Yksityiskohtien Ericeira

Ericeira on kaunis portugalilainen kalastajakylä, joka sijaitsee Atlannin rannalla noin 50 kilometriä Lissabonista luoteeseen. Ericeiran historia ulottuu aina 1100-luvulle saakka. Ericeirasta on hyvät bussiyhteydet pääkaupunkiin ja moneen muuhun kaupunkiin kuten Sintraan. Sintra on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi.

Ericeiraan tullaan viettämään viikonloppua maan muista kaupungeista. Eläkeläisiä näkee paljon kahviloissa ja katukuvassa ylipäätään. Ericeira on myös Portugalin surffipääkaupunki. Olen mieltänyt surffauksen nuorten harrastukseksi, ilmeisesti näin ei olekaan. Surffilaudan kanssa taitelee myös keski-ikäisiä jopa vanhempia henkilöitä. Ericeirassa kohtasin kaiken ikäisiä surffaajia.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Ericeiran kadut ovat mutkittelevia viehättäviä mukulakivikatuja. Tyypillinen talo on sinivalkoinen…

….se ei kuitenkaan ole koko totuus. Talo voi olla vaikka vaaleanpunainen.

Jokainen talo on yksilöllinen. Jokaisen talon ovi on omanlaisensa. Vain mielikuvitus on rajana ovien suunnittelussa.

Ericeira on siisti hyvin hoidettu pikkukaupunki, silti ihan kaikki rakennukset eivät ole priimakunnossa.

Opastintaulut ovat sopusoinnussa kaupungin yleisilmeen kanssa. Ne sulautuvat tyyliltään ja väritykseltään rakennuksiin ja kaakeleihin hyvin. Jokainen opastintaulu on erilainen mutta tismalleen kalastajakylän hengen mukainen.

Pyykit kuivatetaan ulkona kuten monessa muussakin Etelä-Euroopan kaupungissa.

Pienessä kaupungissa on iso hotelli uima-altaineen. Hotelli, jossa on isot huoneet ja maittava aamiainen.

Kaupunkia on elävöitetty runoilla. Runoja on kaikkiaan kahdeksan kappaletta. Ne on ripoteltu tasaisin välein pitkin rantakatuja. Kiintoisa idea.

Aava meri on niin kaunis, rauhoittava ja vaikuttava, joten en malta tätäkään postausta julkaista ilman kuvaa merestä.

4 Comments

  1. Ihanan houkuttelevia kuvia Ericeirasta. En ihmettele, että olet kaupunkiin niin ihastunut.
    Sinulla olisi siellä mahdollisuus aloittaa uusi harrastus, surffaus. Kuten totesit, se ei ole pelkästään nuorten harrastus. Miksi et kokeilisi?
    Joko portugalin kieli alkaa sujua?

    • Maija-Liisa

      tammikuu 28, 2019 at 2:59 pm

      Kiitos kommentista! Yllätys oli huomata, että surffausta harrastavat kaiken ikäiset ihmiset. Uutisiakin oli mukava katsella tv:sta, kun jokaisen uutisen ydin näkyi kirjoitettuna ruudulla. Auttoi portugalin kielen ymmärtämisessä.

  2. Oi, hienoa, olet taas päässyt sinne ! Ja jaat upeita kuvia meillekin tänne hankien keskelle, kiitos siitä !

    • Maija-Liisa

      tammikuu 31, 2019 at 3:25 pm

      Kiitos kommentista! Ericeira on niin ihana paikka, just passeli mulle. Haaveilen, että jos vaikka voisi viettää siellä pidemmänkin aikaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *