Kuukausi: kesäkuu 2020

6 vinkkiä eläkeajan suunnitteluun

Oletko jäämässä eläkkeelle lähitulevaisuudessa? Jos vastasit kyllä, niin suosittelen lukemaan blogikirjoituksen loppuun.

Eläkkeelle jääminen on laaja-alaisesti vaikuttava elämänmuutos, jota helpottaa huolellinen valmistautuminen. Eläkkeelle valmistautumiseen ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Siispä olen koonnut pohdinnan tueksi muutaman yleispätevän seikan. Lisää vinkkejä eläkeaikaan valmistautumiseen julkaisen loka-marraskuussa.

Aktiivisesta eläkeajasta puhutaan nyt paljon, kaikki eivät koe sitä omakseen eikä tarvitsekaan. Jokaisella on oikeus, suorastaan velvollisuus tehdä eläkeajasta omannäköisensä.

Olipa tavoitteesi mikä tahansa, eläkeajan suunnittelu on hauskaa ja rentouttavaa. Kuten yleensä suunnittelussa, matka on vähintään yhtä tärkeä kuin tavoitteen saavuttaminen. Muista siis unelmoida ISOSTI!

1. Varaudu eläkeaikaan

Eläkeaikaan kannattaa todellakin valmistautua tai vähintäänkin on hyvä tiedostaa, mitä tuleman pitää. Itse aloin miettiä eläkeasioita noin kuudenkymmenen ikävuoden paikkeilla. Eläkeasiat nousivat ikään kuin luonnostaan mieleen. Huomioitavaa:

  • Rakenna oma käsitys eläkeläisyydestä.
  • Ole avoin uudelle elämänvaiheelle ja sen tuomille mahdollisuuksille.
  • Mieti, mitä odotuksia sinulla on eläkeaikaan.
  • Listaa asiat, joista pidät ja joita teet mielelläsi, mistä kenties voisit luopua.
  • Mieti, millaisia riskejä muuttuvaan elämäntilanteeseen liittyy ja miten voit niihin varautua.
  • Pohdi, mikä olisi hyvä ajankohta jäädä eläkkeelle.
  • Pidä mielessä asumisvaihtoehdot.
  • Muista, että vanhuus ei ole koko ajan samanlaista.

2. Panosta mielen ja kehon hyvinvointiin

Yksi tärkeimmistä asioista on oma hyvinvointi sekä mielen että kehon. Kun voit itse hyvin, pystyt auttamaan muita. Jos työ on aiheuttanut stressiä ja unettomuutta, korjaa asiat ennen eläkeaikaa.

Liikutko tarpeeksi? Jos tarvitset tukea, hanki personal trainer tai liity liikuntaryhmiin.

Onko verkostosi kunnossa? Jos havaitset päivitystarpeita, älä epäröi liittyä porukoihin, joissa voit tutustua ihmisiin. Myös aikuisena uuden sydänystävän löytäminen on mahdollista.

Ja viimeisenä, ei suinkaan vähäisimpänä on aivoterveys. Säilytä uteliaisuutesi, käytä ”päätäsi”, hanki uusi harrastus, opiskele uusi kieli, perehdy vaikka EU-säädöksiin. Ihan mitä tahansa, mikä saa sinut käyttämään aivojasi.

3. Tarkista talous

Eläkkeelle jäädessä tulot yleensä pienenevät, mutta kulut pysyvät samoina. Omia menoja seuraan yksinkertaisen excel-taulukon avulla. Seurannan tuloksena saa selville todelliset kulut. Yllätyksiä voi olla luvassa. Jos tarpeen, vaihda puhelinliittymä edullisempaan, kilpailuta sähkösopimus, myy turhat tavarat.

Eläkelaskureita käytän, kun mietin mikä olisi hyvä aika eläköityä. Eläkevakuutusyhtiöitten omilta sivuilta voi tarkistaa karttuneen eläkkeen, toki voit myös varata ajan eläkeneuvojalle.  

4. Päivitä asiakirjat

Uuden elämän kynnyksellä ei kannata missata virallisia asiakirjoja. Ne ovat välttämättömiä kohdatessa mahdollisia vastoinkäymisiä. Vakuutukset on syytä päivittää vastaamaan uutta tilannetta. Tarvitsetko kenties terveysvakuutuksen, kun työterveyshuolto on enää vain muisto.

Kanta-palveluun on syytä kurkistaa ja varmistaa, että hoitotahto ja elinluovutustahto ovat ajan tasalla. Onko testamentti jo laadittu?

5. Luo encore-ura

Tiesitkö, että eläkkeellä voit halutessasi työskennellä. Voi aloittaa uuden entistä ehomman työuran tai työskennellä muutaman tunnin viikossa. Uutta eläkettäkin karttuu työansioista. Olkaamme ikuisia optimisteja ja uskokaamme, että säädökset ja asenteet ikääntyneitä työntekijöitä kohtaan muuttuvat positiivisemmiksi.

Voit myös hyödyntää vuosien varrella kertynyttä osaamista ja työllistää itsesi. Tai voit perustaa yrityksen, nostaa esiin uinuvat haaveet ja muuntautua todelliseksi businessnaiseksi. Vaihtoehtoja siis on.

6. Unelmoi usein, unelmoi suuria

Älä unohda unelmoida. Pidä mielessä, että unelmat voivat toteutua, jos sinulla on kylliksi rohkeutta tavoitella niitä. Listasin muutaman asian, josta voit nauttia eläkeaikana. Ikään kuin esimakua tulevaan.

  • Lopeta jahkailu – ryhdy toimeen, kun virtaa vielä riittää
  • Tee asiat perusteellisesti  – jos työ on vaatinut energiaa, niin eläkkeellä voit siivota pieteetillä, perehtyä kiinnostavaan asiaan syvällisesti
  • Ota uudet värit käyttöön – unohda työelämän maltilliset sävyt, uudista vaatekaappisi värimaailma
  • Nauti aamiainen vuoteessa – iloitse kiireettömyydestä
  • Valvo niin pitkään kuin mieli tekee – voit lukea kiinnostavaa kirjaa yömyöhään
  • Juhli kunnolla – jos siltä tuntuu
  • Ryhdy lintubongariksi
  • Perusta varttuneiden kommuuni
  • Panosta ihmissuhteisiin – ota yhteyttä vanhoihin koulukavereihin
  • Älä kadu mitään – eläkepäiviä ei kannata tuhlata menneiden asioiden murehtimiseen

Kuolinsiivous: nimestään huolimatta tavallinen siivous

Mikä on kuolinsiivous? Lyhyesti sanottuna kuolinsiivous on elinaikana tehty perusteellinen siivous, jossa luovutaan turhista tavaroista ja asiakirjoista. Siivouksen voi tehdä lyhyemmän tai pitemmän ajan kuluessa. Kuolinsiivous on sanana vanhahtava, luo ehkä surullisen mielikuvan. Todellisuudessa suru on kaukana siitä, mitä kuolinsiivous saa aikaan. Mieli kevenee. Tulee tilaa kaappeihin ja kellarikomeroon. Pienempi tavaramäärä antaa vapautta.

Iän myötä on aivan luonnostaan tullut halu vähentää tavaraa. Kuusikymmentä on maaginen ikä. Tuossa iässä alkaa miettiä asioita uudella tavalla. Materiasta huolehtimiseen ei halua käyttää liikaa aikaa ja materialle ei halua antaa liikaa neliöitä. Ymmärtää myös, että hyvä elämä koostuu muusta kuin esineistä.

Entisaikaan kuolinsiivous suoritettiin jonkun kuoltua. En osaa sanoa, kutsuttiinko tuolloin siivousta kuolinsiivoukseksi. Ehkä ei, koska kuoleman käsittely on melko lailla vaiettu aihe.

Monet ihmiset ovat kertoneet, että haluavat saattaa keskeneräiset asiat päätökseen ja sopia mahdolliset riidat ennen kuin aika jättää. Työpaikalla työntekijä siivoaa työhuoneensa ennen kuin vaihtaa työpaikkaa tai jää eläkkeelle. Siitä huolimatta itse tehty kodin raivaus ei ole perinteisesti kuulunut näihin loppuun vietyihin asioihin.

Raivauksella en tarkoita, että kaikesta tavarasta pitäisi luopua. En missään nimessä. Tärkeitä papereita, muistoesineitä tai tarpeellisia tavaroita ei tietenkään ole syytä heittää pois. Mistään sellaisesta ei pidä luopua, mikä tuottaa iloa ja millä on merkitystä. Elämän on tarkoitus jatkua kuolinsiivouksen jälkeenkin.

Jokaisen kaappeihin ja vintille on todennäköisesti kertynyt vanhojen aparaattien käyttöohjeita, rikkinäisiä lampunvarjostimia tai kulahtaneita vaatteita. Niistä voi luopua hyvällä omallatunnolla.

Siivous sisältää myös asiakirjat niin paperiset kuin sähköiset asiakirjat sekä tiedostot tietokoneella ja muistitikuilla. Unohtamatta pilvipalveluja, blogeja, facebookeja ym. palveluja. No, palveluja toki vielä käyttää mutta voi miettiä miten niiden kanssa toimitaan, sitten kun itse ei ole niitä käyttämässä. Onko vintillä kenties sairauskertomuksia, päiväkirjoja ja kirjeitä, joiden sisältö saattaa aiheuttaa harmia jollekin henkilölle. Kannattaa siis hetki miettiä, miten asiakirjojen kanssa haluaa menetellä.

Vanhojen ja rikkinäisten puhelimien, läppärien ja tablettien muistit on tyhjennettävä ennen hävittämistä. Sorttiasemat ainakin ottavat laitteita vastaan.

Eräs henkilö kertoi, että hän ei halua käyttää tuntiakaan siivoukseen, koska on parantumattomasti sairas. Samaa mieltä, tietyissä tilanteissa pitää vaan keskittyä olennaiseen. Eikä siivous todellakaan kuulu tärkeimpiin asioihin.      

Siivous ei ole mielipuuhaani, ei ole koskaan ollut. Silti haluan ehdottomasti tehdä oman kuolinsiivouksen itse. Haluan luopua käyttökelpoisista tavaroista vielä, kun niistä on hyötyä jollekin. Haluan luopua myös tavaroista, jotka aiheuttavat ylimääräistä vaivaa.

Haluan tehdä siivouksen tavalla, jonka koen mielekkääksi ja josta jollain tavoin pystyn nauttimaan. Kuten yleensä, tavoitteet on hyvä pilkkoa pienempiin tavoitteisiin. Ajattelen niin, että kuolinsiivous on päätavoite, muuttosiivous on välitavoite.

Siivoan hylly kerralla -periaatteella. Se on hidas ja vähän työläskin tapa raivata kotia mutta silti siivous etenee. Huomaan pienenevät paperikasat ja tyhjenevät hyllyt. Olen henkeen ja vereen excel-ihminen, joten pidän kirjaa tavaroista, joista luovun ja joita ostan. Seuraan tarkasti, että kuukausitasolla hankkiudun eroon useammasta kapistuksesta kuin ostan uutta.

Sain kehotuksen ottaa käyttöön Marie Kondon opit mutta konmaritus ei ole minun juttuni. Kondon kirjoista saa kyllä hyviä ja tarpeellisia yksittäisiä vinkkejä. Ensiaskeleet –blogin kirjoittaja puhuu minimalismista www.ensiaskeleet.fi. Kiintoisaa sekin.

Ruotsalainen Margareta Magnusson on kirjoittanut kuolinsiivouksesta kirjan. Tässä lyhyesti hänen vinkkinsä:

  • Kuolinsiivous tekee arjesta helpompaa.
  • Kuolinsiivouksen tekeminen itse säästää rahaa sekä perheen ja ystävien aikaa.
  • Tavaroiden karsiminen kannattaa aloittaa ennen kuin vanhuuden vaivat iskevät.
  • Aloita kellarista ja ullakosta sekä eteisen kaapista ja vaatekomeroista.
  • Jos saat kutsun juhliin, älä osta emännälle kukkia, vaan lahjoita hänelle jotakin kotoasi.
  • Aloita karsiminen suurista esineistä.
  • Jos olet muuttamassa, karsi samalla.
  • Hankkiudu eroon salaisuuksista.
  • Kerää itsellesi rakkaat asiat poisheitettävien laatikkoon.
  • Käy tavarasi läpi, muistele niitä hetki ja anna sitten pois kaikki, mitä et tarvitse.