Kategoria: Blogi

Ikääntymistä ja aikaa koskettavia elämänviisauksia

Etsin erästä tilaisuutta varten sanontoja vanhenemisesta. Siinä googlatessa eteeni tupsahteli kiinnostavia elämänviisauksia, joista osan nostan blogiini.

Mietelauseet koskettavat, jos ne liittyvät omiin arvoihin, elämänkokemuksiin tai mietinnässä oleviin asioihin. Parhaimmillaan mietelauseiden avulla voi löytää uusia näkökulmia, jäsentää ajatuksia ja saada tukea ajatuksille.

Oma ehdoton suosikkini on: Voit kukoistaa vielä vanhanakin, kaikkea ei tarvitse tehdä nuorena.

Voiko tuon ilahduttavampaa ja loistavampaa toteamusta olla. Se antaa toivoa ja on niin positiivinen. Tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata, että olen käyttänyt lausetta pariinkin otteeseen sivuillani.

Tässä muutamia elämänviisauksia:

  • Kaikki unelmamme voivat toteutua, jos meillä on kylliksi rohkeutta tavoitella niitä. – Walt Disney
  • Ikäännyt vasta silloin, kun menetät uteliaisuutesi.
  • Missä on tahtoa, siinä on tie.
  • Naisen iällä ei ole mitään merkitystä. Parhaat sävelmät soitetaan vanhimmilla viuluilla.  –  Sigmund Z. Engel
  • Jokainen, joka yhä odottaa kasvavansa, on nuori. – David Viscott
  • Vanhuudella on nautintonsa, jotka, niin erilaisia kuin ovatkin, eivät ole nuoruuden nautintoja vähäisemmät. –  W. Somerset Maugham
  • Jokainen, joka säilyttää kykynsä nähdä kauneuden, ei koskaan vanhene. – Franz Kafka
  • Ei ole kysymys siitä, miten vanha olet, vaan siitä, miten olet vanha! – Ikki
  • Vanhaksi kasvamisen taito on viisauden työ, ja yksi vaikeimmista luvuista mahtavassa elämisen taiteessamme. – Herman Melville
  • Olen elänyt juuri kyllin vanhaksi ymmärtääkseni, että minun kannattaa tutkia toisenkin kerran asioita, joista olen ollut ensimmäisellä kerralla vuorenvarma. – Josh Billings
  • Vanheneminen on hiljaista irtautumista monesta asiasta, jonka ennen koki tärkeänä. Vanheneminen on keskittymistä olennaiseen. – Matti Kurjensaari
  • Missä on tahtoa, siinä on tie.
  • Mitä kauemmin odotat tulevaisuutta, sitä lyhyemmäksi se käy. – Loesje
  • Mikään ei vanhenna niin kuin vanhenemisen pohtiminen. – G. C. Lichternberg
  • Olet malli ja esikuva vanhenemisesta. Tehtäväsi on tärkeä erityisesti siksi, että kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestasi.

Pulppuavat ideat

Ideat kuuluvat kaikille. Ideoiden tuottaminen ei onneksi katso ikää. Ikääntyneenä on ihana ideoida. Ideoita on jopa helpompi tuottaa kuin nuorena. On laaja kokemus ja siten laaja pohja mistä ammentaa ajatuksia. Tietää paremmin, mitkä ideat toimivat käytännössä. Vai tarvitseeko sitä edes tietää?

Tuleva eläkeaika se vasta saakin mielikuvituksen liikkeelle. Voi leikitellä mitä kummallisimmilla ajatuksilla ja ideoilla. Uskon, että sieltä pulppuavasta ideamerestä ne parhaat ja toteuttamiskelpoisimmat ideat ponnahtavat ylös, kun sen aika on. Kaikkia ideoita ei ole tarkoituskaan toteuttaa. Ideoita ja ajatuksia kannattaa myös kirjata muistiin. Kirjoitettuna ideoista tulee todellisempia ja ne pysyvät säilössä mahdollista myöhempää käyttöä varten. Joskus ideat jalostuvat tavoitteiksi.

Mikä merkitys pulppuavilla ideoilla on ihmiselle? Väitän, että tärkeä. Ideoita syntyy, kun olo on hyvä ja levännyt ja kun työ tai muu tekeminen on motivoivaa ja merkityksellistä. Monia ideoita ja oivalluksia olen saanut kävelylenkillä. En osaa sanoa, mikä kävelyssä synnyttää ideoita mutta niin se vaan on. Stressaantuneena ideoita on vaikeampi tai lähes mahdoton tuottaa.

Ympäristöllä on niin ikään oma merkityksensä, paras ympäristö on sopivan kannustava ja myönteinen. Yhdessä ideointi on hauskaa, ideoija tarvitsee tukijoukkonsa. Ystävällisyys lisää rohkeutta. Innokkaimmankin ihmisen ideatehtailu ehtyy, jos ideat ammutaan alas jatkuvasti.

Työelämässä muutos on jatkuvaa, muutostarpeita tulee niin organisaation sisältä kuin ulkoa. Kansainvälisessä toiminnassakin on pysyttävä mukana. Liian usein kuulee, että organisaation toimintamallit tulee annettuna. Vaikka työntekijät itse tietäisivät mikä olisi tehokkain tapa hoitaa tietty toiminto. Organisaatioissa tulisi siis kannustaa aitoon vuorovaikutukseen jopa joutilaisuuteen, jättää tilaa ideoinnille.

Esimiehen yksi tärkeimpiä ominaisuuksia on kyky kuunnella, olla aidosti läsnä. Herää kysymys onko esimiestehtävissä ns. vääriä henkilöitä? Työhyvinvoinnin tärkeyttä työpaikoilla ei täysin ymmärretä. Liikuntasetelit ovat osa työhyvinvointia mutta työhyvinvointi tarkoittaa muutakin kuin liikuntaa. Hyvinvoiva työntekijä on tuottava ja lojaali työnantajalle. Huolestuttavaa on myös, että iltaisin ja viikonloppuisin töitä paiskivat liian monet työntekijät. Palkatta tietysti.

Taisin poiketa hieman otsikon aiheesta. No, työpaikalla kuitenkin vietämme kolmasosan päivästä, joten ei ole ihan sama millainen työympäristö on. Sekä työympäristö että muu ympäristö vaikuttavat ideoiden syntymiseen. Motivaatio ja pulppuavat ideat kulkevat käsikädessä. Kysynkin, miten pysyä innostuneena, motivoituneena ja uusia ideoita tuottavana työntekijänä? Hetken jaksaa synkemmässäkin ympäristössä mutta muutaman vuoden jälkeen kyynisyys saa vallan.

Rehellisyyden nimissä täytyy myös kertoa, että ihan aina ei ole superkivaa olla ideapulputtaja. Syntyy ideakaaos päähän. Olen myös huomannut, että kaikki eivät pidä innostuneesta ideapulppurista, eivät halua tai jaksa kuunnella.

Oli miten oli, toivon etten ikinä menetä kykyä ideoida. Toivon, etten ikinä menetä sitä kutkuttavaa tunnetta vatsassa, joka ideoinnista ja innostumisesta seuraa.

IDEARIKASTA SYKSYÄ!

Hyödyllinen ostoskärry

Ostoskärry on selkäongelmaisen arkielämän pelastus. No jos ei ihan pelastus, niin ainakin oiva apu.

Ensimmäisen ostoskärryni hankin muutama vuosi sitten, nyt en enää selviäisi ilman sitä. Ostin kärryni Ranskasta. Tuolloin en löytänyt pitkälle ihmiselle sopivaa kärryä Helsingistä. Kaupoista löytyi vain muutama hassu malli. Meillä ostoskärryä ilmeisesti pidetään yksinomaan vanhoille ihmisille sopivana, toisin kuin monessa muussa Euroopan maassa. Siellä ostoskärryä käyttävät kaiken ikäiset jopa koululaiset.

Minulta on joitakin kertoja kysytty, enkö tunne itseäni vanhaksi kärryä käyttäessäni. En tunne, toki tunnen itseni kuusikymppiseksi mutta en sen vanhemmaksi kuin olenkaan. Hyvänen aika eihän kärry minua vanhenna. Enemmän minua vanhentaisi kipeä kumarainen selkä.

Ostoskärry ei ole pelkästään ostosten kuljettamista varten, vaan käytän kärryä pyykkitupakäynneillä, harrastusvälineiden ja kirpputoritavaroiden kuljettamisessa. Kärry on minulla mukana myös työpaikalla, etenkin kun menen työpäivän jälkeen suoraan ruokaostoksille.

Ostoskärryni on malliltaan laatikkomainen, sieltä on helppo nostaa tavarat ulos. Pyörät ovat riittävän isot ja hyvin rullaavat. Kärry liikkuu vaivattomasti loskakelilläkin. Korkeus on minulle mitoitettu, siten kävelyasento on luonnollinen. Laukkuosa on vedenkestävää materiaalia ja runko on kevyt ja kokoontaitettava.  Ostoskärryssäni on myös kylmälaukku, joten voin turvallisesti kuljettaa kalatuotteita lämpimällä säällä.

Ostoskärry on minulle kuin laukku tai asuste. Lukuisia malleja ja värejä on saatavilla, valitettavasti ei kuitenkaan Suomessa. Onneksi on nettikauppa! Ensi kesänä aion hankkia koriaineksista valmistetun ostoskärryn.

Rajoittavat stereotypiat

Hämmästyttävää, miten kapea-alaisesti vanhenevat naiset edelleen nähdään yhteiskunnassamme.

Eräs suuri organisaatio kertoi ikääntyneistä työntekijöistä kuvan kera nettisivuillaan. Kuvassa oli isoäiti ja pieni lapsi. Artikkelin tarkoitus oli tukea ikääntyneitten työllistymistä. Kysyin miksi isoäidin kuva. Se oli ilmeisesti ainoa asia, mikä organisaatiolle tuli mieleen ikääntyneistä ihmisistä. Vaihtoivat kuvan, kaikki pisteet siitä organisaatiolle.

Itsekin olen kuullut monta kysymystä isoäitiydestä. Eikö vanhenevalta naiselta muuta osata kysyä? En ole isoäiti enkä edes tiedä tuleeko minusta isoäiti. Kysymys varmasti loukkaa heitä, joista ei toiveista huolimatta koskaan voi tulla isovanhempia.

Entä Sauli, pienen vauvan isä ja presidentti? Entä Katri-Helena? Kummankaan kohdalla ei ensisijaisesti puhuta isovanhemmuudesta eikä vanhemmuudesta. Miksi meidän tavallisten naisten oletetaan olevan ”vain isoäitejä”? Ikääntyneet eivät todellakaan ole yhdenmukainen ryhmä.

Väite, että vanhemmilla työntekijöillä on enemmän sairauspoissaoloja kuin nuoremmilla työntekijöillä, on yksi niistä sitkeästi elävistä stereotypioista. Ikääntyneitten omissa puheissa myös vilahtaa toteamukset, että he eivät enää opi uutta tai eivät voi tehdä tätä ja tuota, kun ovat niin vanhoja. Yksin ikä ei ole tekemistä rajoittava tekijä, toki muita tekijöitä saattaa olla. Vallalla olevat stereotyyppiset käsitykset saavat ihmiset itsekin uskomaan niihin. Pahimmillaan ne menevät ihon alle ja estävät meitä hyödyntämästä todellisia kykyjämme, jopa edesauttavat vanhenemista.

Myös yli kuusikymppisillä naisilla on tavoitteita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Meillä on osaamista, näkemystä ja työnintoa, jospa vaan työantajat pitäisivät aikuiset naiset palkkalistoillaan ja rohkenisivat palkata ikääntyneitä. Työyhteisön ilmapiirinkin kannalta olisi toivottavaa, että työyhteisö koostuisi eri-ikäisistä.

On tilanteita, joissa toivoisin saavani palvelua lähempänä omaa ikää olevalta henkilöltä, esimerkiksi lääkäri- ja liikuntapalveluja. Nuori personal trainer ei välttämättä ymmärrä, että kuusikymppisenä on jo rajoitteita liikkumisessa. Miten voikaan ymmärtää, kun ei sitä ikää ole kokenut. Siis enemmän aikuisia ohjaajia saleille.

Tilastokeskuksen sivuilta luin, että väestöennusteen mukaan yli 65-vuotiaita on lähes 23 % vuonna 2020. Ja luku vaan kasvaa tulevina vuosikymmeninä. Eli yritysten kannattaisi toden teolla panostaa ikääntyneitten palveluihin ja tuotteisiin. Toki myös julkisen sektorin tulisi tuottaa kansalaisten näköisiä palveluja. Onneksi osallistaminen nostaa päätään.

https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html

Luulen, että meidän ikääntyneiden itsekin kannattaisi pontevammin vaatia, jotta meidät huomioitaisiin ja nähtäisiin laaja-alaisina, kuluttavina, hyödyllisinä ja täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä. Jospa suurempaa ääntä pitämällä saisimme näkyvyyttä ja lisää ikääntyneille räätälöityjä palveluja kuten uusia, monipuolisempia ratkaisuja ikäihmisten asumiseen.

Ikääntyminen ei vie elämäniloa, uteliaisuutta, innostusta eikä motivaatiota. Ei edes työintoa. Työelämässä innon vie ihan muut seikat kuin itse työ.

Lue myös: http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/mystinen-elakeika/

Ericeiran kahvilat eli pastelariat

Ericeiran pienessä merenrantakaupungissa Portugalissa on lukuisia ja taas lukuisia viehättäviä kahviloita. Viehättäviksi kahvilat tekevät ihmiset ja heidän iloinen puheensorinansa.

Ihanat kahvilat. Kahvilat ovat ihmisten kohtaamispaikkoja, tavataan tuttuja ja seurustellaan vaikka koko iltapäivän ajan. Kukaan ei hätistele pois. Kahvilassa nautitaan aamukahvi. Kahvilassa nautitaan iltapäiväkahvi. Kahvilassa nautitaan espresso nopeasti seisten matkalla jonnekin. Kahvilasta noudetaan sämpylät. Erityisesti kiinnitin huomiota isoäiteihin, jotka olivat sunnuntaiaamiaisella lastenlastensa kanssa. Niin vaan aamuväsyneet teinipojat söivät aamiaista isoäitiensä seurassa.

Ainakin talvisaikaan ylivoimaisesti suurin osa Ericeiran kahviloiden asiakkaista oli eläkeikäisiä naisia. Muutamilla iäkkäillä naisilla oli saattaja mukanaan kahvilassa, näin eräänkin tyylikkään vanhan rouvan seurassa hoitajan. Ilmeisesti nämä kahvilatapaamiset ovat tärkeitä. Mietin myös minkä verran portugalilaiset ikäihmiset kärsivät yksinäisyydestä. Ericeiran kahviloiden asiakaskunnasta päätellen ei lainkaan. Toki kahviloissa oli muitakin asiakkaita kuin tyylikkäitä ikääntyneitä naisia. Naiset vaan olivat selkeänä enemmistönä.

Pöytiintarjoilu oli tavallista. Palvelu oli ystävällistä. Miten tarjoilijat ehtivätkään tuoda kahvikupin pöytään? Tilaus tehtiin tiskillä ja lasku maksettiin kahvittelun päätteeksi. Ja ne leivonnaiset, ne olivat suussa sulavia. Yleensä tarjoilija puolitti kooltaan suuren leivonnaisen samalla kun laittoi sen lautaselle. Leivonnainen ei jättänyt oloa, että olisipa ollut enemmän syötävää.  Suomalaisittain hintataso oli hyvin edullinen, yleisin kahvin hinta 60-80 senttiä kahvikupin koosta riippuen. Sateenvarjotelineet kuuluvat jokaisen kahvilan ulko-oven lähettyville.

Mahtava meri

Meri ansaitsee ihan oman blogikirjoituksensa, niin mahtava se on.

Meri, jonka rannalla sijaitsevassa pikkukaupungissa Ericeirassa Portugalissa vietin muutaman viikon loman helmi-maaliskuussa. Loman, joka inspiroi ja herätti uusia ajatuksia juuri meren ansioista, niin uskon. Tämä mahtava meri on Pohjois-Atlantti, vastaranta monen tuhannen kilometrin päässä. Atlantti on muistaakseni maailman toiseksi suurin valtameri.

Meri antaa elannon monelle kalastajalle Ericeirassa, siellä onkin lukuisia erinomaisia kalaravintoloita. Kalatarjonta on monipuolinen harvinaisuuksista tuttuun loheen. Kalastusta tärkeämpi elinkeino on turismi. Ericeiraa kutsutaan myös Portugalin surffipääkaupungiksi. Ericeirassa on aaltoja jatkuvasti vuoden ympäri, niitä löytyy kaiken tasoisille surffareille. Surffarit ovat hieno näky meressä.

Silmiinpistävän paljon Ericeirassa näytti olevan myös ikääntyneitä ihmisiä. Ymmärrän hyvin, että ikäihmiset viettävät eläkeaikaansa pienessä merenrantakaupungissa. Kaupunki on niin kaunis, siisti ja viehättävä kapeine mukulakivikatuineen. Meri-ilma tekee hyvää iholle ja on helppo hengittää.

Meri on aaltoileva, aava, ajatuksia herättävä, avara, henkeäsalpaavan kaunis, häikäisevä, innostava, inspiroiva, kalaisa, kiehtova, kiinnostava, kirkas, kristallinkirkas, kuohuva, kylmä, laaja, lainehtiva, lämmin, myrskyävä, pauhaava, pelottava, puoleensa vetävä, rauhoittava, salaperäinen, sininen, suolainen, suuri, syvä, turkoosi, tuulinen, tyyni, upea, vaahtoava, vaarallinen, valtava, vihreä, välkehtivä, yllättävä, ääretön.

Mahtava meri!

Yhteydenpidon helppous

Yhteydenpito on niin kovin vaivatonta nykymaailmassa, kun on sähköposti, kännykät, tekstiviestit, some ja ties mitkä yhteydenpitovälineet. Yhteydenpito ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan.

Palasin kolmen viikon lomamatkalta Portugalista viime viikonloppuna. Vieläkin on hieman typertynyt olo. Kolmessa viikossa ehti luoda uudet rutiinit uudessa ympäristössä.

Mielenkiintoista oli havaita, että yhteydenpidon kannalta tuskin huomasin, etten ole Suomessa niin yksinkertaista viestittely on. Suomessakin on arjen keskellä aika usein yhteydessä ystäviin ja tuttaviin puhelimitse ja netin välityksellä. Itse asiassa lomalla tuli oltua yhteydessä sellaisiinkin tuttaviin, joiden kanssa muuten on harvemmin tekemisissä.

Yhteydenpidosta tuli mieleen vuosien ja taas vuosien takainen vajaan vuoden pituinen maailmanympärysmatkani. Tuolloin soittelin maailmalta huolestuneelle äidille ´collect calleja´ eli puheluja, jotka vastaanottaja maksoi. Jo se, että ´collect call´ -puhelimen löysi, oli haastavaa joissakin kaupungeissa ja maissa.

Paperiset kirjeet noudin poste restantesta. Poste restante on palvelu, jossa henkilö noutaa hänelle saapuneen postin itse postitoimistosta. Matkalla tutustuin ihmisiin, joiden kanssa päätettiin kirjoitella, jos  sattui olemaan osittain samanlainen matkasuunnitelma. Sovittiin siis kirjeen lähettämisestä esimerkiksi Tahitin tai Sydneyn poste restanteen. Kerran sovittiin hollantilaisen tytön kanssa treffit neljän kuukauden päähän Singaporeen. Muistan myös hyvin, kun odottelin eräässä intialaisessa pankissa 40 asteen helteessä lähes koko päivän, jotta saisin vaihdettua matkashekkini paikalliseen valuuttaan.

Te kaikki omanikäiseni lukijat varmasti muistatte, että takavuosina piti nähdä vaivaa, kun halusi pitää yhteyttä ja hoitaa asioita. Silti elämä rullasi eteenpäin. Ihmettelen vaan, miksi yksinäisiä ihmisiä on tänä päivänä niin monia vaikka yhteydenpidon helpottamiseksi on lukuisia keinoja. Luulisi, että keinoja löytyy kaikenikäisille ihmisille.

Mystinen eläkeikä

Olen monta kertaa huomannut eri yhteyksissä, että keskustelu tyrehtyy, kun käännän puheen eläkesuunnitelmiin. Keskustelijat ovat työelämässä mukana olevia kuudenkymmenen ikävuoden molemmin puolin olevia. Mikä siihen on syynä, että eläkeikä koetaan hankalaksi puheenaiheeksi?

Toiset pääsevät eläkkeelle ja toiset joutuvat eläkkeelle. Joku kertoi, että eläkkeelle jääminen on niin kova paikka, ettei siitä pysty puhumaan. Joku kertoi, että haluaa pitää matalaa profiilia, jotta oma asema työpaikalla ei muuttuisi viimeisinä työvuosina. Harvoin kuulee, että työnantajat kannustavat työntekijöitä jatkamaan työuriaan.

Ikä milloin voi aikaisintaan jäädä eläkkeelle ja ikä mihin saakka eläkettä karttuu, on kaikkien tiedossa. Tuossakin valossa vaikuttaa perin oudolta, ettei eläkkeelle jäämisestä haluta puhua, ei työntekijöiden eikä työnantajien toimesta.

Kuten esittelyssä kerroin, minulla itselläni on 35 kuukautta alimpaan vanhuuseläkeikään. Eläkkeelle jääminen on mitä kiinnostavin puheenaihe. Mikä sen hauskempaa kuin suunnitella tulevaa eläkeaikaa. Eläkkeellä alkaa uusi vaihe elämässä, uudenlainen vapaus. Suunnittelulla en tarkoita sitä, että teen asioita vasta sitten kun olen eläkkeellä, en toki. Voi olla, että mitkään eläkeajan suunnitelmistani ei toteudu tai jokin toteutuu. Ei sillä niin väliä. Minulle suunnitteleminen tarkoittaa elossa olemista, elämistä ja kokeilemista. Suunnittelu on myös keino rakentaa omannäköinen elämä, joidenkin asioiden sisäistäminen ja toteuttaminen kun ottaa oman aikansa.