Page 2 of 4

Ihastuttava Pärnu

Minun oli ilo saada asua Pärnussa, Virossa kokonaista kaksi kuukautta. Aikaisemmassa postauksessa kirjoitin luopumisesta, luopuminen nimenomaan mahdollisti ajan Pärnussa. Tammi-helmikuu oli ajankohtana minulle täydellinen, mennyt oli jäämässä taakse ja uusi tulollaan.

Pärnu on pieni noin 40 000 asukkaan kaupunki luoteis-Virossa. Valitsin Pärnun asuinpaikakseni, koska kaupunki oli minulle uusi ja tuntematon sekä sopivan pieni merenrantakaupunki.

Pienessä kaupungissa etäisyydet ovat lyhyitä, eikä ruuhkia ole. Pärnu on ihanteellinen pyöräilykaupunki lukuisten pyöräteiden ja kaupungin tasaisuuden vuoksi. Pärnuun on myös helppo matkustaa. Tallinnasta busseja kulkee tunnin välein, matka kestää parisen tuntia.

Tänä vuonna alkuvuosi oli poikkeuksellisen lämmin lähes päivittäin plusasteita kolmesta viiteen, vettä satoi paljon ja kovia tuulia oli melko usein. Pidän kosteasta säästä, on helppo hengittää ja ilma on raikas. Oikealla pukeutumisella selvisi haastavasta kelistä.

Mikä tekee Pärnusta ihastuttavan?

Meri, kahvilat, rakennukset, puistot, kulttuuri, kokonaisuus. Pärnun keskustassa tuskin on kahta samanlaista taloa, siellä on puutaloja, kivitaloja vanhaa ja uudempaa sulassa sovussa. Kahviloita ja ravintoloita on kaupungin kokoon nähden paljon. Luulen, että kaikki kahvilat eivät olleet edes auki hiljaisena talviaikana.

Virossa ja Pärnussa on jotain tuttua mutta myös uutta niin, että tietää olevansa ulkomailla. Maassa on joka tapauksessa helppo olla ja asua.

Pieniä huomioita Pärnusta ja Virosta

Ketjuliikkeitä ja ketjukahviloita ei juuri ole Pärnun keskustassa, mikä on ehdottomasti plussaa. Ja plussaa on myös, että kahviloissa on normaalit tuolit. Ei niitä korkeita istuimia, jotka näyttävät olevan suosiossa Helsingissä. Pärnun kahvilat ja ravintolat ovat persoonallisia, viehättäviä ja pienehköjä. Ruoka ja leivonnaiset ovat herkullisia. Hinnat ovat edulliset Suomeen verrattuna.

Yksi minun suosikkikahviloista, Supelsaksad

Joulun ja vuodenvaihteen tienoilla ydinkeskustan liikennevalon punainen oli joulupukki ja vihreä joulukuusi. Hauska yksityiskohta. Neljän kadun risteyksessä kadun voi ylittää ristiin. Kätevää.

Monissa puistojen ja pihojen kulmauksissa on kivetykset. Ne ovat kohtia, joista jalankulkija joka tapauksessa oikaisisi. Pärnussa jalankulkijan aivoitukset on jo huomioitu rakentamisvaiheessa.

Pärnun historiaan voi perehtyä vaikka kaupunkikävelyllä.

Viro tunnetaan tietoyhteiskunnan edelläkävijänä. Sen kyllä huomaa. Järjestelmät ovat helppokäyttöisiä. Digitalisaatiota on jo pitkään hyödynnetty sairaan- ja terveydenhoidossa. Olinkin hieman hämmästynyt, kun käteistä rahaa käytettiin niin paljon kuin käytettiin Pärnussa.

Mielenkiintoista on e-kansalaisuus, siinäkin Viro on edelläkävijä Euroopassa. Ulkomaan kansalaisella on mahdollisuus hakea Viron e-asukkaaksi. E-asukas saa digitaalisen henkilökortin, jonka avulla on mahdollista allekirjoittaa asiakirjoja ja käyttää e-palveluita. Kortilla voi kirjautua mm. pankkiin, verotilille ja moniin muihin e-palveluihin. E-asukkuudesta hyötyvät mm. Virossa yritystoimintaa harjoittavat ulkomaan kansalaiset ja asiantuntijat.

Virossa on heijastinpakko, se on kirjattu lakiin. Heijastinta käytetään paljon. Se onkin hyvä, koska katuvalaistus ei keskieurooppalaiseen tapaan ole niin hyvä ja kirkas kuin Pohjoismaissa. Olisikin mielenkiintoista tietää, ehtiikö poliisi valvoa heijastimen käyttöä. Seuraako käyttämättömyydestä rangaistus. Oli miten oli, pakollinen heijastin on tarpeen.

Jokaiseen taloon johtaa mitä kiinnostavin ovi.

Luin lehdestä, että suomalaiset arvostelevat palvelua Virossa. Minusta Viro on kuin Suomi, siellä saa hyvää palvelua ja vähemmän hyvää palvelua. Lisäksi suomalaiset ja virolaiset käyttäytyvät kaupan kassajonossa samalla tavoin eli takana tuleva lähes liimautuu edellä olevan selkään kiinni. Ikävä tapa.

Sain myös seurata Viron Euroviisuja ja itsenäisyyspäiväjuhlia. Se oli hauskaa, koska samanlaiset tilaisuudet järjestetään Suomessakin.

Euroviisut ovat Ruotsin malliin iso tapahtuma Virossa. Eesti Laul 2020 pidettiin Saku Suurhallissa, Tallinnassa. Ennen loppukilpailua järjestettiin kaksi semifinaalia Tartossa. Viron euroviisuedustaja 2020 on Uku Suviste. https://eurovisionworld.com/esc/estonia-uku-suviste-wins-eesti-laul-2020-with-what-love-is

Viron itsenäisyyspäivää vietetään 24. helmikuuta. Päivän kulku muistuttaa Suomen itsenäisyyspäivää. Päivä alkaa lipunnostolla, lisäksi järjestetään juhlajumalanpalvelus, monenlaisia konsertteja, seppeleenlaskuja muistomerkeille ja muita tapahtumia. Viron itsenäisyyspäivä huipentuu presidentin isännöimään itsenäisyyspäivän juhlaan kutsuvieraille. Juhlassa presidentti kättelee vieraat. Toimintamallin kuulemma omaksui presidentti Lennart Meri aikanaan Suomesta.

Viron itsenäisyyspäivä on 24. helmikuuta.

Viron kielessä on jotain tuttua, sanan sieltä täältä voi ymmärtää. Puhuminen ei sitten olekaan niin helppoa. Viron kielessä on sana palun, josta erityisesti pidän. Sanaa myös käytetään paljon.  Palun kuuluu aina kohteliaaseen pyyntöön. Sanaa käytetään sekä pyydettäessa että tarjottaessa. Esimerkiksi Üks kohv, palun. (Yksi kahvi, kiitos) – Palun! (Olkaa hyvä)

Ikävä jäi!

Kuusikymppisten invaasio

Tämän päivän kuusikymppinen on toimintakykyinen, viisas, sinnikäs, taitava, osaava, varakas, aktiivinen, joustava, työtön, monipuolinen. Kaikesta edellisestä huolimatta hän on yhteiskunnan väliinputoaja.

Suomessa on hyväkuntoinen ja osaava joukko ihmisiä, jotka jäävät tavalla tai toisella sivuun. Yhteiskunta ei osaa ottaa kaikkea hyötyä irti tästä viisaasta joukosta. Työpaikalla kuusikymppisten uskotaan haluavan jäähdytellä, työtöntä kuusikymppistä ei haluta palkata.

Edes mainosmiehet eivät ole kiinnostuneita panostaa markkinointiin, joka kohdistuu eläkeiän alkupäässä oleviin. Itse en muista kiinnittäneeni huomiota yhteenkään mainokseen, oli mainos sitten televisiossa tai verkossa. Sen verran mitäänsanomattomia ne ovat.

Esimerkkejä

Työpaikalle palkataan nuori työntekijä, josta tehdään projektipäällikkö. Ikääntynyt kollega saa tyytyä ”apulaisen” osaan. Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena 55+ -ikäinen irtisanotaan, minkä jälkeen hänen on vaikea löytää uutta työpaikkaa. TE-toimisto laittaa ikääntyneen työnhakijan samalle viivalle kolmekymppisen rakennusinsinöörin kanssa. Ikääntyneet työnhakijat tarvitsisivat oman työllistymisohjelman. Työhaastattelussa ikääntyneelle haastateltavalle laitetaan sanat suuhun: tuskin sinä näin pienipalkkaisesta tehtävästä olet kiinnostunut. Kysyin Eduskunnan IKÄ-verkostolta, aikovatko he edistää kuusikymppisten työllistymistä. Ovat kuulemma keskustelleet asiasta. That’s it.

Miten tähän on tultu?

Suomessa vallitsee edelleen vuosikymmenten takainen käsitys vanhenemisesta vaikka elinikä on pidentynyt. Vanhuus ei todellakaan ala heti työuran päättymisen jälkeen vaan kymmenen jopa kaksi-kolmekymmentä vuotta eläköitymisen jälkeen.

Tämä vuosikymmenten pituinen aktiivinen aika jää yhteiskunnalta, hallitukselta, viranomaisilta ja yrityksiltä täysimittaisesti hyödyntämättä. Palveluja tuotetaan ja suunnitelmia tehdään elämän lyhyttä loppuvaihetta eläville vanhuksille, ei toimintakykyisille eläkeläisille.

Mitä tehdä?

Kuusikymppiset pystyisivät kyllä ihan itse toimimaan, mutta kun Suomessa on vaikea asenneongelma ikääntyneitä ihmisiä kohtaan. Stereotypiat elävät edelleen vahvana. Asenneongelmaa ei pysty yksi eikä kaksi tarmokasta eläkeläistä korjaamaan vaan siihen tarvitaan laajamittainen tuki ylemmiltä tahoilta, koko yhteiskunnalta.

Valtion virastot voisivat olla esimerkkinä ikääntyneitten työllistämisessä. Heidän pitäisi myös edistää työhyvinvointia aktiivisesti. Epäasiallinen kohtelu ja kiusaaminen on iso riesa työpaikoilla. Tilastot näyttävät pahalta, kun katsotaan sairauspoissaoloja. Kukin virasto voisi julkaista oman työhyvinvointiohjelmansa verkossa, mikä olisi Avoin hallinto -ohjelman mukaista läpinäkyvää ja avointa toimintaa. Näin myös organisaatioon töihin aikova työnhakija saisi hyödyllistä informaatiota työpaikasta.

Viranomaisen rooli

Viranomaisen rooli on kulkea etujoukoissa, toimia mahdollistajana, jotta yhteiskunnan rattaat saadaan pyörimään inhimillisellä tavalla.

Monta kertaa olemme saaneet lukea lehdistä, että ensin pitää tapahtua jotain ikävää, jotta muutos saadaan aikaan. Ennaltaehkäisevä toiminta olisi kaikkien edun mukaista ja säästäisi varoja. Otan tässäkin esimerkiksi ikääntyneitten työllistymisohjelman. Nostaisi jopa työllisyysastetta, mitä hallitus niin kovasti tavoittelee.  

Viranomaisen toiminta valitettavasti tänä päivänä laahaa perässä, viranomainen ei ihan ole ajan tasalla siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja mitkä ovat ihmisten todelliset mielipiteet ja asenteet. Ikääntyneet ovat avarakatseisempia ja rohkeampia kuin heidän uskotaan olevankaan. Ikääntyneet liian usein niputetaan yhteen, mitä ei missään nimessä pitäisi tehdä. Ministeriöt toimivat siilomaisesti, enemmän yhteistyötä tarvitaan, jotta palvelut näyttäytyisivät kokonaisuuksina ja lainsäädäntö ymmärrettävämpänä.

Yksityisen sektorin rooli

Yksityisellä sektorillakin riittää tekemistä. Palveluja ja tuotteita tulisi suunnitella kaiken ikäisille. Markkinointi kaipaa päivitystä. Ikääntyneitä palveluammateissa toimivia työntekijöitä tarvitaan lisää.

Tietyissä asioissa haluaa palvelua mieluummin omanikäiseltä kuin nuorelta. Toki asia voi olla päinvastoinkin. Yli viisikymppinen fysioterapeutti jo tietää, mitä vanheneminen on ja siten ymmärtää, että ikääntyvän kroppa on kankea.

Muodikkaita korkeavyötäröisiä farkkuja voisi olla tarjolla laajempi valikoima. Aika monen kuusikymppisen keskivartalolle on kertynyt muutama ylimääräinen kilo, jonka haluaa peittää. Itse asiassa vyötärölle kertyneet kilot koskettavat nekin kaikenikäisiä. Kengän koko suurenee iän myötä. Maa vetää puoleensa. Silti koot 40-41 loppuvat ensimmäisenä kaupoista. Haloo sisäänostajat.

Organisaatiot, jos ette itse ehdi paneutua kuusikymppisten problematiikkaan, niin ottakaa meidät kuusikymppiset töihin ja antakaa meidän ideoida. Me kyllä tiedämme, mitä tehdä!

Vapauttava luopuminen

Miksi luopuminen on niin vaikeaa? Suorastaan tuskallista. Vai pitäisikö puhua luopumisen sijaan muutoksesta? Luopumisen vaikeuteen on kaiketi useita syitä. Yksi niistä mahdollisesti on, että on turvallista elää tuttujen esineiden keskellä tutussa ympäristössä, ei tarvitse koko ajan opetella uutta tällä alati uusiutuvalla planeetalla.

Luopuminen

Miksi pitää luopua, kun se kerran tekee niin kipeää? Ei välttämättä pidäkään mutta joskus luopuminen ja muutos on ulkoisten olosuhteiden vaikutusta, ja joudumme sopeutumaan niihin, halusimme tai emme. Aina ei voi itse vaikuttaa elämän kulkuun. Kivasta kodista pitää luopua työn perässä muuton takia, rakkaasta ihmisestä täytyy luopua.

Luopuminen on helpompaa, kun se on oma valinta. Luopuminen voi vaatia työstämistä siitäkin huolimatta, että on itse päätynyt kyseiseen ratkaisuun. Luopuminen ei koske pelkästään tavaroita, se voi liittyä työtehtäviin, ihmissuhteisiin, elintapoihin, asuinpaikkakuntaan.

Luopuminen ei ole aina menetys vaan siitä voi seurata hyviä asioita. Luopuminen edes auttaa tai on osa tavoitteen saavuttamista. Luopuminen vapauttaa energiaa. Vanhenemiseen väistämättä kuuluu luopuminen. Vanheneminen ei kuitenkaan ole pelkästään luopumista, ikääntyminen antaa myös uusia ulottuvuuksia elämään. Vanha klisee on, että mikäli aikoo saada jotain uutta, täytyy luopua jostain.

Elämme yhteiskunnassa, joka kannustaa kuluttatamaan. Kääntääkö ilmastonmuutos suunnan? Houkutuksia on paljon, mainostajat luovat tarpeita. Tavaroiden ostaminen tuottaa mielihyvää, sovituskopissa unohtaa huolet. Nettiostoseten tekeminen on niin kätevää.

Posti tuo tuotteen päivässä parissa kotiovelle, jos niin haluamme. Houkutusten ympäröimänä ei ole helppo elää ”niukkuudessa”.

Omat luopumiset

Olen itse aika ajoin luopunut tavarasta, työstä, asunnosta, olen myös kokeillut asumista muissa maissa. Ulkomaille muuttokin sisältää luopumisia, esim. perheenjäseniä ja ystäviä ei voi tavata niin usein kuin haluaisi. Yhteistä kaikille luopumisilleni on ollut pitkällinen harkinta. Minulle luopuminen/muutos on prosessi, joka vie aikaa.

En ole Konmari-tyyppi, joka kerralla siivoaa koko asunnon, vaan olen pikemmin tyyppi, joka käy kaapit läpi hylly kerrallaan. Se on hidasta mutta sopii minulle. Tuntuu kyllä koomiselta, että olen harkinnut perusteellisesti, laitanko mekon myyntiin kirpputorilla. Nyt en muista puoliakaan tavaroista, joista olen luopunut. En muista kaivanneeni yhtäkään paitaa tai esinettä. Muidenkaan muutosten tekemistä en ole katunut. Se olisikin typerää, koska päätös oli tehty.

Vakituisesta työstä luopuminen viime vuoden lopulla oli minulle valtavan iso päätös mutta ehdottomasti oikea päätös. Ennen irtisanoutumista pohdin asiaa pitkään, selvitin ja vertailin erilaisia vaihtoehtoja, ”maalailin tulevaisuuden kuvia seinille”.

Unelmoin ISOSTI. Täytyy muistaa, että unelmointi ei vielä johda mihinkään, vaan siitä se työ vasta alkaa. Vuosia sitten työpaikalla oli yhteistoimintaneuvottelut. Tuolloin varauduin potkuihin. Silloin tekemistäni selvityksistä ja skenaarioista oli irtisanoutumisprosessissa hyötyä.

Kuten tiedämme eläkeiän kynnyksellä olevalla työnhakijalla ei ole kovin paljon mahdollisuuksia Suomen työmarkkinoilla, 60+ ikäinen työnhakija ei ole ns. kovaa valuuttaa. Prosessini aikana olen saanut huomata, että asioiden murehtiminen etukäteen on niin turhaa ja hyödytöntä. Asiat tuppaavat järjestyä tavalla tai toisella. Muutenkin viime kuukausien aikana maailma on ihanasti avartunut ja muuttunut värikkäämmäksi.

Kaksi asiaa

Luopumiseen ja muutokseen suhtautuminen on hyvin henkilökohtaista. Yleisiä neuvoja toki voisi antaa mutta muistatan vain kahdesta asiasta:

Laita asiat tärkeysjärjestykseen

Ennen muutokseen ryhtymistä mieti, onko elämäntilanne otollinen muutokselle

Mitä luopuminen antaa?

Vapautta

Uusia mahdollisuuksia

Mielekkyyttä

Keventyneen elämän

Encore-uran

Voit kukoistaa vielä vanhanakin, kaikkea ei tarvitse tehdä nuorena

Miettikääpä otsikkoa, miten ihania ja lohdullisia sanoja se sisältää. Toivoa antavia. Se on niin totta, kaikkea ei todellakaan tarvitse tehdä nuorena.

Otsikko liittyy kuvataiteilija, taidekriitikko Sigrid Schaumaniin. Sigrid piti ensimmäisen yksityisen taidenäyttelynsä 86-vuotiaana. Maalaamisen hän aloitti uudelleen 71-vuotiaana. Hän eli 101-vuotiaaksi. Isoja lukuja kaikki. Mikäs tässä on ollessa hieman yli kuusikymmenvuotiaana. Monia vuosia vielä edessäpäin, toivon mukaan.

Kukat ovat kesäisen värikkäitä ja kauniita kuin maalaus

Sigridillä on täytynyt olla valtava elämänhalu, intohimo taidetta ja elämää kohtaan. Hänen elämänsä tuskin oli kovin helppoa 1900-luvun alkupuolen Suomessa. Hän toimi vuosia taidekriitikkona, joka ei ollut se tavallisin ammatti naiselle. Sigrid oli myös yksinhuoltaja, mikä varmasti oli harvinaista siihen aikaan. Äiti kuoli Sigridin ollessa pieni tyttö. Lisäksi hän menetti veljensä Eugenin, joka jäi historiaan kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaajana. Pitkä elämä ei välttämättä tarkoita helppoa elämää.

Sata vuotta sitten Suomessa eli Sigridin lisäksi monia rohkeita, kiinnostavia naistaiteilijoita kuten Helen Thesleff, Helen Schjerfbeck ja Ester Helenius. Jostain syystä naiset ovat jääneet maassamme turhan vähälle huomiolle. Camilla Granbacka on kirjoittanut kirjan Sigrid Schaumanista Taide ja tunteet. Riitta Konttiselta on ilmestynyt lähes 300-sivuinen teos Täältä tullaan – Naistaiteilijat modernin murroksessa. Molemmat opukset vaikuttuvat mielenkiintoisilta ja lukemisen arvoisilta.

Myös Helsinki on värikäs

Selviytyjäluonteita yhdistää optimismi

Optimisteille on kaikki mahdollista. Optimisti näkee helpoimmin ulospääsytien vaikeistakin tilanteista. Sigridin on täytynyt olla optimismi. Hän koki moni menetyksiä, silti hänen teoksensa ovat valoa tulvillaan.

Intohimo, palo johonkin innostavaan tekemiseen on kyllä aikamoinen eteenpäin puskeva voima. Myös iäkäs ihminen tarvitsee oivalluksia ja onnistumisia joka päivä pysyäkseen virkeänä. Voin mainiosti kuvitella, että maalaaminen tuottaa iloa ja oivalluksia. Sigrid asui mm. Ranskassa, Etelä-Euroopan valo, meri ja inspiroiva tekeminen. Eihän siinä malta kuolla. Vierivä kivi ei sammaloidu.

Meren katselemiseen ei ikinä kyllästy

 

 

Itsearvostus

Sigrid on kaiketi arvostanut itseään ja uskonut itseensä. Muuten hän ei olisi selvinnyt naistaiteilijana tuon ajan Suomessa. Itseään arvostavat ihmiset ymmärtävät, ettei tarvitse olla täydellinen, päinvastoin. He  tuntevat omat hyvät ja huonot puolensa ja hyväksyvät ne. Ikä tuo armollisuutta. Armollisuus on yksi parhaista asioista, joita olen vuosien varrella oivaltanut elämän karikoissa.

Palatakseni vielä otsikkoon. Uskon siihen lujasti, vaikka asiantuntijoiden mukaan iän tuoma taantuminen vähentää elämisen hauskuutta. Toki taantumista tapahtuu mutta myöhemmällä iällä osaa nauttia paremmin siitä mitä pystyy tekemään, on tekeminen sitten miten pientä tahansa. Ymmärtää, että elämä ei ole suorittamista.

 

Lisää inspiroivaa kukkaloistoa

Sanonnat kuten ”Nuorena on vitsa väännettävä” ja ”Ei tänne nukkumaan ole tultu – haudassa ehtii sitten levätä”, tuntuvat melko hassuilta. Kuusikymppisen kokemuksella jakaisin voimani tasaisemmin elämän varrelle, jotta intoa ja paloa riittää loppupäähänkin. Nuorena sitä luulee, että elämä on ohi kuusi-seitsemänkymppisenä mutta hyvin monen kansalaisen kohdalla se ei onneksi pidä paikkansa. Olen myös huomannut, että nuoremmat saattavat ajatella, että vanhan ihmisen aktivoiminen on tärkeintä, sekään ei ole koko totuus. Pitäisi miettiä, mitä vanha ihminen itse haluaa ja kunnioittaa sitä. Joku voi tykätä itsekseen tekemisestä: radion kuuntelusta, käsitöiden tekemisestä, lukemisesta, maalaamisesta, kukkien hoidosta.

Siis, voit kukoistaa vielä vanhanakin, kaikkea ei tarvitse tehdä nuorena.

Ikääntyneen naisen polkupyörä

Kaupunkipyörä, mikä ihana kulkuneuvo! Helsingin kaupunki lisäsi pyörien ja pyöräasemien määrää tänä vuonna, onneksi! Pyöriä on muistaakseni peräti 3450 kappaletta ja pyöräasemia lähes 350 Helsingissä ja Espoossa.

Syy miksi hehkutan kaupunkipyörää, on pyörän käytön helppous ja vaivattomuus. Kaupunkipyörä on mielestäni niin fantastinen keksintö, että se on blogin arvoinen.

Tässä ne ovat, helppokäyttöiset menopelit

Pyöräilyn helppous

Pyörän käyttö on oikeasti helppoa. Kun otan pyörän käyttööni, tarvitsee vain näppäillä pyöräilytunnus tai vilauttaa HSL-matkakorttia, lisäksi näppäilen PIN-koodin. Tähän mennessä olen käyttänyt pyörää kymmenisen kertaa. Joka kerta käyttöönotto on sujunut vaivattomasti. Samoin pyörän palautus on sujunut ongelmitta. Ensimmäisellä kerralla hieman jännitti, koska olen melkoinen tumpelo kaiken tekniikan kanssa. Mutta selvisin mainiosti, mikä kertoo, että kaupunkipyörän käyttö ei todellakaan ole vaikeaa.

Omaa kaupunkipyörän käyttöäni sujuvoittaa se, että kotikadulla on pyöräasema, samoin työpaikan lähellä. Alueella, missä pääosin liikun, on lukuisia pyöräasemia kuten kaupan pihassa, ystävän kotikadulla, kirjaston lähellä. Pyöräasemien tiheys on yksi syy, miksi käytän pyörää lähes päivittäin. Pyöräilyn mukavuutta lisää myös kattava pyörätiestö Helsingissä. Laukku kulkee kätevästi mukana pyörän etukorissa. Vaatetus on ainoa asia, mikä on pari kertaa vaikuttanut liikunnalliseen elämykseeni. Pitkä liehuvahelmainen hame tai leveälahkeiset housut. No, tuo on ihka oma valinta, ei kaupunkipyörästä johtuvaa.

Kaupunkipyörän kanssa ei ole säilytysongelmia, ei tarvitse pelätä pyörän varastamista. Pyörän otan pyöräasemalta ja palautan sen pyöräasemalle. En siis jätä sitä hetkeksikään yksin pyöräaseman ulkopuolelle.  Kaupunkipyörän kanssa ei myöskään ole huolto-ongelmia. Helsingin kaupunki hoitaa sen puolen. Jokainen käyttämäni pyörä on ollut hyvässä kunnossa, yhtään risaista pyörää ei ole kohdalleni osunut.  

Kuten kuvasta voi päätellä, pyörät ovat jykeviä mutta helppoja liikuteltavia.

Kaupunkipyörä liikuttaa

Yksittäiset ajomatkani ovat lyhyitä, pääosin vain 1-3 kilometriä. Minulla ei ole suurta tarvetta ajaa pitkiä matkoja. Käytän pyörää päästäkseni paikasta A paikkaan B. Pyöräily on minulle hyötyliikuntaa, valitsen pyörän bussin sijasta. Jokunen bussimatka on jäänyt tekemättä joko kokonaan tai osittain. Ylipäätään olen lähtenyt liikkeelle. Ajattelen niin, että yli kuusikymppiselle ihmiselle lyhytkin pyöräilyrupeama on parempi kuin paikallaan istuminen. Kaupunkipyörä siis liikuttaa minua.

Minulla on myös oma polkupyörä. Sen käyttäminen on mielestäni hankalampaa. Pyörä pitää noutaa pyöräkellarista, palauttaa sinne, voi tulla tarvetta viedä huoltoon jne. Kaupunkipyörän vain nappaan kotikadulta tai sieltä missä kulloinkin olen. Kaupunkipyörä on vaivattomampi arjessa kuin oma pyörä varsinkin, kun käytän pyörää lyhyillä matkoilla.

Tällä kertaa pyöräasema oli pyöriä täynnä. Onpa niinkin sattunut, että asemalla ei ole ollut yhtää pyörää.

Pyörän käyttö

Kaupunkipyörän käyttöoikeutta voi ostaa päiväksi, viikoksi tai koko pyöräilykaudeksi. Käyttöoikeuden aikana voi tehdä rajattomasti puolen tunnin matkoja. Itse päätin ostaa käyttöoikeutta koko kaudeksi eli 31.10.2019 asti. Koko kausi maksaa 30 euroa.

Kaupunkipyörän käyttöoikeuden hankkiminen oli helppoa. Sivustolle pääsee HSL-sovelluksen kautta. Koska ostin käyttöoikeutta koko kaudeksi, tarvitsin myös HSL-tunnuksen. Rekisteröitymisen yhteydessä sain pyöräilijätunnuksen, sitä tarvitsen, kun otan pyörän käyttööni. Lisäksi tarvitsen PIN-koodin. Tunnus ja käyttöohjeet lähetettiin sähköpostiini. Ohjeet rekisteröitymiseen ja pyörän käyttöönottoon ovat selkeät ja ymmärrettävät. Harvinaisen selkeät. HSL Kaupunkipyörät -sivuilla on ohjeet, asemat ja muuta informaatiota kaupunkipyöristä.

Vielä yksi hyvä asia pyörän toimivuudesta arjessa. Pyöräsatulan säätäminen on superhelppoa.

Kaupunkipyörä on kelpo liikkumisvaihtoehto ikääntyneelle naiselle. Pyöräilyiloa kesään!

Yksityiskohtien Ericeira

Ericeira on kaunis portugalilainen kalastajakylä, joka sijaitsee Atlannin rannalla noin 50 kilometriä Lissabonista luoteeseen. Ericeiran historia ulottuu aina 1100-luvulle saakka. Ericeirasta on hyvät bussiyhteydet pääkaupunkiin ja moneen muuhun kaupunkiin kuten Sintraan. Sintra on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi.

Ericeiraan tullaan viettämään viikonloppua maan muista kaupungeista. Eläkeläisiä näkee paljon kahviloissa ja katukuvassa ylipäätään. Ericeira on myös Portugalin surffipääkaupunki. Olen mieltänyt surffauksen nuorten harrastukseksi, ilmeisesti näin ei olekaan. Surffilaudan kanssa taitelee myös keski-ikäisiä jopa vanhempia henkilöitä. Ericeirassa kohtasin kaiken ikäisiä surffaajia.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Ericeiran kadut ovat mutkittelevia viehättäviä mukulakivikatuja. Tyypillinen talo on sinivalkoinen…

….se ei kuitenkaan ole koko totuus. Talo voi olla vaikka vaaleanpunainen.

Jokainen talo on yksilöllinen. Jokaisen talon ovi on omanlaisensa. Vain mielikuvitus on rajana ovien suunnittelussa.

Ericeira on siisti hyvin hoidettu pikkukaupunki, silti ihan kaikki rakennukset eivät ole priimakunnossa.

Opastintaulut ovat sopusoinnussa kaupungin yleisilmeen kanssa. Ne sulautuvat tyyliltään ja väritykseltään rakennuksiin ja kaakeleihin hyvin. Jokainen opastintaulu on erilainen mutta tismalleen kalastajakylän hengen mukainen.

Pyykit kuivatetaan ulkona kuten monessa muussakin Etelä-Euroopan kaupungissa.

Pienessä kaupungissa on iso hotelli uima-altaineen. Hotelli, jossa on isot huoneet ja maittava aamiainen.

Kaupunkia on elävöitetty runoilla. Runoja on kaikkiaan kahdeksan kappaletta. Ne on ripoteltu tasaisin välein pitkin rantakatuja. Kiintoisa idea.

Aava meri on niin kaunis, rauhoittava ja vaikuttava, joten en malta tätäkään postausta julkaista ilman kuvaa merestä.

Ikääntyneen työntekijän työhyvinvointi

Otsikko voisi hyvinkin olla pelkästään Työntekijän työhyvinvointi. Työhyvinvointiin liittyvät asiat koskettavat kaikkia työntekijöitä iästä riippumatta. Muutamia painotuseroja löytyy, nuorena korostuu hieman eri asiat kuin ikääntyneenä.

Työhyvinvointi, työn kuormittavuus, työuupumus, masennus ovat aiheita, joista ei hevin keskustella työpaikalla. Kaikki mikä vähänkin viittaa mieleen ja on abstraktia, niin niistä vaietaan. Liikuntatunneista ja murtuneesta nilkasta on helppo puhua mutta hyvä johtaminen ja työuupumus ovatkin huomattavasti hankalampia keskusteluaiheita.

Luonto moninaisuudessaan edistää hyvinvointia.

Mitä työhyvinvointi on?

Työhyvinvointi on kokonaisuus, jonka muodostavat työ ja sen mielekkyys, terveys, turvallisuus ja hyvinvointi. Näin Sosiaali- ja terveysministeriö määrittelee työhyvinvoinnin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan työhyvinvointi on organisaation ja esimiehen osoittamaa kiinnostusta työntekijöitä ja heidän tekemää työtä kohtaan (välittämistä) sekä työntekijöiden oikeudenmukaista kohtelua. Siis hyvää johtamista.

Työhyvinvointia syntyy tekemällä mielenkiintoista työtä. Työtä, joka on sopivan haastavaa ja jota on sopiva määrä tietyn ajan puitteissa tehtäväksi. Työhyvinvointi ei synny itsestään, sen eteen pitää niin esimiesten kuin työntekijöiden tehdä työtä. Työhyvinvointi on tahdon asia.

Meren katseleminen antaa uusia ajatuksia myös työhön.

Työhyvinvointia edistäviä asioita

Alla muutamia käytänteitä ja asioita, jotka tavalla tai toisella vaikuttavat, lisäävät ja edistävät työhyvinvointia yhteisössä. Työhyvinvointi on toki paljon muutakin kuin luettelemani asiat.

  • Avoin työilmapiiri, jossa voi olla eri mieltä.
  • Keskustelu ja neuvottelevat käytännöt ovat tapoja, joilla asioita edistetään.
  • Valmius ja uskallus käsitellä ristiriitoja. Ristiriitoihin puututaan nopeasti.
  • Tervehtiminen: päivää, kiitos ja anteeksi. Hyvät käytöstavat eivät ole itsestään selvyys. Henkilöstöä pitää muistuttaa tervehtimisestä samoin kuin muistutetaan lakien ja määräysten noudattamisesta.
  • Palaverit, infotilaisuudet, keskustelutuokiot: mikä tahansa tilaisuus, joka kokoaa työntekijät säännölliseti yhteen. Tämä on myös yksi keino vähentää yksinäisyyttä työpaikalla.
  • Hyvä esimiestoiminta ja johtaminen.
  • Oikeudenmukainen kohtelu.
  • Tehtävänkuvat: jokaisella työntekijällä on kirjallinen tehtävänkuva, joka päivitetään vähintään kerran vuodessa.
  • Vaikuttamismahdollisuus omaan työhön.
  • Toimiva tiedonkulku ja viestintä.
  • Organisaation sisäinen ohjeistus on selkeää ja ymmärrettävää.
  • Henkilöstö tuntee työnantajan arvot ja organisaation tavoitteet.  
  • Omat tavoitteet ovat ymmärrettävät ja niiden toteutumista seurataan.
  • Henkilöstöllä on mahdollisuus kehittää omaa ammattitaitoa.
  • Palkkausperusteet ovat selkeät ja koko henkilöstö on tietoinen niistä.
  • Uusien työntekijöiden perehdytys hoidetaan hyvin, perehdytykselle on määrätty vastuuhenkilöt ja seuranta.
  • Organisaatiossa seurataan ja valvotaan toiminnan ja tavoitteiden toteutumista. Seuranta ja valvonta on ehdottomasti heikko kohta työelämässä. Toinen heikko kohta on ennaltaehkäisevä toiminta, jota työhyvinvointikin on.
  • Erityisesti jaksamiseen, mahdollisesti työurien pitenemiseen vaikuttuvia tekijöitä:
    • Seniorivapaat. Seniorivapaa on vapaa, jonka saa tietyn ikäisenä, esimerkiksi 60 vuotiaana viisi päivää vuodessa. Seniorivapaat olisi keino, joka oikeasti nostaisi eläkeikää.
    • Vuorotteluvapaaehtojen höllentäminen ikäystävällisempään suuntaan
    • Työaikajoustot on tarkoitettu kaiken ikäisille työntekijöille.

Listaa voisi toki pidentää vaikka kuinka paljon. Liikunnan tukeminen eri muodoissa on varmasti yksi yleisimmistä organisaatioiden käyttämistä tukimuodoista.

Meri rauhoittaa ja rentouttaa.

Edellä mainittujen asioiden toteuttaminen ei välttämättä vaadi lisäresursseja eikä aiheuta lisäkustannuksia kuten tervehtiminen mutta luo hyvää mieltä ja siten hyvinvointia. Käänteisenä edellä mainitut asiat yhdessä ja erikseen pahimmillaan aiheuttavat työuupumusta, jonka seuraukset voivat olla pitkäkestoisia kuten sairauspoissaolot. Sairauspoissaolojen hinnaksi on Elinkeinoelämän Keskusliitto laskenut keskimäärin 350 euroa per päivä, mutta asiantuntijaorganisaatioissa hinnan on arveltu nousevan huomattavasti korkeammaksi.

Aurinko ja valo antaa energiaa. Kukat kukkii Portugalissa tammikuussakin.

Sykähdyttävä meri

Voi kuinka kaunis meri voi olla. Meri on erilainen joka tunti, joka päivä. Meri on erilainen aamulla, päivällä, illalla. Meri on erilainen aurinkoisella säällä, pilvisellä säällä, sateisella säällä, tuulisella säällä. Siksi kai meren katselemiseen ei kyllästy.

Meren voi aistia monin tavoin. Meri tuoksuu, meri kohisee. Meri tuntuu lämpötilana ja ilmavirtana.

Meren katseleminen antaa vapauden tunteen. Tuntuu kuin kaikki toiveet olisi mahdollista toteuttaa. Meren katselu rentouttaa ja rauhoittaa jopa inspiroi. Aavan meren tuolla puolen voi kuvitella olevan vaikka mitä jännää ja ihmeellistä. Meri myös lohduttaa, jotenkin omat murheet kutistuvat ison ja mahtavan valtameren äärellä.

Meri voi samalla kertaa näyttäytyä sinisenä, turkoosina, vihreänä. Valkoisista vaahtopäistä puhumattakaan.

Meri ja kävely, mikä yhdistelmä. Meren rannalla ja rantakadulla kävely selkeyttää ajatuksia ja synnyttää uusia ideoita.

Kosteaa meri-ilmaa on helppo hengittää. Hämmästyttävää kuinka hyvää meri-ilma tekee iholle.

Monen metrin korkuiset aallot löyvät ikivanhoja rantakallioita vasten. Pelottavaa, samalla niin mahtavaa.

Harmi, kun me ihmiset likaamme ja saastumamme meriä. Toivottavasti osaamme ottaa opiksi ja toimia järkevämmin tulevaisuudessa.

Merellä kalastetaan, merellä surffataan. Kun oikein tarkkaan katsoo kuvaa, niin kuvassa taaempana voi nähdä valkoisen kalastusveneen ja etualalla surffaajia.

Tyyni meri auringonlaskun alkaessa.

Aurinko laskee mailleen. Meri on taasen vaihtanut väriä.

Lue myös blogi Mahtava meri http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/mahtava-meri/



Pulppuavat ideat

Ideat kuuluvat kaikille. Ideoiden tuottaminen ei onneksi katso ikää. Ikääntyneenä on ihana ideoida. Ideoita on jopa helpompi tuottaa kuin nuorena. On laaja kokemus ja siten laaja pohja mistä ammentaa ajatuksia. Tietää paremmin, mitkä ideat toimivat käytännössä. Vai tarvitseeko sitä edes tietää?

Tuleva eläkeaika se vasta saakin mielikuvituksen liikkeelle. Voi leikitellä mitä kummallisimmilla ajatuksilla ja ideoilla. Uskon, että sieltä pulppuavasta ideamerestä ne parhaat ja toteuttamiskelpoisimmat ideat ponnahtavat ylös, kun sen aika on. Kaikkia ideoita ei ole tarkoituskaan toteuttaa. Ideoita ja ajatuksia kannattaa myös kirjata muistiin. Kirjoitettuna ideoista tulee todellisempia ja ne pysyvät säilössä mahdollista myöhempää käyttöä varten. Joskus ideat jalostuvat tavoitteiksi.

Mikä merkitys pulppuavilla ideoilla on ihmiselle? Väitän, että tärkeä. Ideoita syntyy, kun olo on hyvä ja levännyt ja kun työ tai muu tekeminen on motivoivaa ja merkityksellistä. Monia ideoita ja oivalluksia olen saanut kävelylenkillä. En osaa sanoa, mikä kävelyssä synnyttää ideoita mutta niin se vaan on. Stressaantuneena ideoita on vaikeampi tai lähes mahdoton tuottaa.

Ympäristöllä on niin ikään oma merkityksensä, paras ympäristö on sopivan kannustava ja myönteinen. Yhdessä ideointi on hauskaa, ideoija tarvitsee tukijoukkonsa. Ystävällisyys lisää rohkeutta. Innokkaimmankin ihmisen ideatehtailu ehtyy, jos ideat ammutaan alas jatkuvasti.

Työelämässä muutos on jatkuvaa, muutostarpeita tulee niin organisaation sisältä kuin ulkoa. Kansainvälisessä toiminnassakin on pysyttävä mukana. Liian usein kuulee, että organisaation toimintamallit tulee annettuna. Vaikka työntekijät itse tietäisivät mikä olisi tehokkain tapa hoitaa tietty toiminto. Organisaatioissa tulisi siis kannustaa aitoon vuorovaikutukseen jopa joutilaisuuteen, jättää tilaa ideoinnille.

Esimiehen yksi tärkeimpiä ominaisuuksia on kyky kuunnella, olla aidosti läsnä. Herää kysymys onko esimiestehtävissä ns. vääriä henkilöitä? Työhyvinvoinnin tärkeyttä työpaikoilla ei täysin ymmärretä. Liikuntasetelit ovat osa työhyvinvointia mutta työhyvinvointi tarkoittaa muutakin kuin liikuntaa. Hyvinvoiva työntekijä on tuottava ja lojaali työnantajalle. Huolestuttavaa on myös, että iltaisin ja viikonloppuisin töitä paiskivat liian monet työntekijät. Palkatta tietysti.

Taisin poiketa hieman otsikon aiheesta. No, työpaikalla kuitenkin vietämme kolmasosan päivästä, joten ei ole ihan sama millainen työympäristö on. Sekä työympäristö että muu ympäristö vaikuttavat ideoiden syntymiseen. Motivaatio ja pulppuavat ideat kulkevat käsikädessä. Kysynkin, miten pysyä innostuneena, motivoituneena ja uusia ideoita tuottavana työntekijänä? Hetken jaksaa synkemmässäkin ympäristössä mutta muutaman vuoden jälkeen kyynisyys saa vallan.

Rehellisyyden nimissä täytyy myös kertoa, että ihan aina ei ole superkivaa olla ideapulputtaja. Syntyy ideakaaos päähän. Olen myös huomannut, että kaikki eivät pidä innostuneesta ideapulppurista, eivät halua tai jaksa kuunnella.

Oli miten oli, toivon etten ikinä menetä kykyä ideoida. Toivon, etten ikinä menetä sitä kutkuttavaa tunnetta vatsassa, joka ideoinnista ja innostumisesta seuraa.

IDEARIKASTA SYKSYÄ!

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Naisten yksinmatkailu on kasvattanut suosiotaan viime aikoina. Olen lukenut aiheesta monia artikkeleita, mistä sainkin idean kirjoittaa yksinmatkailusta omassa blogissani. Yksinmatkailu ei ole kovin helppoa kaikille nuorillekaan naisille saatikka sitten meille 50-luvulla syntyneille.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Aina niin mahtava meri

Osa ihmisistä ei halua matkustella yksin, osa taas haluaisi mutta puuttuu rohkeus. Itse olen yksinmatkaillut koko elämäni ajan. Olen matkustellut myös erilaisissa porukoissa, joten olen senkin puolen kokenut.

Yksin matkustamisessa ei ole mitään erityistä, totesi joku. Ei varmasti olekaan mutta silti yksin matkustaminen  jännittää. Ainakin kynnys matkalle lähtemisestä voi olla suuri. Ensimmäinen kerta on vaikein. Aivan kuten kaikessa muussakin uudessa tekemisessä.

Niin yksinmatkailussa, kaksin matkailussa kuin ryhmämatkailussa on omat hyvät puolensa. Minulle ehdottomasti parasta yksinmatkailussa on vapaus.  Ensimmäisen matkani yksin tein nuorena tyttönä, viimeisimmän viime talvena. Vaikuttavin, merkittävin ja pisin matkani yksin on ollut maailmanympärysmatkani lähes kolme vuosikymmentä sitten. Sitä matkaa en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni jonkun toisen kanssa.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Värikäs kaupunki

Yksin matkaan lähtiessä ei ole riippuvainen kenenkään muun loma-ajankohdista eikä  aikatauluista. Voi valita mieleisensä matkakohteet ja katsella juuri niitä nähtävyyksiä, jotka kiinnostavat eniten. Ainakin pidemmällä matkalla voi oppia uusia, yllättäviäkin asioita itsestään. Viihdyn yksin mutta en ole erakko, sen olen huomannut matkoillani.

Ulkomailla on suht helppo tutustua ihmisiin. Ei todellakaan tarvitse olla yksin koko matkaa ellei itse niin halua. Puheripuli takuuvarmasti iskee jossain matkan vaiheessa, silloin sitä vaan alkaa höpötellä ihmisten kanssa. Repun kanssa reissatessa kohtasi muita yksinmatkailijoita esimerkiksi hostelleissa. Joihinkin tutustui paremmin ja vietettiin yhteistä aikaa pidempääkin. Viime talvena Portugalissa tutustuin ranskalaiseen naapuriini. Kolmen viikon aikana palailin tiettyihin kahviloihin aina uudestaan ja uudestaan. Noissa kahviloissa sain suussa sulavien leivonnaisten lisäksi hyvän päivän tuttuja.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Merenrantakahvilan suojassa

Nykytekniikka on kyllä hienoa, se mahdollistaa yhteydenpidon ystäviin aivan toisella tavalla kuin kolme-neljäkymmentä vuotta sitten. Yksinäisyys ei pääse yllättämään niin helposti. Matkalla on myös mahdollista kehittää uusia taitoja. Kirjoittaminen on hyvää viihdykettä, kirjoittaminen osittain korvaa myös juttukaverin puutteen. Lue Yhteydenpidon helppous: http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/yhteydenpidon-helppous/

Yksinmatkailussa on miinuspuoliakin. Itseä ja yksinäisyyttä pitää sietää. Olen myös sairastanut maailmalla. No siitäkin selviää. Ihania avulaita ihmisiä on jokaisessa maassa. Buenos Airesissa minut ryöstettiin, se oli kova paikka. Silloin kyllä kaipasin kaveria. Toki voi tulla muitakin ikäviä hetkiä kuten eksyminen, väärin ymmärretyksi tuleminen, väsymys. Arkiset asiat tuottavat päänvaivaa esimerkiksi vessasta käynti, kun matkalaukkua ei voi jättää kenenkään vahdittavaksi. Yritäpä survoutua pieneen vessakoppiin tavaroiden kanssa.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Kauniita yksityiskohtia

Olen matkustellut myös työkseni useiden vuosien ajan ja aina yksin. Alussa yksin työmatkalle lähteminen jännitti valtavasti. Työmatkat ovat ihan oma lukunsa, niissä on mukana monta ulottuvuutta joita vapaa-ajan matkoilla ei ole. Työmatkoilla olosuhteet ovat hyvät mutta silti uusiin maihin ja kaupunkeihin saapuminen sekä uusien ihmisten kanssa työskentely jännitti. Ja pukeutuminen. Niin työ- kuin vapaa-ajan matkoillani on hyvä huomioida kohdemaan kulttuuri.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Hotellisiivojan taidonnäyte

Matkatavaroiden keveys on tärkeää etenkin ikäihmisille mutta tärkeää se on reppu selässä matkailevillekin. Reppuajoilta pakkaamisesta jäi mieleen t-paitojen rullaus. Tehokas tapa pakata vaatteet pienesti. Paidat myös siliävät rullauksessa. Toki matkalaukun painolla on merkitystä työmatkoillakin. Laukkua voi joutua nostelemaan useita kertoja matkan aikana.

Jos minun pitäisi antaa yksi vinkki yksinmatkustamisesta haaveileville niin ehdotan, että lähdet tuttuun kaupunkiin viikonloppumatkalle. Tutussa paikassa on vähemmän jännitettäviä asioita. Tuollaisella matkalla saa jo tuntumaa siitä, onko yksinmatkustaminen se oma juttu.

« Older posts Newer posts »