Page 2 of 4

Vohvelikangas tekee paluun

Ainakin minun liinavaatekaappiini.

Vohvelikangas on etenkin pyyhkeisiin käytettävä puuvillakangas, jossa kuteet ja loimet muodostavat pintaan kohoruudukon. Näin suomisanakirja.fi määrittelee kankaan. Vohvelikangasta kutsutaan joskus myös hunajakennokankaaksi. Kangas on kudottu tavalla, joka tekee siitä erittäin imukykyisen. Vohvelikudonta antaa ilmalle virtaa kankaan läpi niin, että se kuivuu nopeasti. Epätavallisen rakenteen ansiosta vohvelikudoksessa on monia etuja, jotka erottavat sen muista kankaista.

Tarinan mukaan vohvelikangas on saanut nimensä leivonnaisista, koska kangas ulkoisesti muistuttaa niitä. Vohvelikangas todella tuo mieleen Belgian herkulliset vohvelit hilloineen ja kermavaahtoineen.

Viime viikkoina olemme monin tavoin saaneet kokea elävämme hyvin poikkeuksellisia aikoja. Vohvelikankaasta kirjoittaminen saattaa tuntua pieneltä ja vähäpätöiseltä asialta vaikean korona-viruksen keskellä. Sitä se tietysti onkin. Toisaalta juuri siksi kirjoitan vohvelikankaasta. On hyvä saada ajatukset hetkeksi pois hankalasta koronasta.

Vohvelikankaan ominaisuuksia

Vohvelikangas on erittäin imukykyinen ja se kuivuu nopeasti. Kangas voi imeä nesteitä paljon nopeammin ja useita kertoja enemmän kuin saman tilavuuden omaava sileä kangas. Vohvelikankaalla on myös hyvät puhdistusominaisuudet. Lisäksi se on pehmeää, ei yleensä aiheuta ärsytystä iholle. Sopii siis myös pienille lapsille. Kangas kestää myös kulutusta hyvin. Edellä mainituista syistä vohvelikankainen pyyheliina on varsin edullinen valinta.

Vohvelikankaita on erilaisia. Tyypillisesti vohvelikangas on valmistettu joko täysin puuvillasta tai puuvillan ja pellavan sekoituksesta. Myös 100 % vohvelipellavakangasta on markkinoilla. Vohvelikankaan neliöpaino vaihtelee 80 – 440 g välillä.  Ohuempi kangas sopii askarteluun, vahvempi laatu kylpytakkeihin. Pellavaiset kankaat käyvät erinomaisesti keittiöpyyhkeisiin.

Perinteinen vohvelikangas on melko pieniruutuista. Vohvelikangasta on saatavissa myös isoruutuisena. Tuo kangas on paksumpaa ja soveltuu esimerkiksi päiväpeittoihin.

Osalle vohvelikankaista on myönnetty Öko-Tex-standardi 100, joka on vuonna 1992 kehitetty, kansainvälisesti valvottu tuoteturvallisuusmerkki tekstiili- ja vaatetusalan tuotteille. Öko-Tex –merkillinen tuote ei sisällä haitta-aineita kuten torjunta-aine-, raskasmetalli- tai formaldehydijäämiä.

Vohvelikankaan käyttö

Vohvelikangas on varsin monipuolinen ja edullinen kangas. Kulutuskestävyytensä ansiosta kankaalla on lukuisia käyttötarkoituksia. Ensimmäisenä tulee mieleen pyyheliinat. Kangas on varsin pehmeää, ovathan ne 100 % puuvillaa. Kangas on myös kevyttä, joten vohvelikankaista pyyhettä on kätevä kuljettaa mukana urheiluharrastuksissa.

Kylpypyyhe, käsipyyhe, vieraspyyhe, kasvoliina siinä muutama esimerkki vohvelikankaan käyttömahdollisuuksista. Tähän voisi vielä lisätä vohvelikankaiset lautasliinat ja saunassa käytettävät laudeliinat. Vohvelikangasta on useampia vahvuuksia. Etenkin paksumpi ja isoruutuisempi kangas käy erinomaisesti kylpytakkeihin, päiväpeittoihin, tyynynpäällisiin.

Vohvelikankaisia pussilakanoitakin on tehty, etupuoli on vohvelikangasta ja takapuoli on sileä. Olisi kiva kuulla kokemuksia, miten vohvelikankainen pussilakana toimii käytännössä. Mielikuvitus vaan on rajana, mihin kaikkeen kangas taipuu.

Vohvelikangas on kestävää, imee hyvin nesteitä ja likaa sekä suojaa kuumalta. Vohvelikankaiset tuotteet ovat käyttökelpoisia myös keittiössä kuten astiapyyhkeinä, lautasliinoina, tiskiliinoina, siivousliinoina, patalappuina. Olenpa kuullut jopa, että autonharrastajat pyyhkivät ajoneuvojensa pintoja vohvelikankaalla.

Askartelumateriaalina vohvelikangas on mainio. Vohvelikankaalle on helppo ja hauska kirjoa erimuotoisia kuvioita värikkäillä langoilla. Luulen, että lähes jokainen varttunut lukija on askarrellut vohvelikankaisen taidonnäytteen kansakoulun käsityötunnilla.

Vohvelikankaisen tuotteen huolto

Huollon suhteen vohvelikangas ei tarvitse erikoisia toimenpiteitä. Suositeltavaa on välttää jättämästä vohvelikangasta pitkiksi ajoiksi suoraan auringonvaloon. Näin varmistetaan, ettei vohvelikangas haalistu.

Täysin puuvillainen vohvelikangas pestään 40 asteessa, kun taas pellavaa sisältävien vohvelikankaiden pesulämpötila voi olla jopa 60 astetta.  Pesusuositus pitää aina tarkistaa tuotteen mukana tulevasta hoito-ohjeesta.

Vohvelikangas kestää kevyen rumpukuivauksen. Mikäli vohvelikangas nostetaan suoraan pesukoneesta narulle, saattavat etenkin huokoiset ja ohuet vohvelikankaat venyä kuivauksen aikana, joten kannattaa olla tarkkana miten kuivatttaa.

Varastoidun vohvelikankaan voimakasta taittelua on syytä välttää. Voimakkaalla taittelulla ei tarkoiteta kevyttä laskostamista, vaan toimenpidettä jonka seurauksena kankaan pintaan muodostuisi lähes housunprässejä muistuttava voimakas taitos. Kyseisiä taitoksia voi olla hankalaa saada pois huokoisesta kankaasta.

On myös muistaa, että vohvelikangas kutistuu ensimmäisessä pesussa jopa 10 %. Kutistuvuus niin ikään selvinnee hoito-ohjeesta.

Omat kokemukset

Ensimmäiset omat muistot vohvelikankaasta ovat kansakoulusta eli todella monen vuosikymmenen takaa. Koulussa kangasta käytettiin käsitöiden materiaalina. Ihka ensimmäinen vohvelikankainen työ taisi olla kirjailtu ruokaliina. Ne olivat niitä aikoja, jolloin kouluun piti viedä omat eväät. Ruokaillessa käytin tekemääni liinaa pulpettipöydän suojana. Tuohon aikaan tehdyt käsityöt olivat ensisijaisesti käyttötavaroita. Mietinkin tässä, millaisia käsitöitä nykyisin tehdään koulussa?

Vohvelikangas palautui mieleen muutama kuukausi sitten. En oikein tiedä, mistä ajatus tuli.

Virossa poikkesin ihailemassa vohvelikankaita paikallisissa kangaskaupoissa. Pärnussa on lukuisia kangaskauppoja. Hieman yllättävää oli, että kankaat ovat maan hintatasoon nähden melko kalliita. Mutta valikoimat ovat huikeat. Värikkäät vohvelikankaat kangaskaupassa hullaannuttaa samalla tavoin kuin värikkäät neulelangat lankakaupassa.

Tämän postauksen ohessa on kuvia ompelemistani kylpy- ja käsipyyhkeistä. Väri on vanha vihreä.

Tein pyyheliinojen ripustimet kahdella tavalla. Kylpypyyhkeen ripustin on ommeltu pyyhekankaasta. Käsipyyhkeen ripustimen virkkasin merseroidusta puuvillalangasta. Muutaman käyttökerran jälkeen voin sanoa, että vohvelikangas on oikeasti pehmeä ja imukykyinen. Erityisen hyvin pyyhe tuntuu sopivan hiusten kuivaamiseen.

Ikääntymisen myötä tulee yhä tärkeämmäksi, että tavarat kuten matot ja päiväpeitot ovat kevyitä. Ja vohvelipyyhe on kevyt. Suosittelen!

Innostuin pyyheliinoistani sen verran, että aion kokeilla muitakin vohvelikangaslaatuja. Aion testata eri paksuisia ja myös pellavaisia vohvelikankaita.

Hyvät Lukijat, pysykää terveinä!

Työmarkkinoilla vanhuus iskee varhain

Ikääntyneitä työntekijöitä koskevat ennakkoluulot ja harhakuvitelmat periytyvät vuosikymmenten takaa, jolloin työelämästä siirryttiin lähes suoraan vanhuuteen. Myös monet työelämäsäännökset ovat peräisin menneeltä ajalta ja ovat osaltaan vaikuttamassa siihen, että seniorityöntekijöitä karsastetaan. Sääntö-Suomi!

Työmarkkinoilla vanhuus iskee varhain.

Mikäli joutuu työttömäksi kuudenkymmenen ikävuoden tienoilla, niin uutta työtä on  lähes mahdoton löytää. Toimintakykyisestä kuusikymppisestä tulee vanhus työmarkkinoilla. Eläkeputki ainoana vaihtoehtona häämöttää edessä. Ei siis ihme, että Suomessa eläköidytään muita Pohjoismaita aikaisemmin.

Olen viitannut ikääntyneitten työntekijöitten huonoon tilanteeseen blogeissani aikaisemminkin. Yksittäisiä kirjoituksia työn saamisen vaikeudesta saa lukea mediasta aika ajoin. Hallitus tuskailee rahavaikeuksien kanssa. Tutkimuksia aiheesta on tehty. Onkin vaikea käsittää, että seniorityöntekijöitten huonolle työllisyystilanteelle on oikeasti tehty niin vähän kuin on tehty. Poliittinen tahto ilmeisesti puuttuu.

Miksi?

Asenteet ja stereotypiat ikäihmisistä ovat juurtuneet syvälle. Ikääntynyt työnhakija  lähettää satoja työhakemuksia, päivittää tieto-taitoaan. Minkäs teet, kun työnantaja ei palkkaa töihin. Surullista on, että työnhakijaa syyllistetään ja hän yksin saa kärsiä TE-hallinnon hänelle määräämät ”rangaistukset”. Työttömäksi joutuminen vaikuttaa myös eläkekarttumaan. Miksi ei puututa asenteellisten työnantajien toimintaan?

Organisaatioissa on 50-60 vuotiaita päälliköitä ja johtajia. Ajattelevatko he, että itse sairastavat paljon, eivät opi uusia asioita, eivät motivoidu, ovat hankalia, vastustavat muutoksia, tulevat kalliiksi? Tuskin! Nämä samaiset johtajat kuitenkin sallivat ikäsyrjinnän organisaatioissaan. Siinäpä ristiriita!

Vuosia työttömänä roikkuva henkilö tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Työhakijalle itselleen se voi tarkoittaa jatkuvaa köyhyyttä. Ääritapauksessa hän joutuu turvautumaan toimeentulotukeen, mikä entisestään lisää yhteiskunnan kustannuksia.

Miksi seniori-ikäisille työttömille ei ole omaa työllistymisohjelmaa ja omaa palvelua Te-toimistossa? Esimerkki: Jos työkykyinen ja työhaluinen työntekijä jää työttömäksi 62-vuotiaana, vakituiseen ja pitkään määräaikaiseen palvelussuhteeseen häntä ei palkata. Hän jää useiden Te-palveluiden ulkopuolelle, koska palvelut ovat saatavissa vasta 12 kuukauden työttömyyden jälkeen.

Mitä tehdä?

Yhteiskunnassa ja työelämässä vallitsee suuri paradoksi. Kansanedustajat ja muu yhteiskunnan eliitti paasaa työurien pidentämisen puolesta, mutta kukaan ei halua ikääntynyttä töihin.

Hallitus ja eduskunta voisivat rukata säädöksiä ikäystävällisemmiksi tai vähintäänkin sellaisiksi, mitkä kohtelevat eri ikäisiä ihmisiä yhdenvertaisesti. Esimerkiksi: eläkemaksut kaikenikäisille samansuuruiset, iältään vanhimpien työntekijöitten ”irtisanomiskielto”, eläkeläisten verotus samansuuruiseksi palkansaajien kanssa, työkyvyttömyyseläkkeiden kustannusten jakaminen.

Kaikki on hyvin niin kauan, kun työntekijä vanhenee vakituisessa paikassaan. Kupla puhkeaa, jos organisaatio ajautuu vaikeuksiin. On tavallista, että irtisanomistilanteissa karsitaan vanhimpia työntekijöitä. Olisikin syytä säätää Ruotsin mallin mukainen laki turvaamaan seniorin työpaikan säilyminen.

Työtehtäviä voisi mukauttaa ikääntyneille sopiviksi. Tässä kohtaa kaivataan työnantajilta lisää innokkuutta toimia seniorityöntekijöitten hyväksi. Passiivisesta eläkkeelle savustamisesta pitää luopua. Kääntöpuolena kokemuksen poistumiselle on historiatiedon ja hiljaisen tiedon katoaminen organisaatiosta.

Oikeaa tietoa ikääntymisestä ja sen vaikutuksista työn tekemiseen tulisi jakaa nykyistä enemmän sekä yleisellä tasolla että organisaatioiden sisällä. Iän merkitys ymmärretään työelämässä laajalti väärin. Työhyvinvointiohjelmat/ikäohjelmat tulisi julkaista organisaatioiden verkkosivuilla.

Eläkeläisjärjestöjen tulisi perustaa tai ainakin olla mukana edesauttamassa eläkeläisten työllistymistä. On täysin ymmärrettävää, että kaikki eläkeläiset eivät halua eivätkä voi palata työelämään mutta osa haluaa. Ja näitä eläkeläisiä pitää auttaa työpaikan löytämisessä.

Toki seniorit voisivat itsekin aktivoitua: vaatia pontevammin toimia yhteiskunnalta sekä tarkistaa omia asenteitaan. Ei riitä, että aktiivisia senioreita on yksi tai kaksi, tarvitaan senioreiden ”maihinnousu”.

TE-toimiston resursseja tulisi lisätä. Työnhakijan pitää saada aitoa tukea ja apua työllistymiseen heti ensimmäisestä työttömyyspäivästä lukien. Ensimmäinen tapaaminen työnhakijan ja virkailijan kesken tulisi tapahtua kasvokkain, mikäli työnhakija niin haluaa.

Työnantajat ovat varovaisia palkkaamaan ikääntyneitä työntekijöitä. Mitä he pelkäävät? Hakuilmoituksissa korostuvat energisyys, innokkuus, hyvät tietotekniset taidot. Kuvittelevatko työnantajat, että seniorihakija ei omaa näitä taitoja? Puppua!

Korona jyllää maailmalla. Yleensä ikävät tapahtumat saavat ihmiset ajattelemaan asioita syvällisemmin ja myös omaa napaa kauemmaksi. Senioreitakin tullaan tarvitsemaan tästä vaikeasta tilanteesta selviämiseen. Toivottavasti nykytilanne kääntyy senioreiden eduksi!

Ihastuttava Pärnu

Minun oli ilo saada asua Pärnussa, Virossa kokonaista kaksi kuukautta. Aikaisemmassa postauksessa kirjoitin luopumisesta, luopuminen nimenomaan mahdollisti ajan Pärnussa. Tammi-helmikuu oli ajankohtana minulle täydellinen, mennyt oli jäämässä taakse ja uusi tulollaan.

Pärnu on pieni noin 40 000 asukkaan kaupunki luoteis-Virossa. Valitsin Pärnun asuinpaikakseni, koska kaupunki oli minulle uusi ja tuntematon sekä sopivan pieni merenrantakaupunki.

Pienessä kaupungissa etäisyydet ovat lyhyitä, eikä ruuhkia ole. Pärnu on ihanteellinen pyöräilykaupunki lukuisten pyöräteiden ja kaupungin tasaisuuden vuoksi. Pärnuun on myös helppo matkustaa. Tallinnasta busseja kulkee tunnin välein, matka kestää parisen tuntia.

Tänä vuonna alkuvuosi oli poikkeuksellisen lämmin lähes päivittäin plusasteita kolmesta viiteen, vettä satoi paljon ja kovia tuulia oli melko usein. Pidän kosteasta säästä, on helppo hengittää ja ilma on raikas. Oikealla pukeutumisella selvisi haastavasta kelistä.

Mikä tekee Pärnusta ihastuttavan?

Meri, kahvilat, rakennukset, puistot, kulttuuri, kokonaisuus. Pärnun keskustassa tuskin on kahta samanlaista taloa, siellä on puutaloja, kivitaloja vanhaa ja uudempaa sulassa sovussa. Kahviloita ja ravintoloita on kaupungin kokoon nähden paljon. Luulen, että kaikki kahvilat eivät olleet edes auki hiljaisena talviaikana.

Virossa ja Pärnussa on jotain tuttua mutta myös uutta niin, että tietää olevansa ulkomailla. Maassa on joka tapauksessa helppo olla ja asua.

Pieniä huomioita Pärnusta ja Virosta

Ketjuliikkeitä ja ketjukahviloita ei juuri ole Pärnun keskustassa, mikä on ehdottomasti plussaa. Ja plussaa on myös, että kahviloissa on normaalit tuolit. Ei niitä korkeita istuimia, jotka näyttävät olevan suosiossa Helsingissä. Pärnun kahvilat ja ravintolat ovat persoonallisia, viehättäviä ja pienehköjä. Ruoka ja leivonnaiset ovat herkullisia. Hinnat ovat edulliset Suomeen verrattuna.

Yksi minun suosikkikahviloista, Supelsaksad

Joulun ja vuodenvaihteen tienoilla ydinkeskustan liikennevalon punainen oli joulupukki ja vihreä joulukuusi. Hauska yksityiskohta. Neljän kadun risteyksessä kadun voi ylittää ristiin. Kätevää.

Monissa puistojen ja pihojen kulmauksissa on kivetykset. Ne ovat kohtia, joista jalankulkija joka tapauksessa oikaisisi. Pärnussa jalankulkijan aivoitukset on jo huomioitu rakentamisvaiheessa.

Pärnun historiaan voi perehtyä vaikka kaupunkikävelyllä.

Viro tunnetaan tietoyhteiskunnan edelläkävijänä. Sen kyllä huomaa. Järjestelmät ovat helppokäyttöisiä. Digitalisaatiota on jo pitkään hyödynnetty sairaan- ja terveydenhoidossa. Olinkin hieman hämmästynyt, kun käteistä rahaa käytettiin niin paljon kuin käytettiin Pärnussa.

Mielenkiintoista on e-kansalaisuus, siinäkin Viro on edelläkävijä Euroopassa. Ulkomaan kansalaisella on mahdollisuus hakea Viron e-asukkaaksi. E-asukas saa digitaalisen henkilökortin, jonka avulla on mahdollista allekirjoittaa asiakirjoja ja käyttää e-palveluita. Kortilla voi kirjautua mm. pankkiin, verotilille ja moniin muihin e-palveluihin. E-asukkuudesta hyötyvät mm. Virossa yritystoimintaa harjoittavat ulkomaan kansalaiset ja asiantuntijat.

Virossa on heijastinpakko, se on kirjattu lakiin. Heijastinta käytetään paljon. Se onkin hyvä, koska katuvalaistus ei keskieurooppalaiseen tapaan ole niin hyvä ja kirkas kuin Pohjoismaissa. Olisikin mielenkiintoista tietää, ehtiikö poliisi valvoa heijastimen käyttöä. Seuraako käyttämättömyydestä rangaistus. Oli miten oli, pakollinen heijastin on tarpeen.

Jokaiseen taloon johtaa mitä kiinnostavin ovi.

Luin lehdestä, että suomalaiset arvostelevat palvelua Virossa. Minusta Viro on kuin Suomi, siellä saa hyvää palvelua ja vähemmän hyvää palvelua. Lisäksi suomalaiset ja virolaiset käyttäytyvät kaupan kassajonossa samalla tavoin eli takana tuleva lähes liimautuu edellä olevan selkään kiinni. Ikävä tapa.

Sain myös seurata Viron Euroviisuja ja itsenäisyyspäiväjuhlia. Se oli hauskaa, koska samanlaiset tilaisuudet järjestetään Suomessakin.

Euroviisut ovat Ruotsin malliin iso tapahtuma Virossa. Eesti Laul 2020 pidettiin Saku Suurhallissa, Tallinnassa. Ennen loppukilpailua järjestettiin kaksi semifinaalia Tartossa. Viron euroviisuedustaja 2020 on Uku Suviste. https://eurovisionworld.com/esc/estonia-uku-suviste-wins-eesti-laul-2020-with-what-love-is

Viron itsenäisyyspäivää vietetään 24. helmikuuta. Päivän kulku muistuttaa Suomen itsenäisyyspäivää. Päivä alkaa lipunnostolla, lisäksi järjestetään juhlajumalanpalvelus, monenlaisia konsertteja, seppeleenlaskuja muistomerkeille ja muita tapahtumia. Viron itsenäisyyspäivä huipentuu presidentin isännöimään itsenäisyyspäivän juhlaan kutsuvieraille. Juhlassa presidentti kättelee vieraat. Toimintamallin kuulemma omaksui presidentti Lennart Meri aikanaan Suomesta.

Viron itsenäisyyspäivä on 24. helmikuuta.

Viron kielessä on jotain tuttua, sanan sieltä täältä voi ymmärtää. Puhuminen ei sitten olekaan niin helppoa. Viron kielessä on sana palun, josta erityisesti pidän. Sanaa myös käytetään paljon.  Palun kuuluu aina kohteliaaseen pyyntöön. Sanaa käytetään sekä pyydettäessa että tarjottaessa. Esimerkiksi Üks kohv, palun. (Yksi kahvi, kiitos) – Palun! (Olkaa hyvä)

Ikävä jäi!

Kuusikymppisten invaasio

Tämän päivän kuusikymppinen on toimintakykyinen, viisas, sinnikäs, taitava, osaava, varakas, aktiivinen, joustava, työtön, monipuolinen. Kaikesta edellisestä huolimatta hän on yhteiskunnan väliinputoaja.

Suomessa on hyväkuntoinen ja osaava joukko ihmisiä, jotka jäävät tavalla tai toisella sivuun. Yhteiskunta ei osaa ottaa kaikkea hyötyä irti tästä viisaasta joukosta. Työpaikalla kuusikymppisten uskotaan haluavan jäähdytellä, työtöntä kuusikymppistä ei haluta palkata.

Edes mainosmiehet eivät ole kiinnostuneita panostaa markkinointiin, joka kohdistuu eläkeiän alkupäässä oleviin. Itse en muista kiinnittäneeni huomiota yhteenkään mainokseen, oli mainos sitten televisiossa tai verkossa. Sen verran mitäänsanomattomia ne ovat.

Esimerkkejä

Työpaikalle palkataan nuori työntekijä, josta tehdään projektipäällikkö. Ikääntynyt kollega saa tyytyä ”apulaisen” osaan. Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena 55+ -ikäinen irtisanotaan, minkä jälkeen hänen on vaikea löytää uutta työpaikkaa. TE-toimisto laittaa ikääntyneen työnhakijan samalle viivalle kolmekymppisen rakennusinsinöörin kanssa. Ikääntyneet työnhakijat tarvitsisivat oman työllistymisohjelman. Työhaastattelussa ikääntyneelle haastateltavalle laitetaan sanat suuhun: tuskin sinä näin pienipalkkaisesta tehtävästä olet kiinnostunut. Kysyin Eduskunnan IKÄ-verkostolta, aikovatko he edistää kuusikymppisten työllistymistä. Ovat kuulemma keskustelleet asiasta. That’s it.

Miten tähän on tultu?

Suomessa vallitsee edelleen vuosikymmenten takainen käsitys vanhenemisesta vaikka elinikä on pidentynyt. Vanhuus ei todellakaan ala heti työuran päättymisen jälkeen vaan kymmenen jopa kaksi-kolmekymmentä vuotta eläköitymisen jälkeen.

Tämä vuosikymmenten pituinen aktiivinen aika jää yhteiskunnalta, hallitukselta, viranomaisilta ja yrityksiltä täysimittaisesti hyödyntämättä. Palveluja tuotetaan ja suunnitelmia tehdään elämän lyhyttä loppuvaihetta eläville vanhuksille, ei toimintakykyisille eläkeläisille.

Mitä tehdä?

Kuusikymppiset pystyisivät kyllä ihan itse toimimaan, mutta kun Suomessa on vaikea asenneongelma ikääntyneitä ihmisiä kohtaan. Stereotypiat elävät edelleen vahvana. Asenneongelmaa ei pysty yksi eikä kaksi tarmokasta eläkeläistä korjaamaan vaan siihen tarvitaan laajamittainen tuki ylemmiltä tahoilta, koko yhteiskunnalta.

Valtion virastot voisivat olla esimerkkinä ikääntyneitten työllistämisessä. Heidän pitäisi myös edistää työhyvinvointia aktiivisesti. Epäasiallinen kohtelu ja kiusaaminen on iso riesa työpaikoilla. Tilastot näyttävät pahalta, kun katsotaan sairauspoissaoloja. Kukin virasto voisi julkaista oman työhyvinvointiohjelmansa verkossa, mikä olisi Avoin hallinto -ohjelman mukaista läpinäkyvää ja avointa toimintaa. Näin myös organisaatioon töihin aikova työnhakija saisi hyödyllistä informaatiota työpaikasta.

Viranomaisen rooli

Viranomaisen rooli on kulkea etujoukoissa, toimia mahdollistajana, jotta yhteiskunnan rattaat saadaan pyörimään inhimillisellä tavalla.

Monta kertaa olemme saaneet lukea lehdistä, että ensin pitää tapahtua jotain ikävää, jotta muutos saadaan aikaan. Ennaltaehkäisevä toiminta olisi kaikkien edun mukaista ja säästäisi varoja. Otan tässäkin esimerkiksi ikääntyneitten työllistymisohjelman. Nostaisi jopa työllisyysastetta, mitä hallitus niin kovasti tavoittelee.  

Viranomaisen toiminta valitettavasti tänä päivänä laahaa perässä, viranomainen ei ihan ole ajan tasalla siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja mitkä ovat ihmisten todelliset mielipiteet ja asenteet. Ikääntyneet ovat avarakatseisempia ja rohkeampia kuin heidän uskotaan olevankaan. Ikääntyneet liian usein niputetaan yhteen, mitä ei missään nimessä pitäisi tehdä. Ministeriöt toimivat siilomaisesti, enemmän yhteistyötä tarvitaan, jotta palvelut näyttäytyisivät kokonaisuuksina ja lainsäädäntö ymmärrettävämpänä.

Yksityisen sektorin rooli

Yksityisellä sektorillakin riittää tekemistä. Palveluja ja tuotteita tulisi suunnitella kaiken ikäisille. Markkinointi kaipaa päivitystä. Ikääntyneitä palveluammateissa toimivia työntekijöitä tarvitaan lisää.

Tietyissä asioissa haluaa palvelua mieluummin omanikäiseltä kuin nuorelta. Toki asia voi olla päinvastoinkin. Yli viisikymppinen fysioterapeutti jo tietää, mitä vanheneminen on ja siten ymmärtää, että ikääntyvän kroppa on kankea.

Muodikkaita korkeavyötäröisiä farkkuja voisi olla tarjolla laajempi valikoima. Aika monen kuusikymppisen keskivartalolle on kertynyt muutama ylimääräinen kilo, jonka haluaa peittää. Itse asiassa vyötärölle kertyneet kilot koskettavat nekin kaikenikäisiä. Kengän koko suurenee iän myötä. Maa vetää puoleensa. Silti koot 40-41 loppuvat ensimmäisenä kaupoista. Haloo sisäänostajat.

Organisaatiot, jos ette itse ehdi paneutua kuusikymppisten problematiikkaan, niin ottakaa meidät kuusikymppiset töihin ja antakaa meidän ideoida. Me kyllä tiedämme, mitä tehdä!

Vapauttava luopuminen

Miksi luopuminen on niin vaikeaa? Suorastaan tuskallista. Vai pitäisikö puhua luopumisen sijaan muutoksesta? Luopumisen vaikeuteen on kaiketi useita syitä. Yksi niistä mahdollisesti on, että on turvallista elää tuttujen esineiden keskellä tutussa ympäristössä, ei tarvitse koko ajan opetella uutta tällä alati uusiutuvalla planeetalla.

Luopuminen

Miksi pitää luopua, kun se kerran tekee niin kipeää? Ei välttämättä pidäkään mutta joskus luopuminen ja muutos on ulkoisten olosuhteiden vaikutusta, ja joudumme sopeutumaan niihin, halusimme tai emme. Aina ei voi itse vaikuttaa elämän kulkuun. Kivasta kodista pitää luopua työn perässä muuton takia, rakkaasta ihmisestä täytyy luopua.

Luopuminen on helpompaa, kun se on oma valinta. Luopuminen voi vaatia työstämistä siitäkin huolimatta, että on itse päätynyt kyseiseen ratkaisuun. Luopuminen ei koske pelkästään tavaroita, se voi liittyä työtehtäviin, ihmissuhteisiin, elintapoihin, asuinpaikkakuntaan.

Luopuminen ei ole aina menetys vaan siitä voi seurata hyviä asioita. Luopuminen edes auttaa tai on osa tavoitteen saavuttamista. Luopuminen vapauttaa energiaa. Vanhenemiseen väistämättä kuuluu luopuminen. Vanheneminen ei kuitenkaan ole pelkästään luopumista, ikääntyminen antaa myös uusia ulottuvuuksia elämään. Vanha klisee on, että mikäli aikoo saada jotain uutta, täytyy luopua jostain.

Elämme yhteiskunnassa, joka kannustaa kuluttatamaan. Kääntääkö ilmastonmuutos suunnan? Houkutuksia on paljon, mainostajat luovat tarpeita. Tavaroiden ostaminen tuottaa mielihyvää, sovituskopissa unohtaa huolet. Nettiostoseten tekeminen on niin kätevää.

Posti tuo tuotteen päivässä parissa kotiovelle, jos niin haluamme. Houkutusten ympäröimänä ei ole helppo elää ”niukkuudessa”.

Omat luopumiset

Olen itse aika ajoin luopunut tavarasta, työstä, asunnosta, olen myös kokeillut asumista muissa maissa. Ulkomaille muuttokin sisältää luopumisia, esim. perheenjäseniä ja ystäviä ei voi tavata niin usein kuin haluaisi. Yhteistä kaikille luopumisilleni on ollut pitkällinen harkinta. Minulle luopuminen/muutos on prosessi, joka vie aikaa.

En ole Konmari-tyyppi, joka kerralla siivoaa koko asunnon, vaan olen pikemmin tyyppi, joka käy kaapit läpi hylly kerrallaan. Se on hidasta mutta sopii minulle. Tuntuu kyllä koomiselta, että olen harkinnut perusteellisesti, laitanko mekon myyntiin kirpputorilla. Nyt en muista puoliakaan tavaroista, joista olen luopunut. En muista kaivanneeni yhtäkään paitaa tai esinettä. Muidenkaan muutosten tekemistä en ole katunut. Se olisikin typerää, koska päätös oli tehty.

Vakituisesta työstä luopuminen viime vuoden lopulla oli minulle valtavan iso päätös mutta ehdottomasti oikea päätös. Ennen irtisanoutumista pohdin asiaa pitkään, selvitin ja vertailin erilaisia vaihtoehtoja, ”maalailin tulevaisuuden kuvia seinille”.

Unelmoin ISOSTI. Täytyy muistaa, että unelmointi ei vielä johda mihinkään, vaan siitä se työ vasta alkaa. Vuosia sitten työpaikalla oli yhteistoimintaneuvottelut. Tuolloin varauduin potkuihin. Silloin tekemistäni selvityksistä ja skenaarioista oli irtisanoutumisprosessissa hyötyä.

Kuten tiedämme eläkeiän kynnyksellä olevalla työnhakijalla ei ole kovin paljon mahdollisuuksia Suomen työmarkkinoilla, 60+ ikäinen työnhakija ei ole ns. kovaa valuuttaa. Prosessini aikana olen saanut huomata, että asioiden murehtiminen etukäteen on niin turhaa ja hyödytöntä. Asiat tuppaavat järjestyä tavalla tai toisella. Muutenkin viime kuukausien aikana maailma on ihanasti avartunut ja muuttunut värikkäämmäksi.

Kaksi asiaa

Luopumiseen ja muutokseen suhtautuminen on hyvin henkilökohtaista. Yleisiä neuvoja toki voisi antaa mutta muistatan vain kahdesta asiasta:

Laita asiat tärkeysjärjestykseen

Ennen muutokseen ryhtymistä mieti, onko elämäntilanne otollinen muutokselle

Mitä luopuminen antaa?

Vapautta

Uusia mahdollisuuksia

Mielekkyyttä

Keventyneen elämän

Encore-uran

Voit kukoistaa vielä vanhanakin, kaikkea ei tarvitse tehdä nuorena

Miettikääpä otsikkoa, miten ihania ja lohdullisia sanoja se sisältää. Toivoa antavia. Se on niin totta, kaikkea ei todellakaan tarvitse tehdä nuorena.

Otsikko liittyy kuvataiteilija, taidekriitikko Sigrid Schaumaniin. Sigrid piti ensimmäisen yksityisen taidenäyttelynsä 86-vuotiaana. Maalaamisen hän aloitti uudelleen 71-vuotiaana. Hän eli 101-vuotiaaksi. Isoja lukuja kaikki. Mikäs tässä on ollessa hieman yli kuusikymmenvuotiaana. Monia vuosia vielä edessäpäin, toivon mukaan.

Kukat ovat kesäisen värikkäitä ja kauniita kuin maalaus

Sigridillä on täytynyt olla valtava elämänhalu, intohimo taidetta ja elämää kohtaan. Hänen elämänsä tuskin oli kovin helppoa 1900-luvun alkupuolen Suomessa. Hän toimi vuosia taidekriitikkona, joka ei ollut se tavallisin ammatti naiselle. Sigrid oli myös yksinhuoltaja, mikä varmasti oli harvinaista siihen aikaan. Äiti kuoli Sigridin ollessa pieni tyttö. Lisäksi hän menetti veljensä Eugenin, joka jäi historiaan kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaajana. Pitkä elämä ei välttämättä tarkoita helppoa elämää.

Sata vuotta sitten Suomessa eli Sigridin lisäksi monia rohkeita, kiinnostavia naistaiteilijoita kuten Helen Thesleff, Helen Schjerfbeck ja Ester Helenius. Jostain syystä naiset ovat jääneet maassamme turhan vähälle huomiolle. Camilla Granbacka on kirjoittanut kirjan Sigrid Schaumanista Taide ja tunteet. Riitta Konttiselta on ilmestynyt lähes 300-sivuinen teos Täältä tullaan – Naistaiteilijat modernin murroksessa. Molemmat opukset vaikuttuvat mielenkiintoisilta ja lukemisen arvoisilta.

Myös Helsinki on värikäs

Selviytyjäluonteita yhdistää optimismi

Optimisteille on kaikki mahdollista. Optimisti näkee helpoimmin ulospääsytien vaikeistakin tilanteista. Sigridin on täytynyt olla optimismi. Hän koki moni menetyksiä, silti hänen teoksensa ovat valoa tulvillaan.

Intohimo, palo johonkin innostavaan tekemiseen on kyllä aikamoinen eteenpäin puskeva voima. Myös iäkäs ihminen tarvitsee oivalluksia ja onnistumisia joka päivä pysyäkseen virkeänä. Voin mainiosti kuvitella, että maalaaminen tuottaa iloa ja oivalluksia. Sigrid asui mm. Ranskassa, Etelä-Euroopan valo, meri ja inspiroiva tekeminen. Eihän siinä malta kuolla. Vierivä kivi ei sammaloidu.

Meren katselemiseen ei ikinä kyllästy

 

 

Itsearvostus

Sigrid on kaiketi arvostanut itseään ja uskonut itseensä. Muuten hän ei olisi selvinnyt naistaiteilijana tuon ajan Suomessa. Itseään arvostavat ihmiset ymmärtävät, ettei tarvitse olla täydellinen, päinvastoin. He  tuntevat omat hyvät ja huonot puolensa ja hyväksyvät ne. Ikä tuo armollisuutta. Armollisuus on yksi parhaista asioista, joita olen vuosien varrella oivaltanut elämän karikoissa.

Palatakseni vielä otsikkoon. Uskon siihen lujasti, vaikka asiantuntijoiden mukaan iän tuoma taantuminen vähentää elämisen hauskuutta. Toki taantumista tapahtuu mutta myöhemmällä iällä osaa nauttia paremmin siitä mitä pystyy tekemään, on tekeminen sitten miten pientä tahansa. Ymmärtää, että elämä ei ole suorittamista.

 

Lisää inspiroivaa kukkaloistoa

Sanonnat kuten ”Nuorena on vitsa väännettävä” ja ”Ei tänne nukkumaan ole tultu – haudassa ehtii sitten levätä”, tuntuvat melko hassuilta. Kuusikymppisen kokemuksella jakaisin voimani tasaisemmin elämän varrelle, jotta intoa ja paloa riittää loppupäähänkin. Nuorena sitä luulee, että elämä on ohi kuusi-seitsemänkymppisenä mutta hyvin monen kansalaisen kohdalla se ei onneksi pidä paikkansa. Olen myös huomannut, että nuoremmat saattavat ajatella, että vanhan ihmisen aktivoiminen on tärkeintä, sekään ei ole koko totuus. Pitäisi miettiä, mitä vanha ihminen itse haluaa ja kunnioittaa sitä. Joku voi tykätä itsekseen tekemisestä: radion kuuntelusta, käsitöiden tekemisestä, lukemisesta, maalaamisesta, kukkien hoidosta.

Siis, voit kukoistaa vielä vanhanakin, kaikkea ei tarvitse tehdä nuorena.

Ikääntyneen naisen polkupyörä

Kaupunkipyörä, mikä ihana kulkuneuvo! Helsingin kaupunki lisäsi pyörien ja pyöräasemien määrää tänä vuonna, onneksi! Pyöriä on muistaakseni peräti 3450 kappaletta ja pyöräasemia lähes 350 Helsingissä ja Espoossa.

Syy miksi hehkutan kaupunkipyörää, on pyörän käytön helppous ja vaivattomuus. Kaupunkipyörä on mielestäni niin fantastinen keksintö, että se on blogin arvoinen.

Tässä ne ovat, helppokäyttöiset menopelit

Pyöräilyn helppous

Pyörän käyttö on oikeasti helppoa. Kun otan pyörän käyttööni, tarvitsee vain näppäillä pyöräilytunnus tai vilauttaa HSL-matkakorttia, lisäksi näppäilen PIN-koodin. Tähän mennessä olen käyttänyt pyörää kymmenisen kertaa. Joka kerta käyttöönotto on sujunut vaivattomasti. Samoin pyörän palautus on sujunut ongelmitta. Ensimmäisellä kerralla hieman jännitti, koska olen melkoinen tumpelo kaiken tekniikan kanssa. Mutta selvisin mainiosti, mikä kertoo, että kaupunkipyörän käyttö ei todellakaan ole vaikeaa.

Omaa kaupunkipyörän käyttöäni sujuvoittaa se, että kotikadulla on pyöräasema, samoin työpaikan lähellä. Alueella, missä pääosin liikun, on lukuisia pyöräasemia kuten kaupan pihassa, ystävän kotikadulla, kirjaston lähellä. Pyöräasemien tiheys on yksi syy, miksi käytän pyörää lähes päivittäin. Pyöräilyn mukavuutta lisää myös kattava pyörätiestö Helsingissä. Laukku kulkee kätevästi mukana pyörän etukorissa. Vaatetus on ainoa asia, mikä on pari kertaa vaikuttanut liikunnalliseen elämykseeni. Pitkä liehuvahelmainen hame tai leveälahkeiset housut. No, tuo on ihka oma valinta, ei kaupunkipyörästä johtuvaa.

Kaupunkipyörän kanssa ei ole säilytysongelmia, ei tarvitse pelätä pyörän varastamista. Pyörän otan pyöräasemalta ja palautan sen pyöräasemalle. En siis jätä sitä hetkeksikään yksin pyöräaseman ulkopuolelle.  Kaupunkipyörän kanssa ei myöskään ole huolto-ongelmia. Helsingin kaupunki hoitaa sen puolen. Jokainen käyttämäni pyörä on ollut hyvässä kunnossa, yhtään risaista pyörää ei ole kohdalleni osunut.  

Kuten kuvasta voi päätellä, pyörät ovat jykeviä mutta helppoja liikuteltavia.

Kaupunkipyörä liikuttaa

Yksittäiset ajomatkani ovat lyhyitä, pääosin vain 1-3 kilometriä. Minulla ei ole suurta tarvetta ajaa pitkiä matkoja. Käytän pyörää päästäkseni paikasta A paikkaan B. Pyöräily on minulle hyötyliikuntaa, valitsen pyörän bussin sijasta. Jokunen bussimatka on jäänyt tekemättä joko kokonaan tai osittain. Ylipäätään olen lähtenyt liikkeelle. Ajattelen niin, että yli kuusikymppiselle ihmiselle lyhytkin pyöräilyrupeama on parempi kuin paikallaan istuminen. Kaupunkipyörä siis liikuttaa minua.

Minulla on myös oma polkupyörä. Sen käyttäminen on mielestäni hankalampaa. Pyörä pitää noutaa pyöräkellarista, palauttaa sinne, voi tulla tarvetta viedä huoltoon jne. Kaupunkipyörän vain nappaan kotikadulta tai sieltä missä kulloinkin olen. Kaupunkipyörä on vaivattomampi arjessa kuin oma pyörä varsinkin, kun käytän pyörää lyhyillä matkoilla.

Tällä kertaa pyöräasema oli pyöriä täynnä. Onpa niinkin sattunut, että asemalla ei ole ollut yhtää pyörää.

Pyörän käyttö

Kaupunkipyörän käyttöoikeutta voi ostaa päiväksi, viikoksi tai koko pyöräilykaudeksi. Käyttöoikeuden aikana voi tehdä rajattomasti puolen tunnin matkoja. Itse päätin ostaa käyttöoikeutta koko kaudeksi eli 31.10.2019 asti. Koko kausi maksaa 30 euroa.

Kaupunkipyörän käyttöoikeuden hankkiminen oli helppoa. Sivustolle pääsee HSL-sovelluksen kautta. Koska ostin käyttöoikeutta koko kaudeksi, tarvitsin myös HSL-tunnuksen. Rekisteröitymisen yhteydessä sain pyöräilijätunnuksen, sitä tarvitsen, kun otan pyörän käyttööni. Lisäksi tarvitsen PIN-koodin. Tunnus ja käyttöohjeet lähetettiin sähköpostiini. Ohjeet rekisteröitymiseen ja pyörän käyttöönottoon ovat selkeät ja ymmärrettävät. Harvinaisen selkeät. HSL Kaupunkipyörät -sivuilla on ohjeet, asemat ja muuta informaatiota kaupunkipyöristä.

Vielä yksi hyvä asia pyörän toimivuudesta arjessa. Pyöräsatulan säätäminen on superhelppoa.

Kaupunkipyörä on kelpo liikkumisvaihtoehto ikääntyneelle naiselle. Pyöräilyiloa kesään!

Yksityiskohtien Ericeira

Ericeira on kaunis portugalilainen kalastajakylä, joka sijaitsee Atlannin rannalla noin 50 kilometriä Lissabonista luoteeseen. Ericeiran historia ulottuu aina 1100-luvulle saakka. Ericeirasta on hyvät bussiyhteydet pääkaupunkiin ja moneen muuhun kaupunkiin kuten Sintraan. Sintra on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi.

Ericeiraan tullaan viettämään viikonloppua maan muista kaupungeista. Eläkeläisiä näkee paljon kahviloissa ja katukuvassa ylipäätään. Ericeira on myös Portugalin surffipääkaupunki. Olen mieltänyt surffauksen nuorten harrastukseksi, ilmeisesti näin ei olekaan. Surffilaudan kanssa taitelee myös keski-ikäisiä jopa vanhempia henkilöitä. Ericeirassa kohtasin kaiken ikäisiä surffaajia.

Kuusikymppisen yksinmatkailu

Ericeiran kadut ovat mutkittelevia viehättäviä mukulakivikatuja. Tyypillinen talo on sinivalkoinen…

….se ei kuitenkaan ole koko totuus. Talo voi olla vaikka vaaleanpunainen.

Jokainen talo on yksilöllinen. Jokaisen talon ovi on omanlaisensa. Vain mielikuvitus on rajana ovien suunnittelussa.

Ericeira on siisti hyvin hoidettu pikkukaupunki, silti ihan kaikki rakennukset eivät ole priimakunnossa.

Opastintaulut ovat sopusoinnussa kaupungin yleisilmeen kanssa. Ne sulautuvat tyyliltään ja väritykseltään rakennuksiin ja kaakeleihin hyvin. Jokainen opastintaulu on erilainen mutta tismalleen kalastajakylän hengen mukainen.

Pyykit kuivatetaan ulkona kuten monessa muussakin Etelä-Euroopan kaupungissa.

Pienessä kaupungissa on iso hotelli uima-altaineen. Hotelli, jossa on isot huoneet ja maittava aamiainen.

Kaupunkia on elävöitetty runoilla. Runoja on kaikkiaan kahdeksan kappaletta. Ne on ripoteltu tasaisin välein pitkin rantakatuja. Kiintoisa idea.

Aava meri on niin kaunis, rauhoittava ja vaikuttava, joten en malta tätäkään postausta julkaista ilman kuvaa merestä.

Ikääntyneen työntekijän työhyvinvointi

Otsikko voisi hyvinkin olla pelkästään Työntekijän työhyvinvointi. Työhyvinvointiin liittyvät asiat koskettavat kaikkia työntekijöitä iästä riippumatta. Muutamia painotuseroja löytyy, nuorena korostuu hieman eri asiat kuin ikääntyneenä.

Työhyvinvointi, työn kuormittavuus, työuupumus, masennus ovat aiheita, joista ei hevin keskustella työpaikalla. Kaikki mikä vähänkin viittaa mieleen ja on abstraktia, niin niistä vaietaan. Liikuntatunneista ja murtuneesta nilkasta on helppo puhua mutta hyvä johtaminen ja työuupumus ovatkin huomattavasti hankalampia keskusteluaiheita.

Luonto moninaisuudessaan edistää hyvinvointia.

Mitä työhyvinvointi on?

Työhyvinvointi on kokonaisuus, jonka muodostavat työ ja sen mielekkyys, terveys, turvallisuus ja hyvinvointi. Näin Sosiaali- ja terveysministeriö määrittelee työhyvinvoinnin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan työhyvinvointi on organisaation ja esimiehen osoittamaa kiinnostusta työntekijöitä ja heidän tekemää työtä kohtaan (välittämistä) sekä työntekijöiden oikeudenmukaista kohtelua. Siis hyvää johtamista.

Työhyvinvointia syntyy tekemällä mielenkiintoista työtä. Työtä, joka on sopivan haastavaa ja jota on sopiva määrä tietyn ajan puitteissa tehtäväksi. Työhyvinvointi ei synny itsestään, sen eteen pitää niin esimiesten kuin työntekijöiden tehdä työtä. Työhyvinvointi on tahdon asia.

Meren katseleminen antaa uusia ajatuksia myös työhön.

Työhyvinvointia edistäviä asioita

Alla muutamia käytänteitä ja asioita, jotka tavalla tai toisella vaikuttavat, lisäävät ja edistävät työhyvinvointia yhteisössä. Työhyvinvointi on toki paljon muutakin kuin luettelemani asiat.

  • Avoin työilmapiiri, jossa voi olla eri mieltä.
  • Keskustelu ja neuvottelevat käytännöt ovat tapoja, joilla asioita edistetään.
  • Valmius ja uskallus käsitellä ristiriitoja. Ristiriitoihin puututaan nopeasti.
  • Tervehtiminen: päivää, kiitos ja anteeksi. Hyvät käytöstavat eivät ole itsestään selvyys. Henkilöstöä pitää muistuttaa tervehtimisestä samoin kuin muistutetaan lakien ja määräysten noudattamisesta.
  • Palaverit, infotilaisuudet, keskustelutuokiot: mikä tahansa tilaisuus, joka kokoaa työntekijät säännölliseti yhteen. Tämä on myös yksi keino vähentää yksinäisyyttä työpaikalla.
  • Hyvä esimiestoiminta ja johtaminen.
  • Oikeudenmukainen kohtelu.
  • Tehtävänkuvat: jokaisella työntekijällä on kirjallinen tehtävänkuva, joka päivitetään vähintään kerran vuodessa.
  • Vaikuttamismahdollisuus omaan työhön.
  • Toimiva tiedonkulku ja viestintä.
  • Organisaation sisäinen ohjeistus on selkeää ja ymmärrettävää.
  • Henkilöstö tuntee työnantajan arvot ja organisaation tavoitteet.  
  • Omat tavoitteet ovat ymmärrettävät ja niiden toteutumista seurataan.
  • Henkilöstöllä on mahdollisuus kehittää omaa ammattitaitoa.
  • Palkkausperusteet ovat selkeät ja koko henkilöstö on tietoinen niistä.
  • Uusien työntekijöiden perehdytys hoidetaan hyvin, perehdytykselle on määrätty vastuuhenkilöt ja seuranta.
  • Organisaatiossa seurataan ja valvotaan toiminnan ja tavoitteiden toteutumista. Seuranta ja valvonta on ehdottomasti heikko kohta työelämässä. Toinen heikko kohta on ennaltaehkäisevä toiminta, jota työhyvinvointikin on.
  • Erityisesti jaksamiseen, mahdollisesti työurien pitenemiseen vaikuttuvia tekijöitä:
    • Seniorivapaat. Seniorivapaa on vapaa, jonka saa tietyn ikäisenä, esimerkiksi 60 vuotiaana viisi päivää vuodessa. Seniorivapaat olisi keino, joka oikeasti nostaisi eläkeikää.
    • Vuorotteluvapaaehtojen höllentäminen ikäystävällisempään suuntaan
    • Työaikajoustot on tarkoitettu kaiken ikäisille työntekijöille.

Listaa voisi toki pidentää vaikka kuinka paljon. Liikunnan tukeminen eri muodoissa on varmasti yksi yleisimmistä organisaatioiden käyttämistä tukimuodoista.

Meri rauhoittaa ja rentouttaa.

Edellä mainittujen asioiden toteuttaminen ei välttämättä vaadi lisäresursseja eikä aiheuta lisäkustannuksia kuten tervehtiminen mutta luo hyvää mieltä ja siten hyvinvointia. Käänteisenä edellä mainitut asiat yhdessä ja erikseen pahimmillaan aiheuttavat työuupumusta, jonka seuraukset voivat olla pitkäkestoisia kuten sairauspoissaolot. Sairauspoissaolojen hinnaksi on Elinkeinoelämän Keskusliitto laskenut keskimäärin 350 euroa per päivä, mutta asiantuntijaorganisaatioissa hinnan on arveltu nousevan huomattavasti korkeammaksi.

Aurinko ja valo antaa energiaa. Kukat kukkii Portugalissa tammikuussakin.

Sykähdyttävä meri

Voi kuinka kaunis meri voi olla. Meri on erilainen joka tunti, joka päivä. Meri on erilainen aamulla, päivällä, illalla. Meri on erilainen aurinkoisella säällä, pilvisellä säällä, sateisella säällä, tuulisella säällä. Siksi kai meren katselemiseen ei kyllästy.

Meren voi aistia monin tavoin. Meri tuoksuu, meri kohisee. Meri tuntuu lämpötilana ja ilmavirtana.

Meren katseleminen antaa vapauden tunteen. Tuntuu kuin kaikki toiveet olisi mahdollista toteuttaa. Meren katselu rentouttaa ja rauhoittaa jopa inspiroi. Aavan meren tuolla puolen voi kuvitella olevan vaikka mitä jännää ja ihmeellistä. Meri myös lohduttaa, jotenkin omat murheet kutistuvat ison ja mahtavan valtameren äärellä.

Meri voi samalla kertaa näyttäytyä sinisenä, turkoosina, vihreänä. Valkoisista vaahtopäistä puhumattakaan.

Meri ja kävely, mikä yhdistelmä. Meren rannalla ja rantakadulla kävely selkeyttää ajatuksia ja synnyttää uusia ideoita.

Kosteaa meri-ilmaa on helppo hengittää. Hämmästyttävää kuinka hyvää meri-ilma tekee iholle.

Monen metrin korkuiset aallot löyvät ikivanhoja rantakallioita vasten. Pelottavaa, samalla niin mahtavaa.

Harmi, kun me ihmiset likaamme ja saastumamme meriä. Toivottavasti osaamme ottaa opiksi ja toimia järkevämmin tulevaisuudessa.

Merellä kalastetaan, merellä surffataan. Kun oikein tarkkaan katsoo kuvaa, niin kuvassa taaempana voi nähdä valkoisen kalastusveneen ja etualalla surffaajia.

Tyyni meri auringonlaskun alkaessa.

Aurinko laskee mailleen. Meri on taasen vaihtanut väriä.

Lue myös blogi Mahtava meri http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/mahtava-meri/



« Older posts Newer posts »