Kuukausi: helmikuu 2020

Kuusikymppisten invaasio

Tämän päivän kuusikymppinen on toimintakykyinen, viisas, sinnikäs, taitava, osaava, varakas, aktiivinen, joustava, työtön, monipuolinen. Kaikesta edellisestä huolimatta hän on yhteiskunnan väliinputoaja.

Suomessa on hyväkuntoinen ja osaava joukko ihmisiä, jotka jäävät tavalla tai toisella sivuun. Yhteiskunta ei osaa ottaa kaikkea hyötyä irti tästä viisaasta joukosta. Työpaikalla kuusikymppisten uskotaan haluavan jäähdytellä, työtöntä kuusikymppistä ei haluta palkata.

Edes mainosmiehet eivät ole kiinnostuneita panostaa markkinointiin, joka kohdistuu eläkeiän alkupäässä oleviin. Itse en muista kiinnittäneeni huomiota yhteenkään mainokseen, oli mainos sitten televisiossa tai verkossa. Sen verran mitäänsanomattomia ne ovat.

Esimerkkejä

Työpaikalle palkataan nuori työntekijä, josta tehdään projektipäällikkö. Ikääntynyt kollega saa tyytyä ”apulaisen” osaan. Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena 55+ -ikäinen irtisanotaan, minkä jälkeen hänen on vaikea löytää uutta työpaikkaa. TE-toimisto laittaa ikääntyneen työnhakijan samalle viivalle kolmekymppisen rakennusinsinöörin kanssa. Ikääntyneet työnhakijat tarvitsisivat oman työllistymisohjelman. Työhaastattelussa ikääntyneelle haastateltavalle laitetaan sanat suuhun: tuskin sinä näin pienipalkkaisesta tehtävästä olet kiinnostunut. Kysyin Eduskunnan IKÄ-verkostolta, aikovatko he edistää kuusikymppisten työllistymistä. Ovat kuulemma keskustelleet asiasta. That’s it.

Miten tähän on tultu?

Suomessa vallitsee edelleen vuosikymmenten takainen käsitys vanhenemisesta vaikka elinikä on pidentynyt. Vanhuus ei todellakaan ala heti työuran päättymisen jälkeen vaan kymmenen jopa kaksi-kolmekymmentä vuotta eläköitymisen jälkeen.

Tämä vuosikymmenten pituinen aktiivinen aika jää yhteiskunnalta, hallitukselta, viranomaisilta ja yrityksiltä täysimittaisesti hyödyntämättä. Palveluja tuotetaan ja suunnitelmia tehdään elämän lyhyttä loppuvaihetta eläville vanhuksille, ei toimintakykyisille eläkeläisille.

Mitä tehdä?

Kuusikymppiset pystyisivät kyllä ihan itse toimimaan, mutta kun Suomessa on vaikea asenneongelma ikääntyneitä ihmisiä kohtaan. Stereotypiat elävät edelleen vahvana. Asenneongelmaa ei pysty yksi eikä kaksi tarmokasta eläkeläistä korjaamaan vaan siihen tarvitaan laajamittainen tuki ylemmiltä tahoilta, koko yhteiskunnalta.

Valtion virastot voisivat olla esimerkkinä ikääntyneitten työllistämisessä. Heidän pitäisi myös edistää työhyvinvointia aktiivisesti. Epäasiallinen kohtelu ja kiusaaminen on iso riesa työpaikoilla. Tilastot näyttävät pahalta, kun katsotaan sairauspoissaoloja. Kukin virasto voisi julkaista oman työhyvinvointiohjelmansa verkossa, mikä olisi Avoin hallinto -ohjelman mukaista läpinäkyvää ja avointa toimintaa. Näin myös organisaatioon töihin aikova työnhakija saisi hyödyllistä informaatiota työpaikasta.

Viranomaisen rooli

Viranomaisen rooli on kulkea etujoukoissa, toimia mahdollistajana, jotta yhteiskunnan rattaat saadaan pyörimään inhimillisellä tavalla.

Monta kertaa olemme saaneet lukea lehdistä, että ensin pitää tapahtua jotain ikävää, jotta muutos saadaan aikaan. Ennaltaehkäisevä toiminta olisi kaikkien edun mukaista ja säästäisi varoja. Otan tässäkin esimerkiksi ikääntyneitten työllistymisohjelman. Nostaisi jopa työllisyysastetta, mitä hallitus niin kovasti tavoittelee.  

Viranomaisen toiminta valitettavasti tänä päivänä laahaa perässä, viranomainen ei ihan ole ajan tasalla siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja mitkä ovat ihmisten todelliset mielipiteet ja asenteet. Ikääntyneet ovat avarakatseisempia ja rohkeampia kuin heidän uskotaan olevankaan. Ikääntyneet liian usein niputetaan yhteen, mitä ei missään nimessä pitäisi tehdä. Ministeriöt toimivat siilomaisesti, enemmän yhteistyötä tarvitaan, jotta palvelut näyttäytyisivät kokonaisuuksina ja lainsäädäntö ymmärrettävämpänä.

Yksityisen sektorin rooli

Yksityisellä sektorillakin riittää tekemistä. Palveluja ja tuotteita tulisi suunnitella kaiken ikäisille. Markkinointi kaipaa päivitystä. Ikääntyneitä palveluammateissa toimivia työntekijöitä tarvitaan lisää.

Tietyissä asioissa haluaa palvelua mieluummin omanikäiseltä kuin nuorelta. Toki asia voi olla päinvastoinkin. Yli viisikymppinen fysioterapeutti jo tietää, mitä vanheneminen on ja siten ymmärtää, että ikääntyvän kroppa on kankea.

Muodikkaita korkeavyötäröisiä farkkuja voisi olla tarjolla laajempi valikoima. Aika monen kuusikymppisen keskivartalolle on kertynyt muutama ylimääräinen kilo, jonka haluaa peittää. Itse asiassa vyötärölle kertyneet kilot koskettavat nekin kaikenikäisiä. Kengän koko suurenee iän myötä. Maa vetää puoleensa. Silti koot 40-41 loppuvat ensimmäisenä kaupoista. Haloo sisäänostajat.

Organisaatiot, jos ette itse ehdi paneutua kuusikymppisten problematiikkaan, niin ottakaa meidät kuusikymppiset töihin ja antakaa meidän ideoida. Me kyllä tiedämme, mitä tehdä!

Vapauttava luopuminen

Miksi luopuminen on niin vaikeaa? Suorastaan tuskallista. Vai pitäisikö puhua luopumisen sijaan muutoksesta? Luopumisen vaikeuteen on kaiketi useita syitä. Yksi niistä mahdollisesti on, että on turvallista elää tuttujen esineiden keskellä tutussa ympäristössä, ei tarvitse koko ajan opetella uutta tällä alati uusiutuvalla planeetalla.

Luopuminen

Miksi pitää luopua, kun se kerran tekee niin kipeää? Ei välttämättä pidäkään mutta joskus luopuminen ja muutos on ulkoisten olosuhteiden vaikutusta, ja joudumme sopeutumaan niihin, halusimme tai emme. Aina ei voi itse vaikuttaa elämän kulkuun. Kivasta kodista pitää luopua työn perässä muuton takia, rakkaasta ihmisestä täytyy luopua.

Luopuminen on helpompaa, kun se on oma valinta. Luopuminen voi vaatia työstämistä siitäkin huolimatta, että on itse päätynyt kyseiseen ratkaisuun. Luopuminen ei koske pelkästään tavaroita, se voi liittyä työtehtäviin, ihmissuhteisiin, elintapoihin, asuinpaikkakuntaan.

Luopuminen ei ole aina menetys vaan siitä voi seurata hyviä asioita. Luopuminen edes auttaa tai on osa tavoitteen saavuttamista. Luopuminen vapauttaa energiaa. Vanhenemiseen väistämättä kuuluu luopuminen. Vanheneminen ei kuitenkaan ole pelkästään luopumista, ikääntyminen antaa myös uusia ulottuvuuksia elämään. Vanha klisee on, että mikäli aikoo saada jotain uutta, täytyy luopua jostain.

Elämme yhteiskunnassa, joka kannustaa kuluttatamaan. Kääntääkö ilmastonmuutos suunnan? Houkutuksia on paljon, mainostajat luovat tarpeita. Tavaroiden ostaminen tuottaa mielihyvää, sovituskopissa unohtaa huolet. Nettiostoseten tekeminen on niin kätevää.

Posti tuo tuotteen päivässä parissa kotiovelle, jos niin haluamme. Houkutusten ympäröimänä ei ole helppo elää ”niukkuudessa”.

Omat luopumiset

Olen itse aika ajoin luopunut tavarasta, työstä, asunnosta, olen myös kokeillut asumista muissa maissa. Ulkomaille muuttokin sisältää luopumisia, esim. perheenjäseniä ja ystäviä ei voi tavata niin usein kuin haluaisi. Yhteistä kaikille luopumisilleni on ollut pitkällinen harkinta. Minulle luopuminen/muutos on prosessi, joka vie aikaa.

En ole Konmari-tyyppi, joka kerralla siivoaa koko asunnon, vaan olen pikemmin tyyppi, joka käy kaapit läpi hylly kerrallaan. Se on hidasta mutta sopii minulle. Tuntuu kyllä koomiselta, että olen harkinnut perusteellisesti, laitanko mekon myyntiin kirpputorilla. Nyt en muista puoliakaan tavaroista, joista olen luopunut. En muista kaivanneeni yhtäkään paitaa tai esinettä. Muidenkaan muutosten tekemistä en ole katunut. Se olisikin typerää, koska päätös oli tehty.

Vakituisesta työstä luopuminen viime vuoden lopulla oli minulle valtavan iso päätös mutta ehdottomasti oikea päätös. Ennen irtisanoutumista pohdin asiaa pitkään, selvitin ja vertailin erilaisia vaihtoehtoja, ”maalailin tulevaisuuden kuvia seinille”.

Unelmoin ISOSTI. Täytyy muistaa, että unelmointi ei vielä johda mihinkään, vaan siitä se työ vasta alkaa. Vuosia sitten työpaikalla oli yhteistoimintaneuvottelut. Tuolloin varauduin potkuihin. Silloin tekemistäni selvityksistä ja skenaarioista oli irtisanoutumisprosessissa hyötyä.

Kuten tiedämme eläkeiän kynnyksellä olevalla työnhakijalla ei ole kovin paljon mahdollisuuksia Suomen työmarkkinoilla, 60+ ikäinen työnhakija ei ole ns. kovaa valuuttaa. Prosessini aikana olen saanut huomata, että asioiden murehtiminen etukäteen on niin turhaa ja hyödytöntä. Asiat tuppaavat järjestyä tavalla tai toisella. Muutenkin viime kuukausien aikana maailma on ihanasti avartunut ja muuttunut värikkäämmäksi.

Kaksi asiaa

Luopumiseen ja muutokseen suhtautuminen on hyvin henkilökohtaista. Yleisiä neuvoja toki voisi antaa mutta muistatan vain kahdesta asiasta:

Laita asiat tärkeysjärjestykseen

Ennen muutokseen ryhtymistä mieti, onko elämäntilanne otollinen muutokselle

Mitä luopuminen antaa?

Vapautta

Uusia mahdollisuuksia

Mielekkyyttä

Keventyneen elämän

Encore-uran