Month: huhtikuu 2018

Eläkeläisten kimppakämppä

Tu­le­vai­suu­des­sa kimp­pa­kämppä saattaa olla kiinnostava asumismuoto myös eläkeläisille. Aika on jo kypsä soveltaa yhteisöllistä asumista myös ikäihmisiin, vai onko? Kimppakämpällä tarkoitan asumismuotoa, jossa jokaisella asukkaalla on oma huone. Keittiö, olohuone, kylpyhuone ja wc ovat yhteisessä käytössä.

Kimppakämppä usein mielletään vain nuorten opiskelijoitten asumismuodoksi. Itse voisin hyvinkin kuvitella asuvani parin kolmen eläkeläiskaverin kanssa yhteisessä huoneistossa.

Idean kimppa-asumiseen sain nuorelta sukulaispojalta. Hän nimenomaan haluaa asua kaverinsa kanssa, ei yksin. Heillä on kiva kolmio, jossa on erinomainen pohjaratkaisu kaveriasumiseen. Asunto sijaitsee juuri siellä, missä he haluavatkin asua. Asumiskustannukset ovat kohtuulliset. Tämä on varteenotettava asumismuoto myös ikäihmisille!

Olen kuullut kimppa-asumista kutsuttavan myös ryhmäasumiseksi. Tanskassa ”gruppboende” on melko yleistä sekä eläkeläisten että lapsiperheitten keskuudessa. Käsittääkseni myös Hollanti on yhteisöllisen asumisen edelläkävijä maita. Jopa Ruotsissa on suunniteltu ikäihmisille monipuolisia asumisratkaisuja Suomea enemmän.

Haluan uskoa, että yhteisöllisyys on nostamassa päätään. Haluan myös uskoa, että ikäihmisille rakennetaan yhteisöllisiä asuntoja nykyistä enemmän. Toivottavasti rakentajilla ja päättäjillä riittää rohkeutta tuottaa erilaisille vanhuksille erityyppisiä asuntoja myös kaupunkien keskustoissa. Toivottavasti kaukana ovat ajat jolloin oletettiin, että ikäihmiset ovat yhtenäinen joukko, joka haluaa ja tarvitsee vain rauhaa. Kaikille eläkeläisille ei todellakaan riitä kiikkustuoli ja vanhainkotí metsän keskellä.

Suomessa yksilöä, yksin pärjäämistä korostetaan liikaa. Yksinäisyys on yksilökeskeisen yhteiskunnan ikävä kääntöpuoli. Aikamoinen ristiriita! Lue myös http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/ericeiran-kahvilat-eli-pastelariat/

Yksin aamukahvia juodessani pohdin mitä hyviä puolia kimppa-asuminen toisi tullessaan. Listasta tuli pitkä, tässä osa hyvistä puolista. No aamukahvia ei ainakaan tarvitsisi juoda yksin. Eikä iltapäiväkahviakaan. Ar­ki­as­ka­reet muut­tu­vat sitä työ­lääm­mik­si, mitä enem­män ikää kart­tuu. Kimppakämpässä on monta tekijää ke­ven­tämässä tätä taak­kaa. Halutessaan voi asua vaikka kaupungin keskustassa. Pienelläkin eläkkeellä pystyy vuokraamaan asunnon hyvältä paikalta, kun on monta maksajaa. Itse asiassa asunnon voi vuokrata vaikka ulkomailta. Ainakin vielä siinä vaiheessa, kun kunto on riittävän hyvä. Yhteisiä palveluja kuten siivous ja ruoan kotiinkuljetus voi hankkia yhdessä, nekin kustannukset tulevat jaettuina edullisemmiksi. Yhteisasuminen auttaa pysymään pirteänä, ennaltaehkäisee masennusta, niin ajattelen. Ennen kaikkea kimppa-asuminen antaisi seuraa ja toisi turvaa. On rauhoittavaa tietää, että ei ole yksin jos sattuisi vaikka kaatumaan.

Miten sitten käytännössä kimppa-asuminen hoituisi: Porukan jäsenten olisi ehkä hyvä jollain tavoin olla samanhenkisiä, jokin yhteinen tekijä varmasti helpottaisi sopeutumista. Toki pienet omituisuudet pitää pystyä hyväksymään. Pelisäännöistä kannattaa sopia etukäteen. Vuokrasopimus hoituu kimppakämppäläisten kesken niin, että yksi on päävuokralainen ja muut tekevät alivuokrasopimuksen päävuokralaisen kanssa.

Lähetin kyselyn kahdelle suurelle vuokranantajalle ja tiedustelin heiltä voiko yli 55-vuotialle suunnattuja senioriasuntoja vuokrata kimppakämpäksi. Ilokseni molemmat vuokranantajat vastasivat kyllä.

 

Palauttavat seniorivapaat

Nuori tuttavani ihmetteli, mitä tarkoittaa seniorivapaa. Miten hän voisikaan tietää sanan merkityksen. Seniorivapaat kun eivät ole kovin yleisessä käytössä suomalaisessa työelämässä.

Tarkkaan ottaen en tiedä, mikä on seniorivapaan virallinen määritelmä. Oman käsityksen mukaan  seniorivapaa on ikään (ja työvuosiin) perustuva ylimääräinen palkallinen vapaa. Esimerkiksi 58-vuotiaana saa viisi päivää vapaata vuodessa, 60-vuotiaana vapaita kertyy kahdeksan työpäivän verran. Joissakin yrityksissä seniorivapaiden käyttöön saattaa liittyä myös erilaisia kaikkiin työntekijöihin sovellettavia ehtoja kuten terveysohjelman noudattaminen.

Käytin hakusanaa seniorivapaa googlatessani. Hain tietoa myös sanalla ikävapaa. Tietoa löytyi hämmästyttävän vähän. Miksi seniorivapaat eivät ole yleisessä käytössä Suomessa? Onko se kustannuskysymys, asennekysymys vai eikö oikeasti haluta pitää +60 ikäisiä työelämässä?

Erityisen merkillistä on, että seniorivapaiden käytöstä ei juuri lainkaan löydy tietoa julkisella sektorilla. Poikkeuksena eräs pieni kaupunki Hämeessä. Julkinen sektori olisi mitä parhain keulakuva tämäntyyppisessä asiassa. Jokainen lisäkuukausi ja -vuosi työelämässä on kannattavaa julkiselle taloudelle, myös meidän veronmaksajien kukkarolle.

Ylipäätään en ole huomannut keskustelua seniorivapaista. Tulevaisuudessa on ihan pakko löytää uusia keinoja, jotta ihmiset jaksavat paiskia töitä eläkeikään asti. Työelämän vaatimukset ovat sen verran kovia, ne ovat kovia myös nuoremmille työntekijöille. Seniorivapaat olisi yksi varteenotettava keino työssä jaksamiseksi.

Seniorivapaita antavissa yrityksissä eläköitymisikä on noussut. Seniorivapaat auttavat palautumaan kuormittavan työjakson jälkeen. Väsynyt työntekijä on tehoton, tosin väsymyksen aiheuttamia kustannuksia on vaikea laskea. Pahimmillaan väsymys näkyy sairauspoissaoloina ja niiden hinta on korkea. Sairauspoissaolojen hinnaksi on Elinkeinoelämän Keskusliitto määritellyt keskimäärin 350 euroa per päivä. Asiantuntijaorganisaatioissa mahdollisesti enemmän. Voisi arvailla, että suuri osa seniorivapaiden kustannuksista saadaan takaisin juuri tehostuneena työajan käyttönä ja sairauspoissaolojen vähenemisenä.

Jokin aika sitten huomasin artikkelin, että eräs suuri tietoliikennekonserni myöntää uusille isovanhemmille viikon mittaisen vapaan. Se on askel oikeaan suuntaan mutta valitettavasti isovanhemmuuteen perustuva vapaa ei kosketa kaikkia työtekijöitä. Hienoa kuitenkin on, että ikääntyneet työntekijät on nostettu myönteisellä tavalla esiin.

Julkisella sektorilla työskentelevät kollegani Keski-Euroopassa nauttivat seniorivapaista. Heidän seniorivapaansa perustuvat ikävuosiin. Olen varma, että osa eurooppalaisten kollegoitteni energisyydestä, pirteydestä ja työmotivaatiosta on juuri seniorivapaiden ansiota.

Tietosuoja on positiivinen asia Osa I

1 kuukausi ja 8 päivää. Euroopan Unionin yleistä tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa 25.5.2018, siihen on aikaa siis reilu kuukausi. Olette varmasti jo kuulleetkin asetuksesta. Tai ehkä kirjainyhdistelmä GDPR (General Data Protection Regulation) on ponnahtanut eteenne uutisissa tai lehtiartikkeleissa.

Ajattelin muutaman sanan tai itse asiassa muutaman postauksen kirjoittaa tästä ajankohtaisesta aiheesta, niin kiinnostava ja merkittävä aihe mielestäni on.

Lyhyesti sanottuna tietosuoja-asetus koskee kaikkea henkilötietojen käsittelyä. Asetus siis tulee tavalla tai toisella koskettamaan meitä jokaista. Asetus koskee niin yksityisiä yrityksiä kuin valtion ja kuntien viranomaisia. Asetusta aletaan soveltaa samaan aikaan koko EU:ssa, toimintatavat siis yhdenmukaistuvat koko unionin alueella. Tai ainakin niin sopii toivoa. Muutoksen sisäistäminen kun tunnetusti kestää. Mutta uskon, että olemme menossa oikeaan suuntaan.

Määritelmistä

Itse tietosuoja-asetus on lähes 90-sivuinen järkäle. Käsitteitäkin on määritelty kymmeniä. Tässä niistä pari.

Rekisterinpitäjä = luonnollinen henkilö, viranomainen, virasto tai muu elin, joka määrittelee henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot. Käytännössä rekisterinpitäjä voi olla esimerkiksi terveyskeskus, mikä tahansa yritys, joka kerää tietoja asiakkaistaan esimerkiksi markkinointia varten.

Henkilötieto = henkilöön liittyvä tieto kuten nimi, henkilötunnus, sähköpostiosoite, auton rekisterinumero, taiteilijanimi. Lyhyesti voi kaiketi sanoa: jos kohde itse tunnistaa itsensä niin tieto on henkilötieto.

Lisäksi asetuksessa on erikseen huomioitu erityisiä henkilötietoryhmiä koskeva käsittely. Näitä ovat esimerkiksi terveystiedot, ammattiliiton jäsenyys, rotu, uskonnollinen vakaumus. Lähtökohtaisesti edellä mainittujen tietojen käsittely on kiellettyä. Toki säädöksistä löytyy poikkeuksia.

Henkilön (rekisteröidyn) oikeuksista

Tietosuoja-asetus vastaa monin paikoin nykyistä henkilötietolakia. Tietosuoja-asetukseen kuitenkin sisältyy paljon uutta asiaa kuten, että rekisteröidylle tulee lisää oikeuksia. Yrityksillä ja viranomaisilla on meistä paljon tietoa. Organisaatioiden pitää jatkossa pystyä osoittamaan, miten he käsittelevät henkilötietoja. Rekisteröidyillä eli meillä on muun muassa seuraavia oikeuksia:

  • oikeus tietää, mitkä ovat henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset eli mihin tarkoitukseen henkilötietoa kerätään
  • oikeus tietää, mikä on käsittelyn oikeusperuste eli minkä lain tai säädöksen nojalla henkilötietoa kerätään ja käsitellään
  • oikeus tietää henkilötietojen säilytysajat eli miten pitkään tietoa säilytetään tai mitkä ovat säilytysaikojen määrittämiskriteerit
  • oikeus oikaista virheelliset tiedot
  • oikeus saada pääsy tietoihin eli meille pitää toimittaa kaikki meitä itseä koskevat tiedot, mikäli niin vaadimme

Lisäksi henkilötietojen käsittelyä koskeva informaatio pitää olla helposti ymmärrettävässä muodossa ja tiedon pitää olla helposti saatavilla. Tietosuojainfoa ei siis pidä piilottaa monen linkin taakse organisaation verkkosivuilla. Itse asiassa tietoa voi jakaa vaikka sarjakuvin. Katso esimerkki alla olevan linkin takana. Sarjakuvan on piirtänyt Valtionvarainministeriö (JUHTA).

Tietojen kalastelu

Hyödyllinen ostoskärry

Ostoskärry on selkäongelmaisen arkielämän pelastus. No jos ei ihan pelastus, niin ainakin oiva apu.

Ensimmäisen ostoskärryni hankin muutama vuosi sitten, nyt en enää selviäisi ilman sitä. Ostin kärryni Ranskasta. Tuolloin en löytänyt pitkälle ihmiselle sopivaa kärryä Helsingistä. Kaupoista löytyi vain muutama hassu malli. Meillä ostoskärryä ilmeisesti pidetään yksinomaan vanhoille ihmisille sopivana, toisin kuin monessa muussa Euroopan maassa. Siellä ostoskärryä käyttävät kaiken ikäiset jopa koululaiset.

Minulta on joitakin kertoja kysytty, enkö tunne itseäni vanhaksi kärryä käyttäessäni. En tunne, toki tunnen itseni kuusikymppiseksi mutta en sen vanhemmaksi kuin olenkaan. Hyvänen aika eihän kärry minua vanhenna. Enemmän minua vanhentaisi kipeä kumarainen selkä.

Ostoskärry ei ole pelkästään ostosten kuljettamista varten, vaan käytän kärryä pyykkitupakäynneillä, harrastusvälineiden ja kirpputoritavaroiden kuljettamisessa. Kärry on minulla mukana myös työpaikalla, etenkin kun menen työpäivän jälkeen suoraan ruokaostoksille.

Ostoskärryni on malliltaan laatikkomainen, sieltä on helppo nostaa tavarat ulos. Pyörät ovat riittävän isot ja hyvin rullaavat. Kärry liikkuu vaivattomasti loskakelilläkin. Korkeus on minulle mitoitettu, siten kävelyasento on luonnollinen. Laukkuosa on vedenkestävää materiaalia ja runko on kevyt ja kokoontaitettava.  Ostoskärryssäni on myös kylmälaukku, joten voin turvallisesti kuljettaa kalatuotteita lämpimällä säällä.

Ostoskärry on minulle kuin laukku tai asuste. Lukuisia malleja ja värejä on saatavilla, valitettavasti ei kuitenkaan Suomessa. Onneksi on nettikauppa! Ensi kesänä aion hankkia koriaineksista valmistetun ostoskärryn.

Rajoittavat stereotypiat

Hämmästyttävää, miten kapea-alaisesti vanhenevat naiset edelleen nähdään yhteiskunnassamme.

Eräs suuri organisaatio kertoi ikääntyneistä työntekijöistä kuvan kera nettisivuillaan. Kuvassa oli isoäiti ja pieni lapsi. Artikkelin tarkoitus oli tukea ikääntyneitten työllistymistä. Kysyin miksi isoäidin kuva. Se oli ilmeisesti ainoa asia, mikä organisaatiolle tuli mieleen ikääntyneistä ihmisistä. Vaihtoivat kuvan, kaikki pisteet siitä organisaatiolle.

Itsekin olen kuullut monta kysymystä isoäitiydestä. Eikö vanhenevalta naiselta muuta osata kysyä? En ole isoäiti enkä edes tiedä tuleeko minusta isoäiti. Kysymys varmasti loukkaa heitä, joista ei toiveista huolimatta koskaan voi tulla isovanhempia.

Entä Sauli, pienen vauvan isä ja presidentti? Entä Katri-Helena? Kummankaan kohdalla ei ensisijaisesti puhuta isovanhemmuudesta eikä vanhemmuudesta. Miksi meidän tavallisten naisten oletetaan olevan ”vain isoäitejä”? Ikääntyneet eivät todellakaan ole yhdenmukainen ryhmä.

Väite, että vanhemmilla työntekijöillä on enemmän sairauspoissaoloja kuin nuoremmilla työntekijöillä, on yksi niistä sitkeästi elävistä stereotypioista. Ikääntyneitten omissa puheissa myös vilahtaa toteamukset, että he eivät enää opi uutta tai eivät voi tehdä tätä ja tuota, kun ovat niin vanhoja. Yksin ikä ei ole tekemistä rajoittava tekijä, toki muita tekijöitä saattaa olla. Vallalla olevat stereotyyppiset käsitykset saavat ihmiset itsekin uskomaan niihin. Pahimmillaan ne menevät ihon alle ja estävät meitä hyödyntämästä todellisia kykyjämme, jopa edesauttavat vanhenemista.

Myös yli kuusikymppisillä naisilla on tavoitteita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Meillä on osaamista, näkemystä ja työnintoa, jospa vaan työantajat pitäisivät aikuiset naiset palkkalistoillaan ja rohkenisivat palkata ikääntyneitä. Työyhteisön ilmapiirinkin kannalta olisi toivottavaa, että työyhteisö koostuisi eri-ikäisistä.

On tilanteita, joissa toivoisin saavani palvelua lähempänä omaa ikää olevalta henkilöltä, esimerkiksi lääkäri- ja liikuntapalveluja. Nuori personal trainer ei välttämättä ymmärrä, että kuusikymppisenä on jo rajoitteita liikkumisessa. Miten voikaan ymmärtää, kun ei sitä ikää ole kokenut. Siis enemmän aikuisia ohjaajia saleille.

Tilastokeskuksen sivuilta luin, että väestöennusteen mukaan yli 65-vuotiaita on lähes 23 % vuonna 2020. Ja luku vaan kasvaa tulevina vuosikymmeninä. Eli yritysten kannattaisi toden teolla panostaa ikääntyneitten palveluihin ja tuotteisiin. Toki myös julkisen sektorin tulisi tuottaa kansalaisten näköisiä palveluja. Onneksi osallistaminen nostaa päätään.

https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html

Luulen, että meidän ikääntyneiden itsekin kannattaisi pontevammin vaatia, jotta meidät huomioitaisiin ja nähtäisiin laaja-alaisina, kuluttavina, hyödyllisinä ja täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä. Jospa suurempaa ääntä pitämällä saisimme näkyvyyttä ja lisää ikääntyneille räätälöityjä palveluja kuten uusia, monipuolisempia ratkaisuja ikäihmisten asumiseen.

Ikääntyminen ei vie elämäniloa, uteliaisuutta, innostusta eikä motivaatiota. Ei edes työintoa. Työelämässä innon vie ihan muut seikat kuin itse työ.

Lue myös: http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/mystinen-elakeika/