Page 2 of 2

Tietosuoja on positiivinen asia Osa I

1 kuukausi ja 8 päivää. Euroopan Unionin yleistä tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa 25.5.2018, siihen on aikaa siis reilu kuukausi. Olette varmasti jo kuulleetkin asetuksesta. Tai ehkä kirjainyhdistelmä GDPR (General Data Protection Regulation) on ponnahtanut eteenne uutisissa tai lehtiartikkeleissa.

Ajattelin muutaman sanan tai itse asiassa muutaman postauksen kirjoittaa tästä ajankohtaisesta aiheesta, niin kiinnostava ja merkittävä aihe mielestäni on.

Lyhyesti sanottuna tietosuoja-asetus koskee kaikkea henkilötietojen käsittelyä. Asetus siis tulee tavalla tai toisella koskettamaan meitä jokaista. Asetus koskee niin yksityisiä yrityksiä kuin valtion ja kuntien viranomaisia. Asetusta aletaan soveltaa samaan aikaan koko EU:ssa, toimintatavat siis yhdenmukaistuvat koko unionin alueella. Tai ainakin niin sopii toivoa. Muutoksen sisäistäminen kun tunnetusti kestää. Mutta uskon, että olemme menossa oikeaan suuntaan.

Määritelmistä

Itse tietosuoja-asetus on lähes 90-sivuinen järkäle. Käsitteitäkin on määritelty kymmeniä. Tässä niistä pari.

Rekisterinpitäjä = luonnollinen henkilö, viranomainen, virasto tai muu elin, joka määrittelee henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot. Käytännössä rekisterinpitäjä voi olla esimerkiksi terveyskeskus, mikä tahansa yritys, joka kerää tietoja asiakkaistaan esimerkiksi markkinointia varten.

Henkilötieto = henkilöön liittyvä tieto kuten nimi, henkilötunnus, sähköpostiosoite, auton rekisterinumero, taiteilijanimi. Lyhyesti voi kaiketi sanoa: jos kohde itse tunnistaa itsensä niin tieto on henkilötieto.

Lisäksi asetuksessa on erikseen huomioitu erityisiä henkilötietoryhmiä koskeva käsittely. Näitä ovat esimerkiksi terveystiedot, ammattiliiton jäsenyys, rotu, uskonnollinen vakaumus. Lähtökohtaisesti edellä mainittujen tietojen käsittely on kiellettyä. Toki säädöksistä löytyy poikkeuksia.

Henkilön (rekisteröidyn) oikeuksista

Tietosuoja-asetus vastaa monin paikoin nykyistä henkilötietolakia. Tietosuoja-asetukseen kuitenkin sisältyy paljon uutta asiaa kuten, että rekisteröidylle tulee lisää oikeuksia. Yrityksillä ja viranomaisilla on meistä paljon tietoa. Organisaatioiden pitää jatkossa pystyä osoittamaan, miten he käsittelevät henkilötietoja. Rekisteröidyillä eli meillä on muun muassa seuraavia oikeuksia:

  • oikeus tietää, mitkä ovat henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset eli mihin tarkoitukseen henkilötietoa kerätään
  • oikeus tietää, mikä on käsittelyn oikeusperuste eli minkä lain tai säädöksen nojalla henkilötietoa kerätään ja käsitellään
  • oikeus tietää henkilötietojen säilytysajat eli miten pitkään tietoa säilytetään tai mitkä ovat säilytysaikojen määrittämiskriteerit
  • oikeus oikaista virheelliset tiedot
  • oikeus saada pääsy tietoihin eli meille pitää toimittaa kaikki meitä itseä koskevat tiedot, mikäli niin vaadimme

Lisäksi henkilötietojen käsittelyä koskeva informaatio pitää olla helposti ymmärrettävässä muodossa ja tiedon pitää olla helposti saatavilla. Tietosuojainfoa ei siis pidä piilottaa monen linkin taakse organisaation verkkosivuilla. Itse asiassa tietoa voi jakaa vaikka sarjakuvin. Katso esimerkki alla olevan linkin takana. Sarjakuvan on piirtänyt Valtionvarainministeriö (JUHTA).

Tietojen kalastelu

Hyödyllinen ostoskärry

Ostoskärry on selkäongelmaisen arkielämän pelastus. No jos ei ihan pelastus, niin ainakin oiva apu.

Ensimmäisen ostoskärryni hankin muutama vuosi sitten, nyt en enää selviäisi ilman sitä. Ostin kärryni Ranskasta. Tuolloin en löytänyt pitkälle ihmiselle sopivaa kärryä Helsingistä. Kaupoista löytyi vain muutama hassu malli. Meillä ostoskärryä ilmeisesti pidetään yksinomaan vanhoille ihmisille sopivana, toisin kuin monessa muussa Euroopan maassa. Siellä ostoskärryä käyttävät kaiken ikäiset jopa koululaiset.

Minulta on joitakin kertoja kysytty, enkö tunne itseäni vanhaksi kärryä käyttäessäni. En tunne, toki tunnen itseni kuusikymppiseksi mutta en sen vanhemmaksi kuin olenkaan. Hyvänen aika eihän kärry minua vanhenna. Enemmän minua vanhentaisi kipeä kumarainen selkä.

Ostoskärry ei ole pelkästään ostosten kuljettamista varten, vaan käytän kärryä pyykkitupakäynneillä, harrastusvälineiden ja kirpputoritavaroiden kuljettamisessa. Kärry on minulla mukana myös työpaikalla, etenkin kun menen työpäivän jälkeen suoraan ruokaostoksille.

Ostoskärryni on malliltaan laatikkomainen, sieltä on helppo nostaa tavarat ulos. Pyörät ovat riittävän isot ja hyvin rullaavat. Kärry liikkuu vaivattomasti loskakelilläkin. Korkeus on minulle mitoitettu, siten kävelyasento on luonnollinen. Laukkuosa on vedenkestävää materiaalia ja runko on kevyt ja kokoontaitettava.  Ostoskärryssäni on myös kylmälaukku, joten voin turvallisesti kuljettaa kalatuotteita lämpimällä säällä.

Ostoskärry on minulle kuin laukku tai asuste. Lukuisia malleja ja värejä on saatavilla, valitettavasti ei kuitenkaan Suomessa. Onneksi on nettikauppa! Ensi kesänä aion hankkia koriaineksista valmistetun ostoskärryn.

Rajoittavat stereotypiat

Hämmästyttävää, miten kapea-alaisesti vanhenevat naiset edelleen nähdään yhteiskunnassamme.

Eräs suuri organisaatio kertoi ikääntyneistä työntekijöistä kuvan kera nettisivuillaan. Kuvassa oli isoäiti ja pieni lapsi. Artikkelin tarkoitus oli tukea ikääntyneitten työllistymistä. Kysyin miksi isoäidin kuva. Se oli ilmeisesti ainoa asia, mikä organisaatiolle tuli mieleen ikääntyneistä ihmisistä. Vaihtoivat kuvan, kaikki pisteet siitä organisaatiolle.

Itsekin olen kuullut monta kysymystä isoäitiydestä. Eikö vanhenevalta naiselta muuta osata kysyä? En ole isoäiti enkä edes tiedä tuleeko minusta isoäiti. Kysymys varmasti loukkaa heitä, joista ei toiveista huolimatta koskaan voi tulla isovanhempia.

Entä Sauli, pienen vauvan isä ja presidentti? Entä Katri-Helena? Kummankaan kohdalla ei ensisijaisesti puhuta isovanhemmuudesta eikä vanhemmuudesta. Miksi meidän tavallisten naisten oletetaan olevan ”vain isoäitejä”? Ikääntyneet eivät todellakaan ole yhdenmukainen ryhmä.

Väite, että vanhemmilla työntekijöillä on enemmän sairauspoissaoloja kuin nuoremmilla työntekijöillä, on yksi niistä sitkeästi elävistä stereotypioista. Ikääntyneitten omissa puheissa myös vilahtaa toteamukset, että he eivät enää opi uutta tai eivät voi tehdä tätä ja tuota, kun ovat niin vanhoja. Yksin ikä ei ole tekemistä rajoittava tekijä, toki muita tekijöitä saattaa olla. Vallalla olevat stereotyyppiset käsitykset saavat ihmiset itsekin uskomaan niihin. Pahimmillaan ne menevät ihon alle ja estävät meitä hyödyntämästä todellisia kykyjämme, jopa edesauttavat vanhenemista.

Myös yli kuusikymppisillä naisilla on tavoitteita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Meillä on osaamista, näkemystä ja työnintoa, jospa vaan työantajat pitäisivät aikuiset naiset palkkalistoillaan ja rohkenisivat palkata ikääntyneitä. Työyhteisön ilmapiirinkin kannalta olisi toivottavaa, että työyhteisö koostuisi eri-ikäisistä.

On tilanteita, joissa toivoisin saavani palvelua lähempänä omaa ikää olevalta henkilöltä, esimerkiksi lääkäri- ja liikuntapalveluja. Nuori personal trainer ei välttämättä ymmärrä, että kuusikymppisenä on jo rajoitteita liikkumisessa. Miten voikaan ymmärtää, kun ei sitä ikää ole kokenut. Siis enemmän aikuisia ohjaajia saleille.

Tilastokeskuksen sivuilta luin, että väestöennusteen mukaan yli 65-vuotiaita on lähes 23 % vuonna 2020. Ja luku vaan kasvaa tulevina vuosikymmeninä. Eli yritysten kannattaisi toden teolla panostaa ikääntyneitten palveluihin ja tuotteisiin. Toki myös julkisen sektorin tulisi tuottaa kansalaisten näköisiä palveluja. Onneksi osallistaminen nostaa päätään.

https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html

Luulen, että meidän ikääntyneiden itsekin kannattaisi pontevammin vaatia, jotta meidät huomioitaisiin ja nähtäisiin laaja-alaisina, kuluttavina, hyödyllisinä ja täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä. Jospa suurempaa ääntä pitämällä saisimme näkyvyyttä ja lisää ikääntyneille räätälöityjä palveluja kuten uusia, monipuolisempia ratkaisuja ikäihmisten asumiseen.

Ikääntyminen ei vie elämäniloa, uteliaisuutta, innostusta eikä motivaatiota. Ei edes työintoa. Työelämässä innon vie ihan muut seikat kuin itse työ.

Lue myös: http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/mystinen-elakeika/

Ericeiran kahvilat eli pastelariat

Ericeiran pienessä merenrantakaupungissa Portugalissa on lukuisia ja taas lukuisia viehättäviä kahviloita. Viehättäviksi kahvilat tekevät ihmiset ja heidän iloinen puheensorinansa.

Ihanat kahvilat. Kahvilat ovat ihmisten kohtaamispaikkoja, tavataan tuttuja ja seurustellaan vaikka koko iltapäivän ajan. Kukaan ei hätistele pois. Kahvilassa nautitaan aamukahvi. Kahvilassa nautitaan iltapäiväkahvi. Kahvilassa nautitaan espresso nopeasti seisten matkalla jonnekin. Kahvilasta noudetaan sämpylät. Erityisesti kiinnitin huomiota isoäiteihin, jotka olivat sunnuntaiaamiaisella lastenlastensa kanssa. Niin vaan aamuväsyneet teinipojat söivät aamiaista isoäitiensä seurassa.

Ainakin talvisaikaan ylivoimaisesti suurin osa Ericeiran kahviloiden asiakkaista oli eläkeikäisiä naisia. Muutamilla iäkkäillä naisilla oli saattaja mukanaan kahvilassa, näin eräänkin tyylikkään vanhan rouvan seurassa hoitajan. Ilmeisesti nämä kahvilatapaamiset ovat tärkeitä. Mietin myös minkä verran portugalilaiset ikäihmiset kärsivät yksinäisyydestä. Ericeiran kahviloiden asiakaskunnasta päätellen ei lainkaan. Toki kahviloissa oli muitakin asiakkaita kuin tyylikkäitä ikääntyneitä naisia. Naiset vaan olivat selkeänä enemmistönä.

Pöytiintarjoilu oli tavallista. Palvelu oli ystävällistä. Miten tarjoilijat ehtivätkään tuoda kahvikupin pöytään? Tilaus tehtiin tiskillä ja lasku maksettiin kahvittelun päätteeksi. Ja ne leivonnaiset, ne olivat suussa sulavia. Yleensä tarjoilija puolitti kooltaan suuren leivonnaisen samalla kun laittoi sen lautaselle. Leivonnainen ei jättänyt oloa, että olisipa ollut enemmän syötävää.  Suomalaisittain hintataso oli hyvin edullinen, yleisin kahvin hinta 60-80 senttiä kahvikupin koosta riippuen. Sateenvarjotelineet kuuluvat jokaisen kahvilan ulko-oven lähettyville.

Mahtava meri

Meri ansaitsee ihan oman blogikirjoituksensa, niin mahtava se on.

Meri, jonka rannalla sijaitsevassa pikkukaupungissa Ericeirassa Portugalissa vietin muutaman viikon loman helmi-maaliskuussa. Loman, joka inspiroi ja herätti uusia ajatuksia juuri meren ansioista, niin uskon. Tämä mahtava meri on Pohjois-Atlantti, vastaranta monen tuhannen kilometrin päässä. Atlantti on muistaakseni maailman toiseksi suurin valtameri.

Meri antaa elannon monelle kalastajalle Ericeirassa, siellä onkin lukuisia erinomaisia kalaravintoloita. Kalatarjonta on monipuolinen harvinaisuuksista tuttuun loheen. Kalastusta tärkeämpi elinkeino on turismi. Ericeiraa kutsutaan myös Portugalin surffipääkaupungiksi. Ericeirassa on aaltoja jatkuvasti vuoden ympäri, niitä löytyy kaiken tasoisille surffareille. Surffarit ovat hieno näky meressä.

Silmiinpistävän paljon Ericeirassa näytti olevan myös ikääntyneitä ihmisiä. Ymmärrän hyvin, että ikäihmiset viettävät eläkeaikaansa pienessä merenrantakaupungissa. Kaupunki on niin kaunis, siisti ja viehättävä kapeine mukulakivikatuineen. Meri-ilma tekee hyvää iholle ja on helppo hengittää.

Meri on aaltoileva, aava, ajatuksia herättävä, avara, henkeäsalpaavan kaunis, häikäisevä, innostava, inspiroiva, kalaisa, kiehtova, kiinnostava, kirkas, kristallinkirkas, kuohuva, kylmä, laaja, lainehtiva, lämmin, myrskyävä, pauhaava, pelottava, puoleensa vetävä, rauhoittava, salaperäinen, sininen, suolainen, suuri, syvä, turkoosi, tuulinen, tyyni, upea, vaahtoava, vaarallinen, valtava, vihreä, välkehtivä, yllättävä, ääretön.

Mahtava meri!

Yhteydenpidon helppous

Yhteydenpito on niin kovin vaivatonta nykymaailmassa, kun on sähköposti, kännykät, tekstiviestit, some ja ties mitkä yhteydenpitovälineet. Yhteydenpito ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan.

Palasin kolmen viikon lomamatkalta Portugalista viime viikonloppuna. Vieläkin on hieman typertynyt olo. Kolmessa viikossa ehti luoda uudet rutiinit uudessa ympäristössä.

Mielenkiintoista oli havaita, että yhteydenpidon kannalta tuskin huomasin, etten ole Suomessa niin yksinkertaista viestittely on. Suomessakin on arjen keskellä aika usein yhteydessä ystäviin ja tuttaviin puhelimitse ja netin välityksellä. Itse asiassa lomalla tuli oltua yhteydessä sellaisiinkin tuttaviin, joiden kanssa muuten on harvemmin tekemisissä.

Yhteydenpidosta tuli mieleen vuosien ja taas vuosien takainen vajaan vuoden pituinen maailmanympärysmatkani. Tuolloin soittelin maailmalta huolestuneelle äidille ´collect calleja´ eli puheluja, jotka vastaanottaja maksoi. Jo se, että ´collect call´ -puhelimen löysi, oli haastavaa joissakin kaupungeissa ja maissa.

Paperiset kirjeet noudin poste restantesta. Poste restante on palvelu, jossa henkilö noutaa hänelle saapuneen postin itse postitoimistosta. Matkalla tutustuin ihmisiin, joiden kanssa päätettiin kirjoitella, jos  sattui olemaan osittain samanlainen matkasuunnitelma. Sovittiin siis kirjeen lähettämisestä esimerkiksi Tahitin tai Sydneyn poste restanteen. Kerran sovittiin hollantilaisen tytön kanssa treffit neljän kuukauden päähän Singaporeen. Muistan myös hyvin, kun odottelin eräässä intialaisessa pankissa 40 asteen helteessä lähes koko päivän, jotta saisin vaihdettua matkashekkini paikalliseen valuuttaan.

Te kaikki omanikäiseni lukijat varmasti muistatte, että takavuosina piti nähdä vaivaa, kun halusi pitää yhteyttä ja hoitaa asioita. Silti elämä rullasi eteenpäin. Ihmettelen vaan, miksi yksinäisiä ihmisiä on tänä päivänä niin monia vaikka yhteydenpidon helpottamiseksi on lukuisia keinoja. Luulisi, että keinoja löytyy kaikenikäisille ihmisille.

Mystinen eläkeikä

Olen monta kertaa huomannut eri yhteyksissä, että keskustelu tyrehtyy, kun käännän puheen eläkesuunnitelmiin. Keskustelijat ovat työelämässä mukana olevia kuudenkymmenen ikävuoden molemmin puolin olevia. Mikä siihen on syynä, että eläkeikä koetaan hankalaksi puheenaiheeksi?

Toiset pääsevät eläkkeelle ja toiset joutuvat eläkkeelle. Joku kertoi, että eläkkeelle jääminen on niin kova paikka, ettei siitä pysty puhumaan. Joku kertoi, että haluaa pitää matalaa profiilia, jotta oma asema työpaikalla ei muuttuisi viimeisinä työvuosina. Harvoin kuulee, että työnantajat kannustavat työntekijöitä jatkamaan työuriaan.

Ikä milloin voi aikaisintaan jäädä eläkkeelle ja ikä mihin saakka eläkettä karttuu, on kaikkien tiedossa. Tuossakin valossa vaikuttaa perin oudolta, ettei eläkkeelle jäämisestä haluta puhua, ei työntekijöiden eikä työnantajien toimesta.

Kuten esittelyssä kerroin, minulla itselläni on 35 kuukautta alimpaan vanhuuseläkeikään. Eläkkeelle jääminen on mitä kiinnostavin puheenaihe. Mikä sen hauskempaa kuin suunnitella tulevaa eläkeaikaa. Eläkkeellä alkaa uusi vaihe elämässä, uudenlainen vapaus. Suunnittelulla en tarkoita sitä, että teen asioita vasta sitten kun olen eläkkeellä, en toki. Voi olla, että mitkään eläkeajan suunnitelmistani ei toteudu tai jokin toteutuu. Ei sillä niin väliä. Minulle suunnitteleminen tarkoittaa elossa olemista, elämistä ja kokeilemista. Suunnittelu on myös keino rakentaa omannäköinen elämä, joidenkin asioiden sisäistäminen ja toteuttaminen kun ottaa oman aikansa.

Tekemisen ilo

Tiedätte varmaan tunteen, kun on saanut vietyä jonkin työn tai tekemisen päätökseen. Se tyytyväisyys ja ilo, mikä siitä seuraa. Tuon tunteen koin, kun sain avattua blogisivuni. Tekemisen ei tarvitse olla mitään erityistä, se voi olla ihan pientä ja arkista kuten siivous, kudotut villasukat, kuntosalilla käynti, 15 minuutin iltalenkki. En muista koskaan katuneeni, että voi harmi kun tuli imuroitua.

Istumisen vaarallisuudesta on saanut lukea paljon. Itsekin toki olen huomannut, että liika istuminen kangistaa. Onneksi työpaikalla on säädettävä työpöytä, välillä työskentelen seisten välillä istuen. Säädettävä työpöytä on parantanut jaksamista. Olen sitä tyyppiä, joka mielellään kävelee työkaverin huoneeseen ja hoitaa asiat kasvotusten. Kaikki eivät kuitenkaan pidä kasvokkain asioimisesta. Ajoittain käytän pesutupaa sen sijaan, että pesisin pyykkiä omalla koneella. Luen kaiken tuon edellisen tekemiseksi, joka on myös hyötyliikuntaa.

Missä menee nautittavan tekemisen ja suorittamisen raja? Joskus mietin touhukkaita eläkeläisiä. Onko se kaikki kiire ja touhukkuus varmasti heidän oma tahtonsa ja valintansa. Liika touhukkuus vaikuttaa suorittamiselta. Olen myös miettinyt miten paljon lähipiiri, ympäristö ja tämä aika vaikuttaa ihmisiin ja sanelee tekemisiä.

Anyway, pienestäkin tekemisestä tulee hyvä mieli. Iän myötä tekemisen merkityksellisyyden merkitys on kasvanut. Tietää jo myös, ettei kaikkea ehdi tehdä eikä kaikkea voi saada.

Kaikesta huolimatta tekemisen ja työn iloa kaikille lukijoilleni!

Vaati rohkeutta julkaista oma blogi

Hyvät lukijat! Tämä on elämäni ihkaensimmäinen julkinen blogikirjoitukseni. Jännittää! Olen pitkään haaveillut omista sivuista. Viime vuosien aikana olen kokenut ja huomannut liian yksipuolisia tulkintoja ikääntymisestä. Mielestäni ikääntyminen on laaja-alaisempaa kuin saamani kommentit. Ajattelin, että kirjoittaminen on yksi tapa kertoa, että elämä jatkuu innostavana kuudenkymmenen ikävuoden jälkeenkin. Muutama vuosi sitten työskentelin Belgiassa. Tuolloin työkaverini ehdotti blogin kirjoittamista. Tarkkaan ottaen se taisi olla ensikosketus blogimaailmaan. Silloin olin vielä sitä mieltä, ettei minulla ole mitään sanottavaa, ei ainakaan julkisesti. Ajatus kirjoittamisesta jäi kuitenkin mieleen. Ja tässä sitä ollaan.

Olen noin vuoden ajan kerännyt rohkeutta julkaista omat sivut. Miksi olen tarvinnut näin paljon aikaa? Aika pitää olla ns. kypsä uuden asian aloittamiseksi. Olen myös huomannut, ettei samaan aikaan ole hyvä olla useita merkittäviä tapahtumia meneillään. Me kuusikymppiset olemme kasvaneet hyvin erilaisena aikakautena verrattuna nykyaikaan. Aika nuoruudessamme oli hidastempoisempaa. Piti nähdä vaivaa, kun halusi jakaa tietoa ja saada tietoa. Olen kuitenkin hyvin iloinen, että saan vanheta näinä aikoina. Digitaalisuus helpottaa arkea huomattavasti ja antaa uusia mahdollisuuksia toimia, esimerkiksi kirjoittaa blogia.

Kuten huomaatte, sivuni ovat keskeneräiset. Tässä ne ajan kanssa kehittyvät. Toivottavasti palaatte kurkkaamaan miten edistyn!

Newer posts »