Tiedätte varmaan tunteen, kun on saanut vietyä jonkin työn tai tekemisen päätökseen. Se tyytyväisyys ja ilo, mikä siitä seuraa. Tuon tunteen koin, kun sain avattua blogisivuni. Tekemisen ei tarvitse olla mitään erityistä, se voi olla ihan pientä ja arkista kuten siivous, kudotut villasukat, kuntosalilla käynti, 15 minuutin iltalenkki. En muista koskaan katuneeni, että voi harmi kun tuli imuroitua.

Istumisen vaarallisuudesta on saanut lukea paljon. Itsekin toki olen huomannut, että liika istuminen kangistaa. Onneksi työpaikalla on säädettävä työpöytä, välillä työskentelen seisten välillä istuen. Säädettävä työpöytä on parantanut jaksamista. Olen sitä tyyppiä, joka mielellään kävelee työkaverin huoneeseen ja hoitaa asiat kasvotusten. Kaikki eivät kuitenkaan pidä kasvokkain asioimisesta. Ajoittain käytän pesutupaa sen sijaan, että pesisin pyykkiä omalla koneella. Luen kaiken tuon edellisen tekemiseksi, joka on myös hyötyliikuntaa.

Missä menee nautittavan tekemisen ja suorittamisen raja? Joskus mietin touhukkaita eläkeläisiä. Onko se kaikki kiire ja touhukkuus varmasti heidän oma tahtonsa ja valintansa. Liika touhukkuus vaikuttaa suorittamiselta. Olen myös miettinyt miten paljon lähipiiri, ympäristö ja tämä aika vaikuttaa ihmisiin ja sanelee tekemisiä.

Anyway, pienestäkin tekemisestä tulee hyvä mieli. Iän myötä tekemisen merkityksellisyyden merkitys on kasvanut. Tietää jo myös, ettei kaikkea ehdi tehdä eikä kaikkea voi saada.

Kaikesta huolimatta tekemisen ja työn iloa kaikille lukijoilleni!