Page 2 of 3

Mikä oikeasti on tärkeää elämässä?

Tätä kysymystä varmasti meistä jokainen on miettinyt jossain vaiheessa elämää. Aika usein kysymys nousee esille elämän taitekohdissa. Suurien muutosten yhteydessä. Kuulostaako tutulta?

Olen jutellut monien työelämässä olevien 60+ ikäisten naisten kanssa ja monet heistä ovat alkaneet pohtia työelämästä syrjään siirtymistä. Siitäkin huolimatta, että varsinaiseen vanhuuseläkeikään on vielä muutama vuosi aikaa. Monella työn sisältö on suht mielekäs mutta jokin työelämässä on pielessä. Viisi vuotta aiemmin kukaan heistä ei vielä puhunut eläkeasioista sanaakaan, eläkeaika tuntui tuolloin niin kovin kaukaiselta.

Eräs tuttavani otti irtisanomispaketin alle kuusikymppisenä, toinen jäi muuten vaan pois töistä  kuusikymppisenä, kolmas jäi töistä pois vuotta ennen varsinaista eläkeikää ja on osittain varhennetulla  vanhuuseläkkeellä. Tämä ei lainkaan kuulosta siltä, että eläkeikä olisi nousussa. No, eläkeikää ei nosteta pakolla. Ihmiset tekevät omia ratkaisujaan, oli lakisääteinen eläkeikä mikä tahansa.

Mitä oikein on tapahtumassa? Eikö työelämä olekaan niin auvoista kuin mediassa annetaan ymmärtää? Nyt hehkutetaan työllisyyslukuja ja Suomen onnellisuussijoitusta. Hyvä niin! Ollaan huolestuneita vääristyneestä huoltosuhteesta. Hyvä sekin! Mutta mihin on unohtunut ikääntynyt työntekijä, mihin ovat unohtuneet organisaatioiden ikäohjelmat? Toki muistetaan työurien pidentäminen mutta työssä jaksaminen on jäänyt kaiken suorittamisen jalkoihin. Nuortenkin jaksaminen on koetuksella, liian usein.

Tässä on jotain hyvin ristiriitaista. Valitetaan, ettei ole rahaa maksaa tulevaisuuden eläkkeitä, tulee kalliiksi. Toisaalta ei kuitenkaan panosteta, jotta ikääntyneet jaksaisivat ja viihtyisivät työelämässä. Lue myös: http://www.ikaantymisenihmeet.net/hyvinvointi/palauttavat-seniorivapaat/

Jos nainen ei ole joutunut 55+ ikäisenä työstään irtisanotuksi niin viimeistään kuudenkymmenen ikävuoden paikkeilla naiselle tapahtuu jotain työyhteisössä. Mitä, sitä on äärimmäisen vaikea kuvata. Melko varmasti noihin kummallisuuksiin on osallisena suomalainen vaikenemisen kulttuuri, keskustelun puute. Ikääntynyt nainen ikään kuin muuttuu ”näkymättömäksi”, on muiden pompoteltavana, häneltä ei enää pyydetä kommentteja, ei kutsuta palavereihin, ”projektilisät” maksetaan mieskollegoille, kukaan ei halua eikä ehdi kuunnella ikääntynyttä naista. Tässä oli muutamien naisten kokemuksia yksityiseltä ja julkiselta sektorilta vuodelta 2018.

Helsingin Sanomissa oli 9.4. mielenkiintoinen kahden arvostetun tohtorin mielipidekirjoitus ”Työntekijät pelkäävät puhua työpaikan konflikteista avoimesti”. https://www.hs.fi/paivanlehti/09042018/art-2000005633794.html

Kuusikymppisenä elämää on edessä vähemmän kuin takanapäin. Se todellakin pistää pohtimaan kannattaako sinnitellä ”näkymättömänä” konfliktien sävyttämässä työyhteisössä. Vai tekisikö jotain itselle merkityksellistä ja iloa tuottavaa. Antaisi mielikuvituksen vapaasti työskennellä, antaisi ideoiden tulla, uudistuisi.

Siis mikä oikeasti on tärkeää elämässä?

 

Eläkeläisten kimppakämppä

Tu­le­vai­suu­des­sa kimp­pa­kämppä saattaa olla kiinnostava asumismuoto myös eläkeläisille. Aika on jo kypsä soveltaa yhteisöllistä asumista myös ikäihmisiin, vai onko? Kimppakämpällä tarkoitan asumismuotoa, jossa jokaisella asukkaalla on oma huone. Keittiö, olohuone, kylpyhuone ja wc ovat yhteisessä käytössä.

Kimppakämppä usein mielletään vain nuorten opiskelijoitten asumismuodoksi. Itse voisin hyvinkin kuvitella asuvani parin kolmen eläkeläiskaverin kanssa yhteisessä huoneistossa.

Idean kimppa-asumiseen sain nuorelta sukulaispojalta. Hän nimenomaan haluaa asua kaverinsa kanssa, ei yksin. Heillä on kiva kolmio, jossa on erinomainen pohjaratkaisu kaveriasumiseen. Asunto sijaitsee juuri siellä, missä he haluavatkin asua. Asumiskustannukset ovat kohtuulliset. Tämä on varteenotettava asumismuoto myös ikäihmisille!

Olen kuullut kimppa-asumista kutsuttavan myös ryhmäasumiseksi. Tanskassa ”gruppboende” on melko yleistä sekä eläkeläisten että lapsiperheitten keskuudessa. Käsittääkseni myös Hollanti on yhteisöllisen asumisen edelläkävijä maita. Jopa Ruotsissa on suunniteltu ikäihmisille monipuolisia asumisratkaisuja Suomea enemmän.

Haluan uskoa, että yhteisöllisyys on nostamassa päätään. Haluan myös uskoa, että ikäihmisille rakennetaan yhteisöllisiä asuntoja nykyistä enemmän. Toivottavasti rakentajilla ja päättäjillä riittää rohkeutta tuottaa erilaisille vanhuksille erityyppisiä asuntoja myös kaupunkien keskustoissa. Toivottavasti kaukana ovat ajat jolloin oletettiin, että ikäihmiset ovat yhtenäinen joukko, joka haluaa ja tarvitsee vain rauhaa. Kaikille eläkeläisille ei todellakaan riitä kiikkustuoli ja vanhainkotí metsän keskellä.

Suomessa yksilöä, yksin pärjäämistä korostetaan liikaa. Yksinäisyys on yksilökeskeisen yhteiskunnan ikävä kääntöpuoli. Aikamoinen ristiriita! Lue myös http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/ericeiran-kahvilat-eli-pastelariat/

Yksin aamukahvia juodessani pohdin mitä hyviä puolia kimppa-asuminen toisi tullessaan. Listasta tuli pitkä, tässä osa hyvistä puolista. No aamukahvia ei ainakaan tarvitsisi juoda yksin. Eikä iltapäiväkahviakaan. Ar­ki­as­ka­reet muut­tu­vat sitä työ­lääm­mik­si, mitä enem­män ikää kart­tuu. Kimppakämpässä on monta tekijää ke­ven­tämässä tätä taak­kaa. Halutessaan voi asua vaikka kaupungin keskustassa. Pienelläkin eläkkeellä pystyy vuokraamaan asunnon hyvältä paikalta, kun on monta maksajaa. Itse asiassa asunnon voi vuokrata vaikka ulkomailta. Ainakin vielä siinä vaiheessa, kun kunto on riittävän hyvä. Yhteisiä palveluja kuten siivous ja ruoan kotiinkuljetus voi hankkia yhdessä, nekin kustannukset tulevat jaettuina edullisemmiksi. Yhteisasuminen auttaa pysymään pirteänä, ennaltaehkäisee masennusta, niin ajattelen. Ennen kaikkea kimppa-asuminen antaisi seuraa ja toisi turvaa. On rauhoittavaa tietää, että ei ole yksin jos sattuisi vaikka kaatumaan.

Miten sitten käytännössä kimppa-asuminen hoituisi: Porukan jäsenten olisi ehkä hyvä jollain tavoin olla samanhenkisiä, jokin yhteinen tekijä varmasti helpottaisi sopeutumista. Toki pienet omituisuudet pitää pystyä hyväksymään. Pelisäännöistä kannattaa sopia etukäteen. Vuokrasopimus hoituu kimppakämppäläisten kesken niin, että yksi on päävuokralainen ja muut tekevät alivuokrasopimuksen päävuokralaisen kanssa.

Lähetin kyselyn kahdelle suurelle vuokranantajalle ja tiedustelin heiltä voiko yli 55-vuotialle suunnattuja senioriasuntoja vuokrata kimppakämpäksi. Ilokseni molemmat vuokranantajat vastasivat kyllä.

 

Palauttavat seniorivapaat

Nuori tuttavani ihmetteli, mitä tarkoittaa seniorivapaa. Miten hän voisikaan tietää sanan merkityksen. Seniorivapaat kun eivät ole kovin yleisessä käytössä suomalaisessa työelämässä.

Tarkkaan ottaen en tiedä, mikä on seniorivapaan virallinen määritelmä. Oman käsityksen mukaan  seniorivapaa on ikään (ja työvuosiin) perustuva ylimääräinen palkallinen vapaa. Esimerkiksi 58-vuotiaana saa viisi päivää vapaata vuodessa, 60-vuotiaana vapaita kertyy kahdeksan työpäivän verran. Joissakin yrityksissä seniorivapaiden käyttöön saattaa liittyä myös erilaisia kaikkiin työntekijöihin sovellettavia ehtoja kuten terveysohjelman noudattaminen.

Käytin hakusanaa seniorivapaa googlatessani. Hain tietoa myös sanalla ikävapaa. Tietoa löytyi hämmästyttävän vähän. Miksi seniorivapaat eivät ole yleisessä käytössä Suomessa? Onko se kustannuskysymys, asennekysymys vai eikö oikeasti haluta pitää +60 ikäisiä työelämässä?

Erityisen merkillistä on, että seniorivapaiden käytöstä ei juuri lainkaan löydy tietoa julkisella sektorilla. Poikkeuksena eräs pieni kaupunki Hämeessä. Julkinen sektori olisi mitä parhain keulakuva tämäntyyppisessä asiassa. Jokainen lisäkuukausi ja -vuosi työelämässä on kannattavaa julkiselle taloudelle, myös meidän veronmaksajien kukkarolle.

Ylipäätään en ole huomannut keskustelua seniorivapaista. Tulevaisuudessa on ihan pakko löytää uusia keinoja, jotta ihmiset jaksavat paiskia töitä eläkeikään asti. Työelämän vaatimukset ovat sen verran kovia, ne ovat kovia myös nuoremmille työntekijöille. Seniorivapaat olisi yksi varteenotettava keino työssä jaksamiseksi.

Seniorivapaita antavissa yrityksissä eläköitymisikä on noussut. Seniorivapaat auttavat palautumaan kuormittavan työjakson jälkeen. Väsynyt työntekijä on tehoton, tosin väsymyksen aiheuttamia kustannuksia on vaikea laskea. Pahimmillaan väsymys näkyy sairauspoissaoloina ja niiden hinta on korkea. Sairauspoissaolojen hinnaksi on Elinkeinoelämän Keskusliitto määritellyt keskimäärin 350 euroa per päivä. Asiantuntijaorganisaatioissa mahdollisesti enemmän. Voisi arvailla, että suuri osa seniorivapaiden kustannuksista saadaan takaisin juuri tehostuneena työajan käyttönä ja sairauspoissaolojen vähenemisenä.

Jokin aika sitten huomasin artikkelin, että eräs suuri tietoliikennekonserni myöntää uusille isovanhemmille viikon mittaisen vapaan. Se on askel oikeaan suuntaan mutta valitettavasti isovanhemmuuteen perustuva vapaa ei kosketa kaikkia työtekijöitä. Hienoa kuitenkin on, että ikääntyneet työntekijät on nostettu myönteisellä tavalla esiin.

Julkisella sektorilla työskentelevät kollegani Keski-Euroopassa nauttivat seniorivapaista. Heidän seniorivapaansa perustuvat ikävuosiin. Olen varma, että osa eurooppalaisten kollegoitteni energisyydestä, pirteydestä ja työmotivaatiosta on juuri seniorivapaiden ansiota.

Tietosuoja on positiivinen asia Osa I

1 kuukausi ja 8 päivää. Euroopan Unionin yleistä tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa 25.5.2018, siihen on aikaa siis reilu kuukausi. Olette varmasti jo kuulleetkin asetuksesta. Tai ehkä kirjainyhdistelmä GDPR (General Data Protection Regulation) on ponnahtanut eteenne uutisissa tai lehtiartikkeleissa.

Ajattelin muutaman sanan tai itse asiassa muutaman postauksen kirjoittaa tästä ajankohtaisesta aiheesta, niin kiinnostava ja merkittävä aihe mielestäni on.

Lyhyesti sanottuna tietosuoja-asetus koskee kaikkea henkilötietojen käsittelyä. Asetus siis tulee tavalla tai toisella koskettamaan meitä jokaista. Asetus koskee niin yksityisiä yrityksiä kuin valtion ja kuntien viranomaisia. Asetusta aletaan soveltaa samaan aikaan koko EU:ssa, toimintatavat siis yhdenmukaistuvat koko unionin alueella. Tai ainakin niin sopii toivoa. Muutoksen sisäistäminen kun tunnetusti kestää. Mutta uskon, että olemme menossa oikeaan suuntaan.

Määritelmistä

Itse tietosuoja-asetus on lähes 90-sivuinen järkäle. Käsitteitäkin on määritelty kymmeniä. Tässä niistä pari.

Rekisterinpitäjä = luonnollinen henkilö, viranomainen, virasto tai muu elin, joka määrittelee henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot. Käytännössä rekisterinpitäjä voi olla esimerkiksi terveyskeskus, mikä tahansa yritys, joka kerää tietoja asiakkaistaan esimerkiksi markkinointia varten.

Henkilötieto = henkilöön liittyvä tieto kuten nimi, henkilötunnus, sähköpostiosoite, auton rekisterinumero, taiteilijanimi. Lyhyesti voi kaiketi sanoa: jos kohde itse tunnistaa itsensä niin tieto on henkilötieto.

Lisäksi asetuksessa on erikseen huomioitu erityisiä henkilötietoryhmiä koskeva käsittely. Näitä ovat esimerkiksi terveystiedot, ammattiliiton jäsenyys, rotu, uskonnollinen vakaumus. Lähtökohtaisesti edellä mainittujen tietojen käsittely on kiellettyä. Toki säädöksistä löytyy poikkeuksia.

Henkilön (rekisteröidyn) oikeuksista

Tietosuoja-asetus vastaa monin paikoin nykyistä henkilötietolakia. Tietosuoja-asetukseen kuitenkin sisältyy paljon uutta asiaa kuten, että rekisteröidylle tulee lisää oikeuksia. Yrityksillä ja viranomaisilla on meistä paljon tietoa. Organisaatioiden pitää jatkossa pystyä osoittamaan, miten he käsittelevät henkilötietoja. Rekisteröidyillä eli meillä on muun muassa seuraavia oikeuksia:

  • oikeus tietää, mitkä ovat henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset eli mihin tarkoitukseen henkilötietoa kerätään
  • oikeus tietää, mikä on käsittelyn oikeusperuste eli minkä lain tai säädöksen nojalla henkilötietoa kerätään ja käsitellään
  • oikeus tietää henkilötietojen säilytysajat eli miten pitkään tietoa säilytetään tai mitkä ovat säilytysaikojen määrittämiskriteerit
  • oikeus oikaista virheelliset tiedot
  • oikeus saada pääsy tietoihin eli meille pitää toimittaa kaikki meitä itseä koskevat tiedot, mikäli niin vaadimme

Lisäksi henkilötietojen käsittelyä koskeva informaatio pitää olla helposti ymmärrettävässä muodossa ja tiedon pitää olla helposti saatavilla. Tietosuojainfoa ei siis pidä piilottaa monen linkin taakse organisaation verkkosivuilla. Itse asiassa tietoa voi jakaa vaikka sarjakuvin. Katso esimerkki alla olevan linkin takana. Sarjakuvan on piirtänyt Valtionvarainministeriö (JUHTA).

Tietojen kalastelu

Hyödyllinen ostoskärry

Ostoskärry on selkäongelmaisen arkielämän pelastus. No jos ei ihan pelastus, niin ainakin oiva apu.

Ensimmäisen ostoskärryni hankin muutama vuosi sitten, nyt en enää selviäisi ilman sitä. Ostin kärryni Ranskasta. Tuolloin en löytänyt pitkälle ihmiselle sopivaa kärryä Helsingistä. Kaupoista löytyi vain muutama hassu malli. Meillä ostoskärryä ilmeisesti pidetään yksinomaan vanhoille ihmisille sopivana, toisin kuin monessa muussa Euroopan maassa. Siellä ostoskärryä käyttävät kaiken ikäiset jopa koululaiset.

Minulta on joitakin kertoja kysytty, enkö tunne itseäni vanhaksi kärryä käyttäessäni. En tunne, toki tunnen itseni kuusikymppiseksi mutta en sen vanhemmaksi kuin olenkaan. Hyvänen aika eihän kärry minua vanhenna. Enemmän minua vanhentaisi kipeä kumarainen selkä.

Ostoskärry ei ole pelkästään ostosten kuljettamista varten, vaan käytän kärryä pyykkitupakäynneillä, harrastusvälineiden ja kirpputoritavaroiden kuljettamisessa. Kärry on minulla mukana myös työpaikalla, etenkin kun menen työpäivän jälkeen suoraan ruokaostoksille.

Ostoskärryni on malliltaan laatikkomainen, sieltä on helppo nostaa tavarat ulos. Pyörät ovat riittävän isot ja hyvin rullaavat. Kärry liikkuu vaivattomasti loskakelilläkin. Korkeus on minulle mitoitettu, siten kävelyasento on luonnollinen. Laukkuosa on vedenkestävää materiaalia ja runko on kevyt ja kokoontaitettava.  Ostoskärryssäni on myös kylmälaukku, joten voin turvallisesti kuljettaa kalatuotteita lämpimällä säällä.

Ostoskärry on minulle kuin laukku tai asuste. Lukuisia malleja ja värejä on saatavilla, valitettavasti ei kuitenkaan Suomessa. Onneksi on nettikauppa! Ensi kesänä aion hankkia koriaineksista valmistetun ostoskärryn.

Rajoittavat stereotypiat

Hämmästyttävää, miten kapea-alaisesti vanhenevat naiset edelleen nähdään yhteiskunnassamme.

Eräs suuri organisaatio kertoi ikääntyneistä työntekijöistä kuvan kera nettisivuillaan. Kuvassa oli isoäiti ja pieni lapsi. Artikkelin tarkoitus oli tukea ikääntyneitten työllistymistä. Kysyin miksi isoäidin kuva. Se oli ilmeisesti ainoa asia, mikä organisaatiolle tuli mieleen ikääntyneistä ihmisistä. Vaihtoivat kuvan, kaikki pisteet siitä organisaatiolle.

Itsekin olen kuullut monta kysymystä isoäitiydestä. Eikö vanhenevalta naiselta muuta osata kysyä? En ole isoäiti enkä edes tiedä tuleeko minusta isoäiti. Kysymys varmasti loukkaa heitä, joista ei toiveista huolimatta koskaan voi tulla isovanhempia.

Entä Sauli, pienen vauvan isä ja presidentti? Entä Katri-Helena? Kummankaan kohdalla ei ensisijaisesti puhuta isovanhemmuudesta eikä vanhemmuudesta. Miksi meidän tavallisten naisten oletetaan olevan ”vain isoäitejä”? Ikääntyneet eivät todellakaan ole yhdenmukainen ryhmä.

Väite, että vanhemmilla työntekijöillä on enemmän sairauspoissaoloja kuin nuoremmilla työntekijöillä, on yksi niistä sitkeästi elävistä stereotypioista. Ikääntyneitten omissa puheissa myös vilahtaa toteamukset, että he eivät enää opi uutta tai eivät voi tehdä tätä ja tuota, kun ovat niin vanhoja. Yksin ikä ei ole tekemistä rajoittava tekijä, toki muita tekijöitä saattaa olla. Vallalla olevat stereotyyppiset käsitykset saavat ihmiset itsekin uskomaan niihin. Pahimmillaan ne menevät ihon alle ja estävät meitä hyödyntämästä todellisia kykyjämme, jopa edesauttavat vanhenemista.

Myös yli kuusikymppisillä naisilla on tavoitteita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Meillä on osaamista, näkemystä ja työnintoa, jospa vaan työantajat pitäisivät aikuiset naiset palkkalistoillaan ja rohkenisivat palkata ikääntyneitä. Työyhteisön ilmapiirinkin kannalta olisi toivottavaa, että työyhteisö koostuisi eri-ikäisistä.

On tilanteita, joissa toivoisin saavani palvelua lähempänä omaa ikää olevalta henkilöltä, esimerkiksi lääkäri- ja liikuntapalveluja. Nuori personal trainer ei välttämättä ymmärrä, että kuusikymppisenä on jo rajoitteita liikkumisessa. Miten voikaan ymmärtää, kun ei sitä ikää ole kokenut. Siis enemmän aikuisia ohjaajia saleille.

Tilastokeskuksen sivuilta luin, että väestöennusteen mukaan yli 65-vuotiaita on lähes 23 % vuonna 2020. Ja luku vaan kasvaa tulevina vuosikymmeninä. Eli yritysten kannattaisi toden teolla panostaa ikääntyneitten palveluihin ja tuotteisiin. Toki myös julkisen sektorin tulisi tuottaa kansalaisten näköisiä palveluja. Onneksi osallistaminen nostaa päätään.

https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html

Luulen, että meidän ikääntyneiden itsekin kannattaisi pontevammin vaatia, jotta meidät huomioitaisiin ja nähtäisiin laaja-alaisina, kuluttavina, hyödyllisinä ja täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä. Jospa suurempaa ääntä pitämällä saisimme näkyvyyttä ja lisää ikääntyneille räätälöityjä palveluja kuten uusia, monipuolisempia ratkaisuja ikäihmisten asumiseen.

Ikääntyminen ei vie elämäniloa, uteliaisuutta, innostusta eikä motivaatiota. Ei edes työintoa. Työelämässä innon vie ihan muut seikat kuin itse työ.

Lue myös: http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/mystinen-elakeika/

Ericeiran kahvilat eli pastelariat

Ericeiran pienessä merenrantakaupungissa Portugalissa on lukuisia ja taas lukuisia viehättäviä kahviloita. Viehättäviksi kahvilat tekevät ihmiset ja heidän iloinen puheensorinansa.

Ihanat kahvilat. Kahvilat ovat ihmisten kohtaamispaikkoja, tavataan tuttuja ja seurustellaan vaikka koko iltapäivän ajan. Kukaan ei hätistele pois. Kahvilassa nautitaan aamukahvi. Kahvilassa nautitaan iltapäiväkahvi. Kahvilassa nautitaan espresso nopeasti seisten matkalla jonnekin. Kahvilasta noudetaan sämpylät. Erityisesti kiinnitin huomiota isoäiteihin, jotka olivat sunnuntaiaamiaisella lastenlastensa kanssa. Niin vaan aamuväsyneet teinipojat söivät aamiaista isoäitiensä seurassa.

Ainakin talvisaikaan ylivoimaisesti suurin osa Ericeiran kahviloiden asiakkaista oli eläkeikäisiä naisia. Muutamilla iäkkäillä naisilla oli saattaja mukanaan kahvilassa, näin eräänkin tyylikkään vanhan rouvan seurassa hoitajan. Ilmeisesti nämä kahvilatapaamiset ovat tärkeitä. Mietin myös minkä verran portugalilaiset ikäihmiset kärsivät yksinäisyydestä. Ericeiran kahviloiden asiakaskunnasta päätellen ei lainkaan. Toki kahviloissa oli muitakin asiakkaita kuin tyylikkäitä ikääntyneitä naisia. Naiset vaan olivat selkeänä enemmistönä.

Pöytiintarjoilu oli tavallista. Palvelu oli ystävällistä. Miten tarjoilijat ehtivätkään tuoda kahvikupin pöytään? Tilaus tehtiin tiskillä ja lasku maksettiin kahvittelun päätteeksi. Ja ne leivonnaiset, ne olivat suussa sulavia. Yleensä tarjoilija puolitti kooltaan suuren leivonnaisen samalla kun laittoi sen lautaselle. Leivonnainen ei jättänyt oloa, että olisipa ollut enemmän syötävää.  Suomalaisittain hintataso oli hyvin edullinen, yleisin kahvin hinta 60-80 senttiä kahvikupin koosta riippuen. Sateenvarjotelineet kuuluvat jokaisen kahvilan ulko-oven lähettyville.

Mahtava meri

Meri ansaitsee ihan oman blogikirjoituksensa, niin mahtava se on.

Meri, jonka rannalla sijaitsevassa pikkukaupungissa Ericeirassa Portugalissa vietin muutaman viikon loman helmi-maaliskuussa. Loman, joka inspiroi ja herätti uusia ajatuksia juuri meren ansioista, niin uskon. Tämä mahtava meri on Pohjois-Atlantti, vastaranta monen tuhannen kilometrin päässä. Atlantti on muistaakseni maailman toiseksi suurin valtameri.

Meri antaa elannon monelle kalastajalle Ericeirassa, siellä onkin lukuisia erinomaisia kalaravintoloita. Kalatarjonta on monipuolinen harvinaisuuksista tuttuun loheen. Kalastusta tärkeämpi elinkeino on turismi. Ericeiraa kutsutaan myös Portugalin surffipääkaupungiksi. Ericeirassa on aaltoja jatkuvasti vuoden ympäri, niitä löytyy kaiken tasoisille surffareille. Surffarit ovat hieno näky meressä.

Silmiinpistävän paljon Ericeirassa näytti olevan myös ikääntyneitä ihmisiä. Ymmärrän hyvin, että ikäihmiset viettävät eläkeaikaansa pienessä merenrantakaupungissa. Kaupunki on niin kaunis, siisti ja viehättävä kapeine mukulakivikatuineen. Meri-ilma tekee hyvää iholle ja on helppo hengittää.

Meri on aaltoileva, aava, ajatuksia herättävä, avara, henkeäsalpaavan kaunis, häikäisevä, innostava, inspiroiva, kalaisa, kiehtova, kiinnostava, kirkas, kristallinkirkas, kuohuva, kylmä, laaja, lainehtiva, lämmin, myrskyävä, pauhaava, pelottava, puoleensa vetävä, rauhoittava, salaperäinen, sininen, suolainen, suuri, syvä, turkoosi, tuulinen, tyyni, upea, vaahtoava, vaarallinen, valtava, vihreä, välkehtivä, yllättävä, ääretön.

Mahtava meri!

Yhteydenpidon helppous

Yhteydenpito on niin kovin vaivatonta nykymaailmassa, kun on sähköposti, kännykät, tekstiviestit, some ja ties mitkä yhteydenpitovälineet. Yhteydenpito ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan.

Palasin kolmen viikon lomamatkalta Portugalista viime viikonloppuna. Vieläkin on hieman typertynyt olo. Kolmessa viikossa ehti luoda uudet rutiinit uudessa ympäristössä.

Mielenkiintoista oli havaita, että yhteydenpidon kannalta tuskin huomasin, etten ole Suomessa niin yksinkertaista viestittely on. Suomessakin on arjen keskellä aika usein yhteydessä ystäviin ja tuttaviin puhelimitse ja netin välityksellä. Itse asiassa lomalla tuli oltua yhteydessä sellaisiinkin tuttaviin, joiden kanssa muuten on harvemmin tekemisissä.

Yhteydenpidosta tuli mieleen vuosien ja taas vuosien takainen vajaan vuoden pituinen maailmanympärysmatkani. Tuolloin soittelin maailmalta huolestuneelle äidille ´collect calleja´ eli puheluja, jotka vastaanottaja maksoi. Jo se, että ´collect call´ -puhelimen löysi, oli haastavaa joissakin kaupungeissa ja maissa.

Paperiset kirjeet noudin poste restantesta. Poste restante on palvelu, jossa henkilö noutaa hänelle saapuneen postin itse postitoimistosta. Matkalla tutustuin ihmisiin, joiden kanssa päätettiin kirjoitella, jos  sattui olemaan osittain samanlainen matkasuunnitelma. Sovittiin siis kirjeen lähettämisestä esimerkiksi Tahitin tai Sydneyn poste restanteen. Kerran sovittiin hollantilaisen tytön kanssa treffit neljän kuukauden päähän Singaporeen. Muistan myös hyvin, kun odottelin eräässä intialaisessa pankissa 40 asteen helteessä lähes koko päivän, jotta saisin vaihdettua matkashekkini paikalliseen valuuttaan.

Te kaikki omanikäiseni lukijat varmasti muistatte, että takavuosina piti nähdä vaivaa, kun halusi pitää yhteyttä ja hoitaa asioita. Silti elämä rullasi eteenpäin. Ihmettelen vaan, miksi yksinäisiä ihmisiä on tänä päivänä niin monia vaikka yhteydenpidon helpottamiseksi on lukuisia keinoja. Luulisi, että keinoja löytyy kaikenikäisille ihmisille.

Mystinen eläkeikä

Olen monta kertaa huomannut eri yhteyksissä, että keskustelu tyrehtyy, kun käännän puheen eläkesuunnitelmiin. Keskustelijat ovat työelämässä mukana olevia kuudenkymmenen ikävuoden molemmin puolin olevia. Mikä siihen on syynä, että eläkeikä koetaan hankalaksi puheenaiheeksi?

Toiset pääsevät eläkkeelle ja toiset joutuvat eläkkeelle. Joku kertoi, että eläkkeelle jääminen on niin kova paikka, ettei siitä pysty puhumaan. Joku kertoi, että haluaa pitää matalaa profiilia, jotta oma asema työpaikalla ei muuttuisi viimeisinä työvuosina. Harvoin kuulee, että työnantajat kannustavat työntekijöitä jatkamaan työuriaan.

Ikä milloin voi aikaisintaan jäädä eläkkeelle ja ikä mihin saakka eläkettä karttuu, on kaikkien tiedossa. Tuossakin valossa vaikuttaa perin oudolta, ettei eläkkeelle jäämisestä haluta puhua, ei työntekijöiden eikä työnantajien toimesta.

Kuten esittelyssä kerroin, minulla itselläni on 35 kuukautta alimpaan vanhuuseläkeikään. Eläkkeelle jääminen on mitä kiinnostavin puheenaihe. Mikä sen hauskempaa kuin suunnitella tulevaa eläkeaikaa. Eläkkeellä alkaa uusi vaihe elämässä, uudenlainen vapaus. Suunnittelulla en tarkoita sitä, että teen asioita vasta sitten kun olen eläkkeellä, en toki. Voi olla, että mitkään eläkeajan suunnitelmistani ei toteudu tai jokin toteutuu. Ei sillä niin väliä. Minulle suunnitteleminen tarkoittaa elossa olemista, elämistä ja kokeilemista. Suunnittelu on myös keino rakentaa omannäköinen elämä, joidenkin asioiden sisäistäminen ja toteuttaminen kun ottaa oman aikansa.

« Older posts Newer posts »