Kuukausi: kesäkuu 2018

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Naisten yksinmatkailu on kasvattanut suosiotaan viime aikoina. Olen lukenut aiheesta monia artikkeleita, mistä sainkin idean kirjoittaa yksinmatkailusta omassa blogissani. Yksinmatkailu ei ole kovin helppoa kaikille nuorillekaan naisille saatikka sitten meille 50-luvulla syntyneille.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Aina niin mahtava meri

Osa ihmisistä ei halua matkustella yksin, osa taas haluaisi mutta puuttuu rohkeus. Itse olen yksinmatkaillut koko elämäni ajan. Olen matkustellut myös erilaisissa porukoissa, joten olen senkin puolen kokenut.

Yksin matkustamisessa ei ole mitään erityistä, totesi joku. Ei varmasti olekaan mutta silti yksin matkustaminen  jännittää. Ainakin kynnys matkalle lähtemisestä voi olla suuri. Ensimmäinen kerta on vaikein. Aivan kuten kaikessa muussakin uudessa tekemisessä.

Niin yksinmatkailussa, kaksin matkailussa kuin ryhmämatkailussa on omat hyvät puolensa. Minulle ehdottomasti parasta yksinmatkailussa on vapaus.  Ensimmäisen matkani yksin tein nuorena tyttönä, viimeisimmän viime talvena. Vaikuttavin, merkittävin ja pisin matkani yksin on ollut maailmanympärysmatkani lähes kolme vuosikymmentä sitten. Sitä matkaa en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni jonkun toisen kanssa.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Värikäs kaupunki

Yksin matkaan lähtiessä ei ole riippuvainen kenenkään muun loma-ajankohdista eikä  aikatauluista. Voi valita mieleisensä matkakohteet ja katsella juuri niitä nähtävyyksiä, jotka kiinnostavat eniten. Ainakin pidemmällä matkalla voi oppia uusia, yllättäviäkin asioita itsestään. Viihdyn yksin mutta en ole erakko, sen olen huomannut matkoillani.

Ulkomailla on suht helppo tutustua ihmisiin. Ei todellakaan tarvitse olla yksin koko matkaa ellei itse niin halua. Puheripuli takuuvarmasti iskee jossain matkan vaiheessa, silloin sitä vaan alkaa höpötellä ihmisten kanssa. Repun kanssa reissatessa kohtasi muita yksinmatkailijoita esimerkiksi hostelleissa. Joihinkin tutustui paremmin ja vietettiin yhteistä aikaa pidempääkin. Viime talvena Portugalissa tutustuin ranskalaiseen naapuriini. Kolmen viikon aikana palailin tiettyihin kahviloihin aina uudestaan ja uudestaan. Noissa kahviloissa sain suussa sulavien leivonnaisten lisäksi hyvän päivän tuttuja.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Merenrantakahvilan suojassa

Nykytekniikka on kyllä hienoa, se mahdollistaa yhteydenpidon ystäviin aivan toisella tavalla kuin kolme-neljäkymmentä vuotta sitten. Yksinäisyys ei pääse yllättämään niin helposti. Matkalla on myös mahdollista kehittää uusia taitoja. Kirjoittaminen on hyvää viihdykettä, kirjoittaminen osittain korvaa myös juttukaverin puutteen. Lue Yhteydenpidon helppous: http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/yhteydenpidon-helppous/

Yksinmatkailussa on miinuspuoliakin. Itseä ja yksinäisyyttä pitää sietää. Olen myös sairastanut maailmalla. No siitäkin selviää. Ihania avulaita ihmisiä on jokaisessa maassa. Buenos Airesissa minut ryöstettiin, se oli kova paikka. Silloin kyllä kaipasin kaveria. Toki voi tulla muitakin ikäviä hetkiä kuten eksyminen, väärin ymmärretyksi tuleminen, väsymys. Arkiset asiat tuottavat päänvaivaa esimerkiksi vessasta käynti, kun matkalaukkua ei voi jättää kenenkään vahdittavaksi. Yritäpä survoutua pieneen vessakoppiin tavaroiden kanssa.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Kauniita yksityiskohtia

Olen matkustellut myös työkseni useiden vuosien ajan ja aina yksin. Alussa yksin työmatkalle lähteminen jännitti valtavasti. Työmatkat ovat ihan oma lukunsa, niissä on mukana monta ulottuvuutta joita vapaa-ajan matkoilla ei ole. Työmatkoilla olosuhteet ovat hyvät mutta silti uusiin maihin ja kaupunkeihin saapuminen sekä uusien ihmisten kanssa työskentely jännitti. Ja pukeutuminen. Niin työ- kuin vapaa-ajan matkoillani on hyvä huomioida kohdemaan kulttuuri.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Hotellisiivojan taidonnäyte

Matkatavaroiden keveys on tärkeää etenkin ikäihmisille mutta tärkeää se on reppu selässä matkailevillekin. Reppuajoilta pakkaamisesta jäi mieleen t-paitojen rullaus. Tehokas tapa pakata vaatteet pienesti. Paidat myös siliävät rullauksessa. Toki matkalaukun painolla on merkitystä työmatkoillakin. Laukkua voi joutua nostelemaan useita kertoja matkan aikana.

Jos minun pitäisi antaa yksi vinkki yksinmatkustamisesta haaveileville niin ehdotan, että lähdet tuttuun kaupunkiin viikonloppumatkalle. Tutussa paikassa on vähemmän jännitettäviä asioita. Tuollaisella matkalla saa jo tuntumaa siitä, onko yksinmatkustaminen se oma juttu.

Ikääntynyt, ikäihminen, seniori vai vanhus?

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Ikääntynyt – puolimatka taittunut

Siinäpä sanoja, mitä ne oikein tarkoittavat. Itse käytän noita sanoja aika huolettomasti. En ole edes kunnolla miettinyt, mitä sanat oikeasti merkitsevät. Tässäkään postauksessa en pyri määrittelemään otsikon sanoja. Kerron vain mielikuvia, joita ne minussa herättävät.

Ikääntynyt. Laissa ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä. Ikääntyneiksi työntekijöiksi luetaan 55+ ikäiset ja ikääntyviksi luetaan 45-54 vuotiaat työntekijät. Ikääntynyt ei omissa mielikuvissani välttämättä ole vielä eläköitynyt mutta lain mukaan hän olisi. Käytän ikääntynyt-sanaa aika usein, jotenkin se vaan on sopiva ilmaisu monissa yhteyksissä. Itse koen olevani ikääntynyt. Ikääntynyt on neutraali sana.

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Ikäihminen – jokainen sen kokee

Ikäihminen. Nuorten käsityksen mukaan ikäihmiset ovat jo eläköityneitä. Eläköitynyt kuvaakin  ikäihmistä melko hyvin. En ole vielä eläköitynyt mutta olen ikäihminen, vai olenko? En oikein tiedä. Tiedän sen, että jos minua kutsutaan ikäihmiseksi, en siitä loukkaannu. Tosin en tiedä minkä ikäisenä minusta tuli ikäihminen.

Seniori. Oman näkemyksen mukaan ikähaitari on kaikkein suurin seniori-sanaa käytettäessä, puhutaan seniori-työntekijöistä, seniorikansalaisista. Seniori tuntuu jotenkin teennäiseltä sanalta, omaan suuhun se ei oikein istu. En myöskään osaa luontevasti käyttää juniori-sanaa. Mielestäni seniori on vanhempi ja kokeneempi kuin joku muu. Seniori-sanaa voisi käyttää kuvaamaan juuri kokemusta, esimerkiksi ammattinimikkeissä kuten seniorikonsultti.

Vanhus. Mitä vanhempi henkilö on, sitä myöhemmin hän näkee vanhuuden koittavan. Silloin kun itse olin 18-vuotias,  viisikymppinen oli tosi tosi vanha. Nyt olen jo kuusikymmentä täyttänyt, olen vanha mutta en koe itseäni erityisen vanhaksi saatikka sitten vanhukseksi. Jos olisi ihan pakko määritellä kuka on vanhus niin ehkä 85+ ikäinen. Onko Aira vanhus? Ehkä 100 vuotias on vanhus. Vanhus on ehdottomasti positiivinen sana. Kaunis sana.

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Vanhus, niin kaunis

Vanha. En ole nuori, en ole keski-ikäinen, olen vanha. Olen siis loppuelämän vanha. Vanha-sanaa suotta karsastetaan Suomessa. Liian usein kuulee vanhenemista ja vanhuutta pidettävän  synomyymina raihaisuudelle. Niin yksinkertaista vanheneminen ei sentään ole. Vanheneminen kuuluu elämään ja on luonnollinen osa elämää. Se myös pitäisi nähdä sellaisena.

Alla olevan sukupolvijaottelun olen bongannut jostain verkkosivuilta. Jaottelua tarkastellessani tajusin, miten erilaisessa maailmassa olenkaan elänyt kuin esimerkiksi Y-sukupolvi. Mielenkiintoista oli myös pohtia, miten monia asioita olenkaan ehtinyt nähdä ja kokea eri aikakausina.

  • Sota-ajan sukupolvi                              1921—1944
  • Nousukauden suuret ikäluokat     1945—1954
  • Öljykriisin sukupolvi                            1955—1964
  • Hyvinvoinnin sukupolvi                     1965—1972
  • Lamasukupolvi                                        1973—1979
  • Y-sukupolvi                                               1980—1990
  • Z-sukupolvi                                              1991—

Ihmisen  moninaisuus ja erilaisuus lisääntyvät iän kasvaessa. Kukin määrittelee iän omasta näkökulmastaan. Ymmärrän kyllä, että viranomaisten ja tutkijoitten tarvitsee tehdä jakoa ja määrittelyjä iän suhteen. Toivoisin kuitenkin, että jaottelut ja käsitteet eivät syyttä suotta loisi negatiivista mielikuvaa vanhenemisesta.

Lue myös: 60 vuotta – paras ikä http://www.ikaantymisenihmeet.net/hyvinvointi/60-vuotta-paras-ika/

Lopputulemana tästä postauksesta: Unohda ikä silloin, kun sillä ei ole olennaista merkitystä elämään!

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Unohda ikä – keskity elämään

60 vuotta – paras ikä

Kuusikymmentä vuotta on kiinnosta ikä. Minulle ja ehkä osalle teistäkin se on yksi elämän taitekohdista. Ikä, jolloin alkaa miettiä elämän merkityksellisyyttä ja rajallisuutta. Vieläkö voisi tehdä jotain uutta?

Kuusikymmentä vuotta_arjen osaamista

Alkukesän voikukat

Itse asiassa ensimmäistä kertaa 60+ ikäisenä olen todella miettinyt ikää. En niinkään siksi, että voi voi kun olen vanha vaan enemmänkin elämän merkityksellisyyden näkökulmasta. Minulla ei ole ollut varsinaisia ikäkriisejä, ei edes viisikymppisenä. Luullakseni ei nytkään ole.

Paras ikä on se ikä minkä ikäinen kulloinkin on eli just nyt minulle paras ikä on 61 vuotta.

Joskus huomaan, että kanssaihmiset hämmentyvät, kun puhutaan iästä. Ikä on joillekin hyvin arka puheenaihe. Itse olen täysin tietoinen, että näytän ikäiseltäni. Ryppyjä on. Kasvojen lisäksi ikä näkyy kaulasta, käsistä, olemuksesta kaikesta. Sitä ei oikein voi peittää. Toki olisi botoxit ja leikkaukset. No ei ehkä kuitenkaan minulle. Suhtautuminen ikään on nurinkurista. Meillä vanhenemiseen ei oikein osata suhtautua luonnollisesti.

Kuusikymmenta vuotta_rentoutta

Valkoinen on kesän väri

Joinakin päivinä tunnen itseni iättömäksi, joinakin päivinä tunnen itseni ikäisekseni mutta vanhaksi ja väsyneeksi en ole vielä itseäni tuntenut. Toki olen ollut väsynyt mutta en vanha ja väsynyt. Milloin vanhuus sitten alkaa? Tuntuu, että vanhuus siirtyy sitä myöhemmäksi mitä enemmän ikää karttuu.

Kuten tiedämme, ihmisellä on monta ikää. Ehkä se osaltaan selittää, että eri aikoina tunnemme itsemme eri ikäiseksi. Kronologinen ikä on kalenteri-iän karttumista. Biologinen ja fysiologinen ikä kertovat ihmisen kunnosta. Subjektiivinen ja kulttuurinen ikä määrittyy omien tuntemusten ja ympäristön odotusten mukaisesti.

Onko sillä oikeasti väliä minkä ikäinen on?

Minusta on hauska olla tekemisissä eri ikäisten ihmisten kanssa. Toki on tärkeää, että on oman ikäluokan ystäviä ja tuttavia. Voi jakaa ja muistella kokemuksia monilta vuosikymmeniltä. Kauan sitten työskentelin Ruotsissa. Työpaikalla kiinnitti huomiota eri-ikäisten ihmisten välinen ystävyys. Kolmekymppinen mies ja kuusikymppinen nainen saattoivat olla ystäviä. Uskoakseni Suomessa on iän perusteella on enemmän erottelua kuin naapurimaassa.

Kuusikymmenta vuotta_rohkeutta

Kesän kauneutta

Työpaikalla parhaan lopputuloksen saa kun ryhmässä on eri-ikäisiä, eri taustan omaavia, eri sukupuolta olevia työntekijöitä. Keskustelut ovat  hedelmällisiä ja näkökulmia  tulee useita.  Työpaikan ikäohjelmaa ei koskaan saisi olla suunnittelemassa pelkästään kolme- ja nelikymppisiä asiantuntijoita. He eivät voi mietenkään tietää mitä on olla kuusikymppinen. Miten voisivatkaan tietää, kun eivät ole sitä kokeneet.

Iän ja kokemuksen tuomia hyviä puolia on niin paljon ja ne ovat niin merkittäviä, että en malta olla listaamatta muutamia niistä:

  • ikä lisää rohkeutta
  • ikä tuo rentoutta
  • ikä helpottaa oppimista
  • ikä auttaa ja helpottaa hallitsemaan kokonaisuuksia
  • iän myötä oppii tuntemaan itseään
  • ikä auttaa tunnistamaan tunteita
  • ikä parantaa keskittymiskykyä
  • ikä rauhoittaa
  • ikä ja kokemus auttaa selviämään vastoinkäymisistä helpommin
  • ikä tuo lempeyden

    Kuusikymmenta vuotta_kokonaisuuksia

    Suomen kesään kuuluu vesi ja koivut

Kuusikymppisillä on työelämän ja arjen osaamista vaikka muille jakaa.

Itse  asiassa kirjoitin hieman saman tyyppisen blogin  muutama viikko sitten: Mikä oikeasti on tärkeää elämässä? http://www.ikaantymisenihmeet.net/hyvinvointi/mika-oikeasti-on-tarkeaa-elamassa/ Jotenkin vaan elämän merkityksellisyys on mielessä, joten päätin jatkaa aiheesta ainakin tämän postauksen verran.