Pulppuavat ideat

Ideat kuuluvat kaikille. Ideoiden tuottaminen ei onneksi katso ikää. Ikääntyneenä on ihana ideoida. Ideoita on jopa helpompi tuottaa kuin nuorena. On laaja kokemus ja siten laaja pohja mistä ammentaa ajatuksia. Tietää paremmin, mitkä ideat toimivat käytännössä. Vai tarvitseeko sitä edes tietää?

Tuleva eläkeaika se vasta saakin mielikuvituksen liikkeelle. Voi leikitellä mitä kummallisimmilla ajatuksilla ja ideoilla. Uskon, että sieltä pulppuavasta ideamerestä ne parhaat ja toteuttamiskelpoisimmat ideat ponnahtavat ylös, kun sen aika on. Kaikkia ideoita ei ole tarkoituskaan toteuttaa. Ideoita ja ajatuksia kannattaa myös kirjata muistiin. Kirjoitettuna ideoista tulee todellisempia ja ne pysyvät säilössä mahdollista myöhempää käyttöä varten. Joskus ideat jalostuvat tavoitteiksi.

Mikä merkitys pulppuavilla ideoilla on ihmiselle? Väitän, että tärkeä. Ideoita syntyy, kun olo on hyvä ja levännyt ja kun työ tai muu tekeminen on motivoivaa ja merkityksellistä. Monia ideoita ja oivalluksia olen saanut kävelylenkillä. En osaa sanoa, mikä kävelyssä synnyttää ideoita mutta niin se vaan on. Stressaantuneena ideoita on vaikeampi tai lähes mahdoton tuottaa.

Ympäristöllä on niin ikään oma merkityksensä, paras ympäristö on sopivan kannustava ja myönteinen. Yhdessä ideointi on hauskaa, ideoija tarvitsee tukijoukkonsa. Ystävällisyys lisää rohkeutta. Innokkaimmankin ihmisen ideatehtailu ehtyy, jos ideat ammutaan alas jatkuvasti.

Työelämässä muutos on jatkuvaa, muutostarpeita tulee niin organisaation sisältä kuin ulkoa. Kansainvälisessä toiminnassakin on pysyttävä mukana. Liian usein kuulee, että organisaation toimintamallit tulee annettuna. Vaikka työntekijät itse tietäisivät mikä olisi tehokkain tapa hoitaa tietty toiminto. Organisaatioissa tulisi siis kannustaa aitoon vuorovaikutukseen jopa joutilaisuuteen, jättää tilaa ideoinnille.

Esimiehen yksi tärkeimpiä ominaisuuksia on kyky kuunnella, olla aidosti läsnä. Herää kysymys onko esimiestehtävissä ns. vääriä henkilöitä? Työhyvinvoinnin tärkeyttä työpaikoilla ei täysin ymmärretä. Liikuntasetelit ovat osa työhyvinvointia mutta työhyvinvointi tarkoittaa muutakin kuin liikuntaa. Hyvinvoiva työntekijä on tuottava ja lojaali työnantajalle. Huolestuttavaa on myös, että iltaisin ja viikonloppuisin töitä paiskivat liian monet työntekijät. Palkatta tietysti.

Taisin poiketa hieman otsikon aiheesta. No, työpaikalla kuitenkin vietämme kolmasosan päivästä, joten ei ole ihan sama millainen työympäristö on. Sekä työympäristö että muu ympäristö vaikuttavat ideoiden syntymiseen. Motivaatio ja pulppuavat ideat kulkevat käsikädessä. Kysynkin, miten pysyä innostuneena, motivoituneena ja uusia ideoita tuottavana työntekijänä? Hetken jaksaa synkemmässäkin ympäristössä mutta muutaman vuoden jälkeen kyynisyys saa vallan.

Rehellisyyden nimissä täytyy myös kertoa, että ihan aina ei ole superkivaa olla ideapulputtaja. Syntyy ideakaaos päähän. Olen myös huomannut, että kaikki eivät pidä innostuneesta ideapulppurista, eivät halua tai jaksa kuunnella.

Oli miten oli, toivon etten ikinä menetä kykyä ideoida. Toivon, etten ikinä menetä sitä kutkuttavaa tunnetta vatsassa, joka ideoinnista ja innostumisesta seuraa.

IDEARIKASTA SYKSYÄ!

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Naisten yksinmatkailu on kasvattanut suosiotaan viime aikoina. Olen lukenut aiheesta monia artikkeleita, mistä sainkin idean kirjoittaa yksinmatkailusta omassa blogissani. Yksinmatkailu ei ole kovin helppoa kaikille nuorillekaan naisille saatikka sitten meille 50-luvulla syntyneille.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Aina niin mahtava meri

Osa ihmisistä ei halua matkustella yksin, osa taas haluaisi mutta puuttuu rohkeus. Itse olen yksinmatkaillut koko elämäni ajan. Olen matkustellut myös erilaisissa porukoissa, joten olen senkin puolen kokenut.

Yksin matkustamisessa ei ole mitään erityistä, totesi joku. Ei varmasti olekaan mutta silti yksin matkustaminen  jännittää. Ainakin kynnys matkalle lähtemisestä voi olla suuri. Ensimmäinen kerta on vaikein. Aivan kuten kaikessa muussakin uudessa tekemisessä.

Niin yksinmatkailussa, kaksin matkailussa kuin ryhmämatkailussa on omat hyvät puolensa. Minulle ehdottomasti parasta yksinmatkailussa on vapaus.  Ensimmäisen matkani yksin tein nuorena tyttönä, viimeisimmän viime talvena. Vaikuttavin, merkittävin ja pisin matkani yksin on ollut maailmanympärysmatkani lähes kolme vuosikymmentä sitten. Sitä matkaa en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni jonkun toisen kanssa.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Värikäs kaupunki

Yksin matkaan lähtiessä ei ole riippuvainen kenenkään muun loma-ajankohdista eikä  aikatauluista. Voi valita mieleisensä matkakohteet ja katsella juuri niitä nähtävyyksiä, jotka kiinnostavat eniten. Ainakin pidemmällä matkalla voi oppia uusia, yllättäviäkin asioita itsestään. Viihdyn yksin mutta en ole erakko, sen olen huomannut matkoillani.

Ulkomailla on suht helppo tutustua ihmisiin. Ei todellakaan tarvitse olla yksin koko matkaa ellei itse niin halua. Puheripuli takuuvarmasti iskee jossain matkan vaiheessa, silloin sitä vaan alkaa höpötellä ihmisten kanssa. Repun kanssa reissatessa kohtasi muita yksinmatkailijoita esimerkiksi hostelleissa. Joihinkin tutustui paremmin ja vietettiin yhteistä aikaa pidempääkin. Viime talvena Portugalissa tutustuin ranskalaiseen naapuriini. Kolmen viikon aikana palailin tiettyihin kahviloihin aina uudestaan ja uudestaan. Noissa kahviloissa sain suussa sulavien leivonnaisten lisäksi hyvän päivän tuttuja.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Merenrantakahvilan suojassa

Nykytekniikka on kyllä hienoa, se mahdollistaa yhteydenpidon ystäviin aivan toisella tavalla kuin kolme-neljäkymmentä vuotta sitten. Yksinäisyys ei pääse yllättämään niin helposti. Matkalla on myös mahdollista kehittää uusia taitoja. Kirjoittaminen on hyvää viihdykettä, kirjoittaminen osittain korvaa myös juttukaverin puutteen. Lue Yhteydenpidon helppous: http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/yhteydenpidon-helppous/

Yksinmatkailussa on miinuspuoliakin. Itseä ja yksinäisyyttä pitää sietää. Olen myös sairastanut maailmalla. No siitäkin selviää. Ihania avulaita ihmisiä on jokaisessa maassa. Buenos Airesissa minut ryöstettiin, se oli kova paikka. Silloin kyllä kaipasin kaveria. Toki voi tulla muitakin ikäviä hetkiä kuten eksyminen, väärin ymmärretyksi tuleminen, väsymys. Arkiset asiat tuottavat päänvaivaa esimerkiksi vessasta käynti, kun matkalaukkua ei voi jättää kenenkään vahdittavaksi. Yritäpä survoutua pieneen vessakoppiin tavaroiden kanssa.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Kauniita yksityiskohtia

Olen matkustellut myös työkseni useiden vuosien ajan ja aina yksin. Alussa yksin työmatkalle lähteminen jännitti valtavasti. Työmatkat ovat ihan oma lukunsa, niissä on mukana monta ulottuvuutta joita vapaa-ajan matkoilla ei ole. Työmatkoilla olosuhteet ovat hyvät mutta silti uusiin maihin ja kaupunkeihin saapuminen sekä uusien ihmisten kanssa työskentely jännitti. Ja pukeutuminen. Niin työ- kuin vapaa-ajan matkoillani on hyvä huomioida kohdemaan kulttuuri.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Hotellisiivojan taidonnäyte

Matkatavaroiden keveys on tärkeää etenkin ikäihmisille mutta tärkeää se on reppu selässä matkailevillekin. Reppuajoilta pakkaamisesta jäi mieleen t-paitojen rullaus. Tehokas tapa pakata vaatteet pienesti. Paidat myös siliävät rullauksessa. Toki matkalaukun painolla on merkitystä työmatkoillakin. Laukkua voi joutua nostelemaan useita kertoja matkan aikana.

Jos minun pitäisi antaa yksi vinkki yksinmatkustamisesta haaveileville niin ehdotan, että lähdet tuttuun kaupunkiin viikonloppumatkalle. Tutussa paikassa on vähemmän jännitettäviä asioita. Tuollaisella matkalla saa jo tuntumaa siitä, onko yksinmatkustaminen se oma juttu.

Ikääntynyt, ikäihminen, seniori vai vanhus?

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Ikääntynyt – puolimatka taittunut

Siinäpä sanoja, mitä ne oikein tarkoittavat. Itse käytän noita sanoja aika huolettomasti. En ole edes kunnolla miettinyt, mitä sanat oikeasti merkitsevät. Tässäkään postauksessa en pyri määrittelemään otsikon sanoja. Kerron vain mielikuvia, joita ne minussa herättävät.

Ikääntynyt. Laissa ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä. Ikääntyneiksi työntekijöiksi luetaan 55+ ikäiset ja ikääntyviksi luetaan 45-54 vuotiaat työntekijät. Ikääntynyt ei omissa mielikuvissani välttämättä ole vielä eläköitynyt mutta lain mukaan hän olisi. Käytän ikääntynyt-sanaa aika usein, jotenkin se vaan on sopiva ilmaisu monissa yhteyksissä. Itse koen olevani ikääntynyt. Ikääntynyt on neutraali sana.

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Ikäihminen – jokainen sen kokee

Ikäihminen. Nuorten käsityksen mukaan ikäihmiset ovat jo eläköityneitä. Eläköitynyt kuvaakin  ikäihmistä melko hyvin. En ole vielä eläköitynyt mutta olen ikäihminen, vai olenko? En oikein tiedä. Tiedän sen, että jos minua kutsutaan ikäihmiseksi, en siitä loukkaannu. Tosin en tiedä minkä ikäisenä minusta tuli ikäihminen.

Seniori. Oman näkemyksen mukaan ikähaitari on kaikkein suurin seniori-sanaa käytettäessä, puhutaan seniori-työntekijöistä, seniorikansalaisista. Seniori tuntuu jotenkin teennäiseltä sanalta, omaan suuhun se ei oikein istu. En myöskään osaa luontevasti käyttää juniori-sanaa. Mielestäni seniori on vanhempi ja kokeneempi kuin joku muu. Seniori-sanaa voisi käyttää kuvaamaan juuri kokemusta, esimerkiksi ammattinimikkeissä kuten seniorikonsultti.

Vanhus. Mitä vanhempi henkilö on, sitä myöhemmin hän näkee vanhuuden koittavan. Silloin kun itse olin 18-vuotias,  viisikymppinen oli tosi tosi vanha. Nyt olen jo kuusikymmentä täyttänyt, olen vanha mutta en koe itseäni erityisen vanhaksi saatikka sitten vanhukseksi. Jos olisi ihan pakko määritellä kuka on vanhus niin ehkä 85+ ikäinen. Onko Aira vanhus? Ehkä 100 vuotias on vanhus. Vanhus on ehdottomasti positiivinen sana. Kaunis sana.

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Vanhus, niin kaunis

Vanha. En ole nuori, en ole keski-ikäinen, olen vanha. Olen siis loppuelämän vanha. Vanha-sanaa suotta karsastetaan Suomessa. Liian usein kuulee vanhenemista ja vanhuutta pidettävän  synomyymina raihaisuudelle. Niin yksinkertaista vanheneminen ei sentään ole. Vanheneminen kuuluu elämään ja on luonnollinen osa elämää. Se myös pitäisi nähdä sellaisena.

Alla olevan sukupolvijaottelun olen bongannut jostain verkkosivuilta. Jaottelua tarkastellessani tajusin, miten erilaisessa maailmassa olenkaan elänyt kuin esimerkiksi Y-sukupolvi. Mielenkiintoista oli myös pohtia, miten monia asioita olenkaan ehtinyt nähdä ja kokea eri aikakausina.

  • Sota-ajan sukupolvi                              1921—1944
  • Nousukauden suuret ikäluokat     1945—1954
  • Öljykriisin sukupolvi                            1955—1964
  • Hyvinvoinnin sukupolvi                     1965—1972
  • Lamasukupolvi                                        1973—1979
  • Y-sukupolvi                                               1980—1990
  • Z-sukupolvi                                              1991—

Ihmisen  moninaisuus ja erilaisuus lisääntyvät iän kasvaessa. Kukin määrittelee iän omasta näkökulmastaan. Ymmärrän kyllä, että viranomaisten ja tutkijoitten tarvitsee tehdä jakoa ja määrittelyjä iän suhteen. Toivoisin kuitenkin, että jaottelut ja käsitteet eivät syyttä suotta loisi negatiivista mielikuvaa vanhenemisesta.

Lue myös: 60 vuotta – paras ikä http://www.ikaantymisenihmeet.net/hyvinvointi/60-vuotta-paras-ika/

Lopputulemana tästä postauksesta: Unohda ikä silloin, kun sillä ei ole olennaista merkitystä elämään!

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Unohda ikä – keskity elämään

60 vuotta – paras ikä

Kuusikymmentä vuotta on kiinnosta ikä. Minulle ja ehkä osalle teistäkin se on yksi elämän taitekohdista. Ikä, jolloin alkaa miettiä elämän merkityksellisyyttä ja rajallisuutta. Vieläkö voisi tehdä jotain uutta?

Kuusikymmentä vuotta_arjen osaamista

Alkukesän voikukat

Itse asiassa ensimmäistä kertaa 60+ ikäisenä olen todella miettinyt ikää. En niinkään siksi, että voi voi kun olen vanha vaan enemmänkin elämän merkityksellisyyden näkökulmasta. Minulla ei ole ollut varsinaisia ikäkriisejä, ei edes viisikymppisenä. Luullakseni ei nytkään ole.

Paras ikä on se ikä minkä ikäinen kulloinkin on eli just nyt minulle paras ikä on 61 vuotta.

Joskus huomaan, että kanssaihmiset hämmentyvät, kun puhutaan iästä. Ikä on joillekin hyvin arka puheenaihe. Itse olen täysin tietoinen, että näytän ikäiseltäni. Ryppyjä on. Kasvojen lisäksi ikä näkyy kaulasta, käsistä, olemuksesta kaikesta. Sitä ei oikein voi peittää. Toki olisi botoxit ja leikkaukset. No ei ehkä kuitenkaan minulle. Suhtautuminen ikään on nurinkurista. Meillä vanhenemiseen ei oikein osata suhtautua luonnollisesti.

Kuusikymmenta vuotta_rentoutta

Valkoinen on kesän väri

Joinakin päivinä tunnen itseni iättömäksi, joinakin päivinä tunnen itseni ikäisekseni mutta vanhaksi ja väsyneeksi en ole vielä itseäni tuntenut. Toki olen ollut väsynyt mutta en vanha ja väsynyt. Milloin vanhuus sitten alkaa? Tuntuu, että vanhuus siirtyy sitä myöhemmäksi mitä enemmän ikää karttuu.

Kuten tiedämme, ihmisellä on monta ikää. Ehkä se osaltaan selittää, että eri aikoina tunnemme itsemme eri ikäiseksi. Kronologinen ikä on kalenteri-iän karttumista. Biologinen ja fysiologinen ikä kertovat ihmisen kunnosta. Subjektiivinen ja kulttuurinen ikä määrittyy omien tuntemusten ja ympäristön odotusten mukaisesti.

Onko sillä oikeasti väliä minkä ikäinen on?

Minusta on hauska olla tekemisissä eri ikäisten ihmisten kanssa. Toki on tärkeää, että on oman ikäluokan ystäviä ja tuttavia. Voi jakaa ja muistella kokemuksia monilta vuosikymmeniltä. Kauan sitten työskentelin Ruotsissa. Työpaikalla kiinnitti huomiota eri-ikäisten ihmisten välinen ystävyys. Kolmekymppinen mies ja kuusikymppinen nainen saattoivat olla ystäviä. Uskoakseni Suomessa on iän perusteella on enemmän erottelua kuin naapurimaassa.

Kuusikymmenta vuotta_rohkeutta

Kesän kauneutta

Työpaikalla parhaan lopputuloksen saa kun ryhmässä on eri-ikäisiä, eri taustan omaavia, eri sukupuolta olevia työntekijöitä. Keskustelut ovat  hedelmällisiä ja näkökulmia  tulee useita.  Työpaikan ikäohjelmaa ei koskaan saisi olla suunnittelemassa pelkästään kolme- ja nelikymppisiä asiantuntijoita. He eivät voi mietenkään tietää mitä on olla kuusikymppinen. Miten voisivatkaan tietää, kun eivät ole sitä kokeneet.

Iän ja kokemuksen tuomia hyviä puolia on niin paljon ja ne ovat niin merkittäviä, että en malta olla listaamatta muutamia niistä:

  • ikä lisää rohkeutta
  • ikä tuo rentoutta
  • ikä helpottaa oppimista
  • ikä auttaa ja helpottaa hallitsemaan kokonaisuuksia
  • iän myötä oppii tuntemaan itseään
  • ikä auttaa tunnistamaan tunteita
  • ikä parantaa keskittymiskykyä
  • ikä rauhoittaa
  • ikä ja kokemus auttaa selviämään vastoinkäymisistä helpommin
  • ikä tuo lempeyden

    Kuusikymmenta vuotta_kokonaisuuksia

    Suomen kesään kuuluu vesi ja koivut

Kuusikymppisillä on työelämän ja arjen osaamista vaikka muille jakaa.

Itse  asiassa kirjoitin hieman saman tyyppisen blogin  muutama viikko sitten: Mikä oikeasti on tärkeää elämässä? http://www.ikaantymisenihmeet.net/hyvinvointi/mika-oikeasti-on-tarkeaa-elamassa/ Jotenkin vaan elämän merkityksellisyys on mielessä, joten päätin jatkaa aiheesta ainakin tämän postauksen verran.

Rentouttavat käsityöt

Käsitöiden on todettu lisäävän hyvinvointia monin eri tavoin.

Näin myös itse uskon. Käsitöiden tekeminen on mitä parhainta rentouttavaa tekemistä asiantuntijatyön vastapainoksi. Tällä hetkellä villasukkien kutominen on se ykkösasia minulle. Vai pitäisikö sanoa villasukkien neulominen. Olen kotoisin Pohjanmaalta, siellä puikoilla kudotaan.

Oikeastaan ei ole väliä mitä käsitöitä tekee. Tärkeintä on käsillä tekeminen, ja se kun näkee kättensä työn tuloksen. On suorastaan itsetuntoa kohottavaa kun tekee jotain ja saa työn valmiiksi. Asiantuntijatyössä ei välttämättä näe konkreettisia työn tuloksia, ei ainakaan heti jos lainkaan. Ehkä tuo on juuri se syy käsitöiden merkityksen korostumiseen.

Otetaanpa vaikka villasukkien kutominen. Pari kolme kuukautta sitten kudoin ensimmäiset villasukat parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Minulle sukkien kutomiseen liittyi uuden opettelua. En muistanut, miten kantapää tehdään. Onneksi on netti, sieltä ohjeita kyllä löytyy.

Ennestään omistin jo monta eri paksuutta olevia sukkapuikkoja. Lankakaupassa kuitenkin huomasin, että myös sukkapuikkoja valmistetaan eri materiaaleista. Lisäksi niitä valmistetaan eri muotoisina. Siispä ostin koivusta ja metallista valmistetut sukkapuikot sekä kulmikkaat puikot. Kulmikkaat puikot tuntuvat nyt käteen sopivimmilta. Jotenkin jälki tulee tasaisempaa ja kutominen tuntuu kevyemmältä. Voikohan noin sanoa? On kiva myös vaihdella puikkoja. Olen kuitenkin huomannut, että yksi sukkapari kannattaa kutoa samoilla puikoilla valmiiksi asti. Jos puikkoja vaihtaa kesken työn, työn jälki ei välttämättä ole tasaista.

Olen käyttänyt lukuisia eri värisiä lankoja sukkiin. On kiva leikitellä väreillä, värit piristävät ja inspiroivat. On jännittävää kun lankavalmistajalta ilmestyy uusia värejä. Lankakaupassa melkein sekoaa kaikkien ihanien lankakerien keskellä. Haluaisi ostaa ne kaikki.

Toki kudon myös villapaitoja ja torkkupeittoja silloin tällöin, lisäksi virkkaan huiveja ja mattoja. Kuten jo aikaisemmin totesin ei niin väliä mitä käsitöitä tekee, tärkeintä on käsillä tekeminen. Käsitöitä väkerretään fiiliksen mukaan. Sekään ei sureta jos työ jää kesken. Työn voi purkaa. Tai kuten pari viikkoa sitten, sain valmiiksi reilu vuosi sitten kesken jääneen torkkupeiton.

Käsitöiden tekeminen auttaa unohtamaan arkiset huolet. Käsitöiden tekeminen myös rauhoittaa kiireisen päivän jälkeen. Lankojen hypistely innostaa. Mallien ja värien suunnittelussa voi käyttää luovuutta. Excel-taulukko on oiva apu torkkupeiton suunnittelussa.

Työpainotteisen jakson ollessa meneillään yksinkertaisemmat työt ovat valttia. Kiireisinä aikoina tuntuu, ettei oikein jaksa keskittyä monimutkaisiin töihin eikä myöskään jaksa suunnitella uutta. Silloin on kiva vaan  tehdä jotain helppoa, sellaista joka sujuu rutiinilla. Mutta sitten kun on löysempää työrintamalla tai muuten elämässä, niin on innostavaa selata neulelehtiä ja piipahtaa lankakauppojen verkkosivuilla sekä suunnitella.

Käsitöiden tekeminen myös motivoi pitämään kunnosta huolta. Oma keho vaatii säännöllistä huoltoa muuten selkä ja hartiat eivät kestä istumista. Myös kädet ovat joutuneet koville vuosien harrastuksen takia. Ei hätää, apuvälineitä kyllä löytyy. Peukalotuki! Ilokseni huomasin, että tukia valmistetaan myös mustana. Joskus tyyliseikatkin ovat tärkeitä!

Käsitöitä voi tehdä televisiota katsellessa, työn voi ottaa mukaan kyläilyreissulle, ainakin hyvän ystävän luo. Työ kulkee helposti mukana juna-, lento- ja bussimatkoilla. Välineitä on onneksi myös lentokoneeseen sopivia.

Seuraelämän sääntö vuodelta 1938:  ”Naiset voivat ottaa käsityön mukaansa vierailulle läheisten tuttaviensa kahvikutsuihin ja muihin samanlaisiin tilaisuuksiin. Sopivaa on, että emäntä kutsuessaan vieraitaan huomauttaa, että käsityö voidaan ottaa mukaan.”

Mikä oikeasti on tärkeää elämässä?

Tätä kysymystä varmasti meistä jokainen on miettinyt jossain vaiheessa elämää. Aika usein kysymys nousee esille elämän taitekohdissa. Suurien muutosten yhteydessä. Kuulostaako tutulta?

Olen jutellut monien työelämässä olevien 60+ ikäisten naisten kanssa ja monet heistä ovat alkaneet pohtia työelämästä syrjään siirtymistä. Siitäkin huolimatta, että varsinaiseen vanhuuseläkeikään on vielä muutama vuosi aikaa. Monella työn sisältö on suht mielekäs mutta jokin työelämässä on pielessä. Viisi vuotta aiemmin kukaan heistä ei vielä puhunut eläkeasioista sanaakaan, eläkeaika tuntui tuolloin niin kovin kaukaiselta.

Eräs tuttavani otti irtisanomispaketin alle kuusikymppisenä, toinen jäi muuten vaan pois töistä  kuusikymppisenä, kolmas jäi töistä pois vuotta ennen varsinaista eläkeikää ja on osittain varhennetulla  vanhuuseläkkeellä. Tämä ei lainkaan kuulosta siltä, että eläkeikä olisi nousussa. No, eläkeikää ei nosteta pakolla. Ihmiset tekevät omia ratkaisujaan, oli lakisääteinen eläkeikä mikä tahansa.

Mitä oikein on tapahtumassa? Eikö työelämä olekaan niin auvoista kuin mediassa annetaan ymmärtää? Nyt hehkutetaan työllisyyslukuja ja Suomen onnellisuussijoitusta. Hyvä niin! Ollaan huolestuneita vääristyneestä huoltosuhteesta. Hyvä sekin! Mutta mihin on unohtunut ikääntynyt työntekijä, mihin ovat unohtuneet organisaatioiden ikäohjelmat? Toki muistetaan työurien pidentäminen mutta työssä jaksaminen on jäänyt kaiken suorittamisen jalkoihin. Nuortenkin jaksaminen on koetuksella, liian usein.

Tässä on jotain hyvin ristiriitaista. Valitetaan, ettei ole rahaa maksaa tulevaisuuden eläkkeitä, tulee kalliiksi. Toisaalta ei kuitenkaan panosteta, jotta ikääntyneet jaksaisivat ja viihtyisivät työelämässä. Lue myös: http://www.ikaantymisenihmeet.net/hyvinvointi/palauttavat-seniorivapaat/

Jos nainen ei ole joutunut 55+ ikäisenä työstään irtisanotuksi niin viimeistään kuudenkymmenen ikävuoden paikkeilla naiselle tapahtuu jotain työyhteisössä. Mitä, sitä on äärimmäisen vaikea kuvata. Melko varmasti noihin kummallisuuksiin on osallisena suomalainen vaikenemisen kulttuuri, keskustelun puute. Ikääntynyt nainen ikään kuin muuttuu ”näkymättömäksi”, on muiden pompoteltavana, häneltä ei enää pyydetä kommentteja, ei kutsuta palavereihin, ”projektilisät” maksetaan mieskollegoille, kukaan ei halua eikä ehdi kuunnella ikääntynyttä naista. Tässä oli muutamien naisten kokemuksia yksityiseltä ja julkiselta sektorilta vuodelta 2018.

Helsingin Sanomissa oli 9.4. mielenkiintoinen kahden arvostetun tohtorin mielipidekirjoitus ”Työntekijät pelkäävät puhua työpaikan konflikteista avoimesti”. https://www.hs.fi/paivanlehti/09042018/art-2000005633794.html

Kuusikymppisenä elämää on edessä vähemmän kuin takanapäin. Se todellakin pistää pohtimaan kannattaako sinnitellä ”näkymättömänä” konfliktien sävyttämässä työyhteisössä. Vai tekisikö jotain itselle merkityksellistä ja iloa tuottavaa. Antaisi mielikuvituksen vapaasti työskennellä, antaisi ideoiden tulla, uudistuisi.

Siis mikä oikeasti on tärkeää elämässä?

 

Eläkeläisten kimppakämppä

Tu­le­vai­suu­des­sa kimp­pa­kämppä saattaa olla kiinnostava asumismuoto myös eläkeläisille. Aika on jo kypsä soveltaa yhteisöllistä asumista myös ikäihmisiin, vai onko? Kimppakämpällä tarkoitan asumismuotoa, jossa jokaisella asukkaalla on oma huone. Keittiö, olohuone, kylpyhuone ja wc ovat yhteisessä käytössä.

Kimppakämppä usein mielletään vain nuorten opiskelijoitten asumismuodoksi. Itse voisin hyvinkin kuvitella asuvani parin kolmen eläkeläiskaverin kanssa yhteisessä huoneistossa.

Idean kimppa-asumiseen sain nuorelta sukulaispojalta. Hän nimenomaan haluaa asua kaverinsa kanssa, ei yksin. Heillä on kiva kolmio, jossa on erinomainen pohjaratkaisu kaveriasumiseen. Asunto sijaitsee juuri siellä, missä he haluavatkin asua. Asumiskustannukset ovat kohtuulliset. Tämä on varteenotettava asumismuoto myös ikäihmisille!

Olen kuullut kimppa-asumista kutsuttavan myös ryhmäasumiseksi. Tanskassa ”gruppboende” on melko yleistä sekä eläkeläisten että lapsiperheitten keskuudessa. Käsittääkseni myös Hollanti on yhteisöllisen asumisen edelläkävijä maita. Jopa Ruotsissa on suunniteltu ikäihmisille monipuolisia asumisratkaisuja Suomea enemmän.

Haluan uskoa, että yhteisöllisyys on nostamassa päätään. Haluan myös uskoa, että ikäihmisille rakennetaan yhteisöllisiä asuntoja nykyistä enemmän. Toivottavasti rakentajilla ja päättäjillä riittää rohkeutta tuottaa erilaisille vanhuksille erityyppisiä asuntoja myös kaupunkien keskustoissa. Toivottavasti kaukana ovat ajat jolloin oletettiin, että ikäihmiset ovat yhtenäinen joukko, joka haluaa ja tarvitsee vain rauhaa. Kaikille eläkeläisille ei todellakaan riitä kiikkustuoli ja vanhainkotí metsän keskellä.

Suomessa yksilöä, yksin pärjäämistä korostetaan liikaa. Yksinäisyys on yksilökeskeisen yhteiskunnan ikävä kääntöpuoli. Aikamoinen ristiriita! Lue myös http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/ericeiran-kahvilat-eli-pastelariat/

Yksin aamukahvia juodessani pohdin mitä hyviä puolia kimppa-asuminen toisi tullessaan. Listasta tuli pitkä, tässä osa hyvistä puolista. No aamukahvia ei ainakaan tarvitsisi juoda yksin. Eikä iltapäiväkahviakaan. Ar­ki­as­ka­reet muut­tu­vat sitä työ­lääm­mik­si, mitä enem­män ikää kart­tuu. Kimppakämpässä on monta tekijää ke­ven­tämässä tätä taak­kaa. Halutessaan voi asua vaikka kaupungin keskustassa. Pienelläkin eläkkeellä pystyy vuokraamaan asunnon hyvältä paikalta, kun on monta maksajaa. Itse asiassa asunnon voi vuokrata vaikka ulkomailta. Ainakin vielä siinä vaiheessa, kun kunto on riittävän hyvä. Yhteisiä palveluja kuten siivous ja ruoan kotiinkuljetus voi hankkia yhdessä, nekin kustannukset tulevat jaettuina edullisemmiksi. Yhteisasuminen auttaa pysymään pirteänä, ennaltaehkäisee masennusta, niin ajattelen. Ennen kaikkea kimppa-asuminen antaisi seuraa ja toisi turvaa. On rauhoittavaa tietää, että ei ole yksin jos sattuisi vaikka kaatumaan.

Miten sitten käytännössä kimppa-asuminen hoituisi: Porukan jäsenten olisi ehkä hyvä jollain tavoin olla samanhenkisiä, jokin yhteinen tekijä varmasti helpottaisi sopeutumista. Toki pienet omituisuudet pitää pystyä hyväksymään. Pelisäännöistä kannattaa sopia etukäteen. Vuokrasopimus hoituu kimppakämppäläisten kesken niin, että yksi on päävuokralainen ja muut tekevät alivuokrasopimuksen päävuokralaisen kanssa.

Lähetin kyselyn kahdelle suurelle vuokranantajalle ja tiedustelin heiltä voiko yli 55-vuotialle suunnattuja senioriasuntoja vuokrata kimppakämpäksi. Ilokseni molemmat vuokranantajat vastasivat kyllä.

 

Palauttavat seniorivapaat

Nuori tuttavani ihmetteli, mitä tarkoittaa seniorivapaa. Miten hän voisikaan tietää sanan merkityksen. Seniorivapaat kun eivät ole kovin yleisessä käytössä suomalaisessa työelämässä.

Tarkkaan ottaen en tiedä, mikä on seniorivapaan virallinen määritelmä. Oman käsityksen mukaan  seniorivapaa on ikään (ja työvuosiin) perustuva ylimääräinen palkallinen vapaa. Esimerkiksi 58-vuotiaana saa viisi päivää vapaata vuodessa, 60-vuotiaana vapaita kertyy kahdeksan työpäivän verran. Joissakin yrityksissä seniorivapaiden käyttöön saattaa liittyä myös erilaisia kaikkiin työntekijöihin sovellettavia ehtoja kuten terveysohjelman noudattaminen.

Käytin hakusanaa seniorivapaa googlatessani. Hain tietoa myös sanalla ikävapaa. Tietoa löytyi hämmästyttävän vähän. Miksi seniorivapaat eivät ole yleisessä käytössä Suomessa? Onko se kustannuskysymys, asennekysymys vai eikö oikeasti haluta pitää +60 ikäisiä työelämässä?

Erityisen merkillistä on, että seniorivapaiden käytöstä ei juuri lainkaan löydy tietoa julkisella sektorilla. Poikkeuksena eräs pieni kaupunki Hämeessä. Julkinen sektori olisi mitä parhain keulakuva tämäntyyppisessä asiassa. Jokainen lisäkuukausi ja -vuosi työelämässä on kannattavaa julkiselle taloudelle, myös meidän veronmaksajien kukkarolle.

Ylipäätään en ole huomannut keskustelua seniorivapaista. Tulevaisuudessa on ihan pakko löytää uusia keinoja, jotta ihmiset jaksavat paiskia töitä eläkeikään asti. Työelämän vaatimukset ovat sen verran kovia, ne ovat kovia myös nuoremmille työntekijöille. Seniorivapaat olisi yksi varteenotettava keino työssä jaksamiseksi.

Seniorivapaita antavissa yrityksissä eläköitymisikä on noussut. Seniorivapaat auttavat palautumaan kuormittavan työjakson jälkeen. Väsynyt työntekijä on tehoton, tosin väsymyksen aiheuttamia kustannuksia on vaikea laskea. Pahimmillaan väsymys näkyy sairauspoissaoloina ja niiden hinta on korkea. Sairauspoissaolojen hinnaksi on Elinkeinoelämän Keskusliitto määritellyt keskimäärin 350 euroa per päivä. Asiantuntijaorganisaatioissa mahdollisesti enemmän. Voisi arvailla, että suuri osa seniorivapaiden kustannuksista saadaan takaisin juuri tehostuneena työajan käyttönä ja sairauspoissaolojen vähenemisenä.

Jokin aika sitten huomasin artikkelin, että eräs suuri tietoliikennekonserni myöntää uusille isovanhemmille viikon mittaisen vapaan. Se on askel oikeaan suuntaan mutta valitettavasti isovanhemmuuteen perustuva vapaa ei kosketa kaikkia työtekijöitä. Hienoa kuitenkin on, että ikääntyneet työntekijät on nostettu myönteisellä tavalla esiin.

Julkisella sektorilla työskentelevät kollegani Keski-Euroopassa nauttivat seniorivapaista. Heidän seniorivapaansa perustuvat ikävuosiin. Olen varma, että osa eurooppalaisten kollegoitteni energisyydestä, pirteydestä ja työmotivaatiosta on juuri seniorivapaiden ansiota.

Tietosuoja on positiivinen asia Osa I

1 kuukausi ja 8 päivää. Euroopan Unionin yleistä tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa 25.5.2018, siihen on aikaa siis reilu kuukausi. Olette varmasti jo kuulleetkin asetuksesta. Tai ehkä kirjainyhdistelmä GDPR (General Data Protection Regulation) on ponnahtanut eteenne uutisissa tai lehtiartikkeleissa.

Ajattelin muutaman sanan tai itse asiassa muutaman postauksen kirjoittaa tästä ajankohtaisesta aiheesta, niin kiinnostava ja merkittävä aihe mielestäni on.

Lyhyesti sanottuna tietosuoja-asetus koskee kaikkea henkilötietojen käsittelyä. Asetus siis tulee tavalla tai toisella koskettamaan meitä jokaista. Asetus koskee niin yksityisiä yrityksiä kuin valtion ja kuntien viranomaisia. Asetusta aletaan soveltaa samaan aikaan koko EU:ssa, toimintatavat siis yhdenmukaistuvat koko unionin alueella. Tai ainakin niin sopii toivoa. Muutoksen sisäistäminen kun tunnetusti kestää. Mutta uskon, että olemme menossa oikeaan suuntaan.

Määritelmistä

Itse tietosuoja-asetus on lähes 90-sivuinen järkäle. Käsitteitäkin on määritelty kymmeniä. Tässä niistä pari.

Rekisterinpitäjä = luonnollinen henkilö, viranomainen, virasto tai muu elin, joka määrittelee henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot. Käytännössä rekisterinpitäjä voi olla esimerkiksi terveyskeskus, mikä tahansa yritys, joka kerää tietoja asiakkaistaan esimerkiksi markkinointia varten.

Henkilötieto = henkilöön liittyvä tieto kuten nimi, henkilötunnus, sähköpostiosoite, auton rekisterinumero, taiteilijanimi. Lyhyesti voi kaiketi sanoa: jos kohde itse tunnistaa itsensä niin tieto on henkilötieto.

Lisäksi asetuksessa on erikseen huomioitu erityisiä henkilötietoryhmiä koskeva käsittely. Näitä ovat esimerkiksi terveystiedot, ammattiliiton jäsenyys, rotu, uskonnollinen vakaumus. Lähtökohtaisesti edellä mainittujen tietojen käsittely on kiellettyä. Toki säädöksistä löytyy poikkeuksia.

Henkilön (rekisteröidyn) oikeuksista

Tietosuoja-asetus vastaa monin paikoin nykyistä henkilötietolakia. Tietosuoja-asetukseen kuitenkin sisältyy paljon uutta asiaa kuten, että rekisteröidylle tulee lisää oikeuksia. Yrityksillä ja viranomaisilla on meistä paljon tietoa. Organisaatioiden pitää jatkossa pystyä osoittamaan, miten he käsittelevät henkilötietoja. Rekisteröidyillä eli meillä on muun muassa seuraavia oikeuksia:

  • oikeus tietää, mitkä ovat henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset eli mihin tarkoitukseen henkilötietoa kerätään
  • oikeus tietää, mikä on käsittelyn oikeusperuste eli minkä lain tai säädöksen nojalla henkilötietoa kerätään ja käsitellään
  • oikeus tietää henkilötietojen säilytysajat eli miten pitkään tietoa säilytetään tai mitkä ovat säilytysaikojen määrittämiskriteerit
  • oikeus oikaista virheelliset tiedot
  • oikeus saada pääsy tietoihin eli meille pitää toimittaa kaikki meitä itseä koskevat tiedot, mikäli niin vaadimme

Lisäksi henkilötietojen käsittelyä koskeva informaatio pitää olla helposti ymmärrettävässä muodossa ja tiedon pitää olla helposti saatavilla. Tietosuojainfoa ei siis pidä piilottaa monen linkin taakse organisaation verkkosivuilla. Itse asiassa tietoa voi jakaa vaikka sarjakuvin. Katso esimerkki alla olevan linkin takana. Sarjakuvan on piirtänyt Valtionvarainministeriö (JUHTA).

Tietojen kalastelu

Hyödyllinen ostoskärry

Ostoskärry on selkäongelmaisen arkielämän pelastus. No jos ei ihan pelastus, niin ainakin oiva apu.

Ensimmäisen ostoskärryni hankin muutama vuosi sitten, nyt en enää selviäisi ilman sitä. Ostin kärryni Ranskasta. Tuolloin en löytänyt pitkälle ihmiselle sopivaa kärryä Helsingistä. Kaupoista löytyi vain muutama hassu malli. Meillä ostoskärryä ilmeisesti pidetään yksinomaan vanhoille ihmisille sopivana, toisin kuin monessa muussa Euroopan maassa. Siellä ostoskärryä käyttävät kaiken ikäiset jopa koululaiset.

Minulta on joitakin kertoja kysytty, enkö tunne itseäni vanhaksi kärryä käyttäessäni. En tunne, toki tunnen itseni kuusikymppiseksi mutta en sen vanhemmaksi kuin olenkaan. Hyvänen aika eihän kärry minua vanhenna. Enemmän minua vanhentaisi kipeä kumarainen selkä.

Ostoskärry ei ole pelkästään ostosten kuljettamista varten, vaan käytän kärryä pyykkitupakäynneillä, harrastusvälineiden ja kirpputoritavaroiden kuljettamisessa. Kärry on minulla mukana myös työpaikalla, etenkin kun menen työpäivän jälkeen suoraan ruokaostoksille.

Ostoskärryni on malliltaan laatikkomainen, sieltä on helppo nostaa tavarat ulos. Pyörät ovat riittävän isot ja hyvin rullaavat. Kärry liikkuu vaivattomasti loskakelilläkin. Korkeus on minulle mitoitettu, siten kävelyasento on luonnollinen. Laukkuosa on vedenkestävää materiaalia ja runko on kevyt ja kokoontaitettava.  Ostoskärryssäni on myös kylmälaukku, joten voin turvallisesti kuljettaa kalatuotteita lämpimällä säällä.

Ostoskärry on minulle kuin laukku tai asuste. Lukuisia malleja ja värejä on saatavilla, valitettavasti ei kuitenkaan Suomessa. Onneksi on nettikauppa! Ensi kesänä aion hankkia koriaineksista valmistetun ostoskärryn.

« Older posts