Miettikääpä otsikkoa, miten ihania ja lohdullisia sanoja se sisältää. Toivoa antavia. Se on niin totta, kaikkea ei todellakaan tarvitse tehdä nuorena.

Otsikko liittyy kuvataiteilija, taidekriitikko Sigrid Schaumaniin. Sigrid piti ensimmäisen yksityisen taidenäyttelynsä 86-vuotiaana. Maalaamisen hän aloitti uudelleen 71-vuotiaana. Hän eli 101-vuotiaaksi. Isoja lukuja kaikki. Mikäs tässä on ollessa hieman yli kuusikymmenvuotiaana. Monia vuosia vielä edessäpäin, toivon mukaan.

Kukat ovat kesäisen värikkäitä ja kauniita kuin maalaus

Sigridillä on täytynyt olla valtava elämänhalu, intohimo taidetta ja elämää kohtaan. Hänen elämänsä tuskin oli kovin helppoa 1900-luvun alkupuolen Suomessa. Hän toimi vuosia taidekriitikkona, joka ei ollut se tavallisin ammatti naiselle. Sigrid oli myös yksinhuoltaja, mikä varmasti oli harvinaista siihen aikaan. Äiti kuoli Sigridin ollessa pieni tyttö. Lisäksi hän menetti veljensä Eugenin, joka jäi historiaan kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaajana. Pitkä elämä ei välttämättä tarkoita helppoa elämää.

Sata vuotta sitten Suomessa eli Sigridin lisäksi monia rohkeita, kiinnostavia naistaiteilijoita kuten Helen Thesleff, Helen Schjerfbeck ja Ester Helenius. Jostain syystä naiset ovat jääneet maassamme turhan vähälle huomiolle. Camilla Granbacka on kirjoittanut kirjan Sigrid Schaumanista Taide ja tunteet. Riitta Konttiselta on ilmestynyt lähes 300-sivuinen teos Täältä tullaan – Naistaiteilijat modernin murroksessa. Molemmat opukset vaikuttuvat mielenkiintoisilta ja lukemisen arvoisilta.

Myös Helsinki on värikäs

Selviytyjäluonteita yhdistää optimismi

Optimisteille on kaikki mahdollista. Optimisti näkee helpoimmin ulospääsytien vaikeistakin tilanteista. Sigridin on täytynyt olla optimismi. Hän koki moni menetyksiä, silti hänen teoksensa ovat valoa tulvillaan.

Intohimo, palo johonkin innostavaan tekemiseen on kyllä aikamoinen eteenpäin puskeva voima. Myös iäkäs ihminen tarvitsee oivalluksia ja onnistumisia joka päivä pysyäkseen virkeänä. Voin mainiosti kuvitella, että maalaaminen tuottaa iloa ja oivalluksia. Sigrid asui mm. Ranskassa, Etelä-Euroopan valo, meri ja inspiroiva tekeminen. Eihän siinä malta kuolla. Vierivä kivi ei sammaloidu.

Meren katselemiseen ei ikinä kyllästy

 

 

Itsearvostus

Sigrid on kaiketi arvostanut itseään ja uskonut itseensä. Muuten hän ei olisi selvinnyt naistaiteilijana tuon ajan Suomessa. Itseään arvostavat ihmiset ymmärtävät, ettei tarvitse olla täydellinen, päinvastoin. He  tuntevat omat hyvät ja huonot puolensa ja hyväksyvät ne. Ikä tuo armollisuutta. Armollisuus on yksi parhaista asioista, joita olen vuosien varrella oivaltanut elämän karikoissa.

Palatakseni vielä otsikkoon. Uskon siihen lujasti, vaikka asiantuntijoiden mukaan iän tuoma taantuminen vähentää elämisen hauskuutta. Toki taantumista tapahtuu mutta myöhemmällä iällä osaa nauttia paremmin siitä mitä pystyy tekemään, on tekeminen sitten miten pientä tahansa. Ymmärtää, että elämä ei ole suorittamista.

 

Lisää inspiroivaa kukkaloistoa

Sanonnat kuten ”Nuorena on vitsa väännettävä” ja ”Ei tänne nukkumaan ole tultu – haudassa ehtii sitten levätä”, tuntuvat melko hassuilta. Kuusikymppisen kokemuksella jakaisin voimani tasaisemmin elämän varrelle, jotta intoa ja paloa riittää loppupäähänkin. Nuorena sitä luulee, että elämä on ohi kuusi-seitsemänkymppisenä mutta hyvin monen kansalaisen kohdalla se ei onneksi pidä paikkansa. Olen myös huomannut, että nuoremmat saattavat ajatella, että vanhan ihmisen aktivoiminen on tärkeintä, sekään ei ole koko totuus. Pitäisi miettiä, mitä vanha ihminen itse haluaa ja kunnioittaa sitä. Joku voi tykätä itsekseen tekemisestä: radion kuuntelusta, käsitöiden tekemisestä, lukemisesta, maalaamisesta, kukkien hoidosta.

Siis, voit kukoistaa vielä vanhanakin, kaikkea ei tarvitse tehdä nuorena.