä. Mitä, sitä on äärimmäisen vaikea kuvata. Melko varmasti noihin kummallisuuksiin on osallisena suomalainen vaikenemisen kulttuuri, keskustelun puute. Ikääntynyt nainen ikään kuin muuttuu ”näkymättömäksi”, on muiden pompoteltavana, häneltä ei enää pyydetä kommentteja, ei kutsuta palavereihin, ”projektilisät” maksetaan mieskollegoille, kukaan ei halua eikä ehdi kuunnella ikääntynyttä naista. Tässä oli muutamien naisten kokemuksia yksityiseltä ja julkiselta sektorilta vuodelta 2018.

Helsingin Sanomissa oli 9.4. mielenkiintoinen kahden arvostetun tohtorin mielipidekirjoitus ”Työntekijät pelkäävät puhua työpaikan konflikteista avoimesti”. https://www.hs.fi/paivanlehti/09042018/art-2000005633794.html

Kuusikymppisenä elämää on edessä vähemmän kuin takanapäin. Se todellakin pistää pohtimaan kannattaako sinnitellä ”näkymättömänä” konfliktien sävyttämässä työyhteisössä. Vai tekisikö jotain itselle merkityksellistä ja iloa tuottavaa. Antaisi mielikuvituksen vapaasti työskennellä, antaisi ideoiden tulla, uudistuisi.

Siis mikä oikeasti on tärkeää elämässä?

 

Eläkeläisten kimppakämppä

Tu­le­vai­suu­des­sa kimp­pa­kämppä saattaa olla kiinnostava asumismuoto myös eläkeläisille. Aika on jo kypsä soveltaa yhteisöllistä asumista myös ikäihmisiin, vai onko? Kimppakämpällä tarkoitan asumismuotoa, jossa jokaisella asukkaalla on oma huone. Keittiö, olohuone, kylpyhuone ja wc ovat yhteisessä käytössä.

Kimppakämppä usein mielletään vain nuorten opiskelijoitten asumismuodoksi. Itse voisin hyvinkin kuvitella asuvani parin kolmen eläkeläiskaverin kanssa yhteisessä huoneistossa.

Idean kimppa-asumiseen sain nuorelta sukulaispojalta. Hän nimenomaan haluaa asua kaverinsa kanssa, ei yksin. Heillä on kiva kolmio, jossa on erinomainen pohjaratkaisu kaveriasumiseen. Asunto sijaitsee juuri siellä, missä he haluavatkin asua. Asumiskustannukset ovat kohtuulliset. Tämä on varteenotettava asumismuoto myös ikäihmisille!

Olen kuullut kimppa-asumista kutsuttavan myös ryhmäasumiseksi. Tanskassa ”gruppboende” on melko yleistä sekä eläkeläisten että lapsiperheitten keskuudessa. Käsittääkseni myös Hollanti on yhteisöllisen asumisen edelläkävijä maita. Jopa Ruotsissa on suunniteltu ikäihmisille monipuolisia asumisratkaisuja Suomea enemmän.

Haluan uskoa, että yhteisöllisyys on nostamassa päätään. Haluan myös uskoa, että ikäihmisille rakennetaan yhteisöllisiä asuntoja nykyistä enemmän. Toivottavasti rakentajilla ja päättäjillä riittää rohkeutta tuottaa erilaisille vanhuksille erityyppisiä asuntoja myös kaupunkien keskustoissa. Toivottavasti kaukana ovat ajat jolloin oletettiin, että ikäihmiset ovat yhtenäinen joukko, joka haluaa ja tarvitsee vain rauhaa. Kaikille eläkeläisille ei todellakaan riitä kiikkustuoli ja vanhainkotí metsän keskellä.

Suomessa yksilöä, yksin pärjäämistä korostetaan liikaa. Yksinäisyys on yksilökeskeisen yhteiskunnan ikävä kääntöpuoli. Aikamoinen ristiriita! Lue myös http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/ericeiran-kahvilat-eli-pastelariat/

Yksin aamukahvia juodessani pohdin mitä hyviä puolia kimppa-asuminen toisi tullessaan. Listasta tuli pitkä, tässä osa hyvistä puolista. No aamukahvia ei ainakaan tarvitsisi juoda yksin. Eikä iltapäiväkahviakaan. Ar­ki­as­ka­reet muut­tu­vat sitä työ­lääm­mik­si, mitä enem­män ikää kart­tuu. Kimppakämpässä on monta tekijää ke­ven­tämässä tätä taak­kaa. Halutessaan voi asua vaikka kaupungin keskustassa. Pienelläkin eläkkeellä pystyy vuokraamaan asunnon hyvältä paikalta, kun on monta maksajaa. Itse asiassa asunnon voi vuokrata vaikka ulkomailta. Ainakin vielä siinä vaiheessa, kun kunto on riittävän hyvä. Yhteisiä palveluja kuten siivous ja ruoan kotiinkuljetus voi hankkia yhdessä, nekin kustannukset tulevat jaettuina edullisemmiksi. Yhteisasuminen auttaa pysymään pirteänä, ennaltaehkäisee masennusta, niin ajattelen. Ennen kaikkea kimppa-asuminen antaisi seuraa ja toisi turvaa. On rauhoittavaa tietää, että ei ole yksin jos sattuisi vaikka kaatumaan.

Miten sitten käytännössä kimppa-asuminen hoituisi: Porukan jäsenten olisi ehkä hyvä jollain tavoin olla samanhenkisiä, jokin yhteinen tekijä varmasti helpottaisi sopeutumista. Toki pienet omituisuudet pitää pystyä hyväksymään. Pelisäännöistä kannattaa sopia etukäteen. Vuokrasopimus hoituu kimppakämppäläisten kesken niin, että yksi on päävuokralainen ja muut tekevät alivuokrasopimuksen päävuokralaisen kanssa.

Lähetin kyselyn kahdelle suurelle vuokranantajalle ja tiedustelin heiltä voiko yli 55-vuotialle suunnattuja senioriasuntoja vuokrata kimppakämpäksi. Ilokseni molemmat vuokranantajat vastasivat kyllä.

 

« Older posts