Month: helmikuu 2018

Mystinen eläkeikä

Olen monta kertaa huomannut eri yhteyksissä, että keskustelu tyrehtyy, kun käännän puheen eläkesuunnitelmiin. Keskustelijat ovat työelämässä mukana olevia kuudenkymmenen ikävuoden molemmin puolin olevia. Mikä siihen on syynä, että eläkeikä koetaan hankalaksi puheenaiheeksi?

Toiset pääsevät eläkkeelle ja toiset joutuvat eläkkeelle. Joku kertoi, että eläkkeelle jääminen on niin kova paikka, ettei siitä pysty puhumaan. Joku kertoi, että haluaa pitää matalaa profiilia, jotta oma asema työpaikalla ei muuttuisi viimeisinä työvuosina. Harvoin kuulee, että työnantajat kannustavat työntekijöitä jatkamaan työuriaan.

Ikä milloin voi aikaisintaan jäädä eläkkeelle ja ikä mihin saakka eläkettä karttuu, on kaikkien tiedossa. Tuossakin valossa vaikuttaa perin oudolta, ettei eläkkeelle jäämisestä haluta puhua, ei työntekijöiden eikä työnantajien toimesta.

Kuten esittelyssä kerroin, minulla itselläni on 35 kuukautta alimpaan vanhuuseläkeikään. Eläkkeelle jääminen on mitä kiinnostavin puheenaihe. Mikä sen hauskempaa kuin suunnitella tulevaa eläkeaikaa. Eläkkeellä alkaa uusi vaihe elämässä, uudenlainen vapaus. Suunnittelulla en tarkoita sitä, että teen asioita vasta sitten kun olen eläkkeellä, en toki. Voi olla, että mitkään eläkeajan suunnitelmistani ei toteudu tai jokin toteutuu. Ei sillä niin väliä. Minulle suunnitteleminen tarkoittaa elossa olemista, elämistä ja kokeilemista. Suunnittelu on myös keino rakentaa omannäköinen elämä, joidenkin asioiden sisäistäminen ja toteuttaminen kun ottaa oman aikansa.

Tekemisen ilo

Tiedätte varmaan tunteen, kun on saanut vietyä jonkin työn tai tekemisen päätökseen. Se tyytyväisyys ja ilo, mikä siitä seuraa. Tuon tunteen koin, kun sain avattua blogisivuni. Tekemisen ei tarvitse olla mitään erityistä, se voi olla ihan pientä ja arkista kuten siivous, kudotut villasukat, kuntosalilla käynti, 15 minuutin iltalenkki. En muista koskaan katuneeni, että voi harmi kun tuli imuroitua.

Istumisen vaarallisuudesta on saanut lukea paljon. Itsekin toki olen huomannut, että liika istuminen kangistaa. Onneksi työpaikalla on säädettävä työpöytä, välillä työskentelen seisten välillä istuen. Säädettävä työpöytä on parantanut jaksamista. Olen sitä tyyppiä, joka mielellään kävelee työkaverin huoneeseen ja hoitaa asiat kasvotusten. Kaikki eivät kuitenkaan pidä kasvokkain asioimisesta. Ajoittain käytän pesutupaa sen sijaan, että pesisin pyykkiä omalla koneella. Luen kaiken tuon edellisen tekemiseksi, joka on myös hyötyliikuntaa.

Missä menee nautittavan tekemisen ja suorittamisen raja? Joskus mietin touhukkaita eläkeläisiä. Onko se kaikki kiire ja touhukkuus varmasti heidän oma tahtonsa ja valintansa. Liika touhukkuus vaikuttaa suorittamiselta. Olen myös miettinyt miten paljon lähipiiri, ympäristö ja tämä aika vaikuttaa ihmisiin ja sanelee tekemisiä.

Anyway, pienestäkin tekemisestä tulee hyvä mieli. Iän myötä tekemisen merkityksellisyyden merkitys on kasvanut. Tietää jo myös, ettei kaikkea ehdi tehdä eikä kaikkea voi saada.

Kaikesta huolimatta tekemisen ja työn iloa kaikille lukijoilleni!

Vaati rohkeutta julkaista oma blogi

Hyvät lukijat! Tämä on elämäni ihkaensimmäinen julkinen blogikirjoitukseni. Jännittää! Olen pitkään haaveillut omista sivuista. Viime vuosien aikana olen kokenut ja huomannut liian yksipuolisia tulkintoja ikääntymisestä. Mielestäni ikääntyminen on laaja-alaisempaa kuin saamani kommentit. Ajattelin, että kirjoittaminen on yksi tapa kertoa, että elämä jatkuu innostavana kuudenkymmenen ikävuoden jälkeenkin. Muutama vuosi sitten työskentelin Belgiassa. Tuolloin työkaverini ehdotti blogin kirjoittamista. Tarkkaan ottaen se taisi olla ensikosketus blogimaailmaan. Silloin olin vielä sitä mieltä, ettei minulla ole mitään sanottavaa, ei ainakaan julkisesti. Ajatus kirjoittamisesta jäi kuitenkin mieleen. Ja tässä sitä ollaan.

Olen noin vuoden ajan kerännyt rohkeutta julkaista omat sivut. Miksi olen tarvinnut näin paljon aikaa? Aika pitää olla ns. kypsä uuden asian aloittamiseksi. Olen myös huomannut, ettei samaan aikaan ole hyvä olla useita merkittäviä tapahtumia meneillään. Me kuusikymppiset olemme kasvaneet hyvin erilaisena aikakautena verrattuna nykyaikaan. Aika nuoruudessamme oli hidastempoisempaa. Piti nähdä vaivaa, kun halusi jakaa tietoa ja saada tietoa. Olen kuitenkin hyvin iloinen, että saan vanheta näinä aikoina. Digitaalisuus helpottaa arkea huomattavasti ja antaa uusia mahdollisuuksia toimia, esimerkiksi kirjoittaa blogia.

Kuten huomaatte, sivuni ovat keskeneräiset. Tässä ne ajan kanssa kehittyvät. Toivottavasti palaatte kurkkaamaan miten edistyn!