Olen monta kertaa huomannut eri yhteyksissä, että keskustelu tyrehtyy, kun käännän puheen eläkesuunnitelmiin. Keskustelijat ovat työelämässä mukana olevia kuudenkymmenen ikävuoden molemmin puolin olevia. Mikä siihen on syynä, että eläkeikä koetaan hankalaksi puheenaiheeksi?

Toiset pääsevät eläkkeelle ja toiset joutuvat eläkkeelle. Joku kertoi, että eläkkeelle jääminen on niin kova paikka, ettei siitä pysty puhumaan. Joku kertoi, että haluaa pitää matalaa profiilia, jotta oma asema työpaikalla ei muuttuisi viimeisinä työvuosina. Harvoin kuulee, että työnantajat kannustavat työntekijöitä jatkamaan työuriaan.

Ikä milloin voi aikaisintaan jäädä eläkkeelle ja ikä mihin saakka eläkettä karttuu, on kaikkien tiedossa. Tuossakin valossa vaikuttaa perin oudolta, ettei eläkkeelle jäämisestä haluta puhua, ei työntekijöiden eikä työnantajien toimesta.

Kuten esittelyssä kerroin, minulla itselläni on 35 kuukautta alimpaan vanhuuseläkeikään. Eläkkeelle jääminen on mitä kiinnostavin puheenaihe. Mikä sen hauskempaa kuin suunnitella tulevaa eläkeaikaa. Eläkkeellä alkaa uusi vaihe elämässä, uudenlainen vapaus. Suunnittelulla en tarkoita sitä, että teen asioita vasta sitten kun olen eläkkeellä, en toki. Voi olla, että mitkään eläkeajan suunnitelmistani ei toteudu tai jokin toteutuu. Ei sillä niin väliä. Minulle suunnitteleminen tarkoittaa elossa olemista, elämistä ja kokeilemista. Suunnittelu on myös keino rakentaa omannäköinen elämä, joidenkin asioiden sisäistäminen ja toteuttaminen kun ottaa oman aikansa.