Avainsana: ikääntynyt

Työmarkkinoilla vanhuus iskee varhain

Ikääntyneitä työntekijöitä koskevat ennakkoluulot ja harhakuvitelmat periytyvät vuosikymmenten takaa, jolloin työelämästä siirryttiin lähes suoraan vanhuuteen. Myös monet työelämäsäännökset ovat peräisin menneeltä ajalta ja ovat osaltaan vaikuttamassa siihen, että seniorityöntekijöitä karsastetaan. Sääntö-Suomi!

Työmarkkinoilla vanhuus iskee varhain.

Mikäli joutuu työttömäksi kuudenkymmenen ikävuoden tienoilla, niin uutta työtä on  lähes mahdoton löytää. Toimintakykyisestä kuusikymppisestä tulee vanhus työmarkkinoilla. Eläkeputki ainoana vaihtoehtona häämöttää edessä. Ei siis ihme, että Suomessa eläköidytään muita Pohjoismaita aikaisemmin.

Olen viitannut ikääntyneitten työntekijöitten huonoon tilanteeseen blogeissani aikaisemminkin. Yksittäisiä kirjoituksia työn saamisen vaikeudesta saa lukea mediasta aika ajoin. Hallitus tuskailee rahavaikeuksien kanssa. Tutkimuksia aiheesta on tehty. Onkin vaikea käsittää, että seniorityöntekijöitten huonolle työllisyystilanteelle on oikeasti tehty niin vähän kuin on tehty. Poliittinen tahto ilmeisesti puuttuu.

Miksi?

Asenteet ja stereotypiat ikäihmisistä ovat juurtuneet syvälle. Ikääntynyt työnhakija  lähettää satoja työhakemuksia, päivittää tieto-taitoaan. Minkäs teet, kun työnantaja ei palkkaa töihin. Surullista on, että työnhakijaa syyllistetään ja hän yksin saa kärsiä TE-hallinnon hänelle määräämät ”rangaistukset”. Työttömäksi joutuminen vaikuttaa myös eläkekarttumaan. Miksi ei puututa asenteellisten työnantajien toimintaan?

Organisaatioissa on 50-60 vuotiaita päälliköitä ja johtajia. Ajattelevatko he, että itse sairastavat paljon, eivät opi uusia asioita, eivät motivoidu, ovat hankalia, vastustavat muutoksia, tulevat kalliiksi? Tuskin! Nämä samaiset johtajat kuitenkin sallivat ikäsyrjinnän organisaatioissaan. Siinäpä ristiriita!

Vuosia työttömänä roikkuva henkilö tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Työhakijalle itselleen se voi tarkoittaa jatkuvaa köyhyyttä. Ääritapauksessa hän joutuu turvautumaan toimeentulotukeen, mikä entisestään lisää yhteiskunnan kustannuksia.

Miksi seniori-ikäisille työttömille ei ole omaa työllistymisohjelmaa ja omaa palvelua Te-toimistossa? Esimerkki: Jos työkykyinen ja työhaluinen työntekijä jää työttömäksi 62-vuotiaana, vakituiseen ja pitkään määräaikaiseen palvelussuhteeseen häntä ei palkata. Hän jää useiden Te-palveluiden ulkopuolelle, koska palvelut ovat saatavissa vasta 12 kuukauden työttömyyden jälkeen.

Mitä tehdä?

Yhteiskunnassa ja työelämässä vallitsee suuri paradoksi. Kansanedustajat ja muu yhteiskunnan eliitti paasaa työurien pidentämisen puolesta, mutta kukaan ei halua ikääntynyttä töihin.

Hallitus ja eduskunta voisivat rukata säädöksiä ikäystävällisemmiksi tai vähintäänkin sellaisiksi, mitkä kohtelevat eri ikäisiä ihmisiä yhdenvertaisesti. Esimerkiksi: eläkemaksut kaikenikäisille samansuuruiset, iältään vanhimpien työntekijöitten ”irtisanomiskielto”, eläkeläisten verotus samansuuruiseksi palkansaajien kanssa, työkyvyttömyyseläkkeiden kustannusten jakaminen.

Kaikki on hyvin niin kauan, kun työntekijä vanhenee vakituisessa paikassaan. Kupla puhkeaa, jos organisaatio ajautuu vaikeuksiin. On tavallista, että irtisanomistilanteissa karsitaan vanhimpia työntekijöitä. Olisikin syytä säätää Ruotsin mallin mukainen laki turvaamaan seniorin työpaikan säilyminen.

Työtehtäviä voisi mukauttaa ikääntyneille sopiviksi. Tässä kohtaa kaivataan työnantajilta lisää innokkuutta toimia seniorityöntekijöitten hyväksi. Passiivisesta eläkkeelle savustamisesta pitää luopua. Kääntöpuolena kokemuksen poistumiselle on historiatiedon ja hiljaisen tiedon katoaminen organisaatiosta.

Oikeaa tietoa ikääntymisestä ja sen vaikutuksista työn tekemiseen tulisi jakaa nykyistä enemmän sekä yleisellä tasolla että organisaatioiden sisällä. Iän merkitys ymmärretään työelämässä laajalti väärin. Työhyvinvointiohjelmat/ikäohjelmat tulisi julkaista organisaatioiden verkkosivuilla.

Eläkeläisjärjestöjen tulisi perustaa tai ainakin olla mukana edesauttamassa eläkeläisten työllistymistä. On täysin ymmärrettävää, että kaikki eläkeläiset eivät halua eivätkä voi palata työelämään mutta osa haluaa. Ja näitä eläkeläisiä pitää auttaa työpaikan löytämisessä.

Toki seniorit voisivat itsekin aktivoitua: vaatia pontevammin toimia yhteiskunnalta sekä tarkistaa omia asenteitaan. Ei riitä, että aktiivisia senioreita on yksi tai kaksi, tarvitaan senioreiden ”maihinnousu”.

TE-toimiston resursseja tulisi lisätä. Työnhakijan pitää saada aitoa tukea ja apua työllistymiseen heti ensimmäisestä työttömyyspäivästä lukien. Ensimmäinen tapaaminen työnhakijan ja virkailijan kesken tulisi tapahtua kasvokkain, mikäli työnhakija niin haluaa.

Työnantajat ovat varovaisia palkkaamaan ikääntyneitä työntekijöitä. Mitä he pelkäävät? Hakuilmoituksissa korostuvat energisyys, innokkuus, hyvät tietotekniset taidot. Kuvittelevatko työnantajat, että seniorihakija ei omaa näitä taitoja? Puppua!

Korona jyllää maailmalla. Yleensä ikävät tapahtumat saavat ihmiset ajattelemaan asioita syvällisemmin ja myös omaa napaa kauemmaksi. Senioreitakin tullaan tarvitsemaan tästä vaikeasta tilanteesta selviämiseen. Toivottavasti nykytilanne kääntyy senioreiden eduksi!

Kuusikymppisten invaasio

Tämän päivän kuusikymppinen on toimintakykyinen, viisas, sinnikäs, taitava, osaava, varakas, aktiivinen, joustava, työtön, monipuolinen. Kaikesta edellisestä huolimatta hän on yhteiskunnan väliinputoaja.

Suomessa on hyväkuntoinen ja osaava joukko ihmisiä, jotka jäävät tavalla tai toisella sivuun. Yhteiskunta ei osaa ottaa kaikkea hyötyä irti tästä viisaasta joukosta. Työpaikalla kuusikymppisten uskotaan haluavan jäähdytellä, työtöntä kuusikymppistä ei haluta palkata.

Edes mainosmiehet eivät ole kiinnostuneita panostaa markkinointiin, joka kohdistuu eläkeiän alkupäässä oleviin. Itse en muista kiinnittäneeni huomiota yhteenkään mainokseen, oli mainos sitten televisiossa tai verkossa. Sen verran mitäänsanomattomia ne ovat.

Esimerkkejä

Työpaikalle palkataan nuori työntekijä, josta tehdään projektipäällikkö. Ikääntynyt kollega saa tyytyä ”apulaisen” osaan. Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena 55+ -ikäinen irtisanotaan, minkä jälkeen hänen on vaikea löytää uutta työpaikkaa. TE-toimisto laittaa ikääntyneen työnhakijan samalle viivalle kolmekymppisen rakennusinsinöörin kanssa. Ikääntyneet työnhakijat tarvitsisivat oman työllistymisohjelman. Työhaastattelussa ikääntyneelle haastateltavalle laitetaan sanat suuhun: tuskin sinä näin pienipalkkaisesta tehtävästä olet kiinnostunut. Kysyin Eduskunnan IKÄ-verkostolta, aikovatko he edistää kuusikymppisten työllistymistä. Ovat kuulemma keskustelleet asiasta. That’s it.

Miten tähän on tultu?

Suomessa vallitsee edelleen vuosikymmenten takainen käsitys vanhenemisesta vaikka elinikä on pidentynyt. Vanhuus ei todellakaan ala heti työuran päättymisen jälkeen vaan kymmenen jopa kaksi-kolmekymmentä vuotta eläköitymisen jälkeen.

Tämä vuosikymmenten pituinen aktiivinen aika jää yhteiskunnalta, hallitukselta, viranomaisilta ja yrityksiltä täysimittaisesti hyödyntämättä. Palveluja tuotetaan ja suunnitelmia tehdään elämän lyhyttä loppuvaihetta eläville vanhuksille, ei toimintakykyisille eläkeläisille.

Mitä tehdä?

Kuusikymppiset pystyisivät kyllä ihan itse toimimaan, mutta kun Suomessa on vaikea asenneongelma ikääntyneitä ihmisiä kohtaan. Stereotypiat elävät edelleen vahvana. Asenneongelmaa ei pysty yksi eikä kaksi tarmokasta eläkeläistä korjaamaan vaan siihen tarvitaan laajamittainen tuki ylemmiltä tahoilta, koko yhteiskunnalta.

Valtion virastot voisivat olla esimerkkinä ikääntyneitten työllistämisessä. Heidän pitäisi myös edistää työhyvinvointia aktiivisesti. Epäasiallinen kohtelu ja kiusaaminen on iso riesa työpaikoilla. Tilastot näyttävät pahalta, kun katsotaan sairauspoissaoloja. Kukin virasto voisi julkaista oman työhyvinvointiohjelmansa verkossa, mikä olisi Avoin hallinto -ohjelman mukaista läpinäkyvää ja avointa toimintaa. Näin myös organisaatioon töihin aikova työnhakija saisi hyödyllistä informaatiota työpaikasta.

Viranomaisen rooli

Viranomaisen rooli on kulkea etujoukoissa, toimia mahdollistajana, jotta yhteiskunnan rattaat saadaan pyörimään inhimillisellä tavalla.

Monta kertaa olemme saaneet lukea lehdistä, että ensin pitää tapahtua jotain ikävää, jotta muutos saadaan aikaan. Ennaltaehkäisevä toiminta olisi kaikkien edun mukaista ja säästäisi varoja. Otan tässäkin esimerkiksi ikääntyneitten työllistymisohjelman. Nostaisi jopa työllisyysastetta, mitä hallitus niin kovasti tavoittelee.  

Viranomaisen toiminta valitettavasti tänä päivänä laahaa perässä, viranomainen ei ihan ole ajan tasalla siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja mitkä ovat ihmisten todelliset mielipiteet ja asenteet. Ikääntyneet ovat avarakatseisempia ja rohkeampia kuin heidän uskotaan olevankaan. Ikääntyneet liian usein niputetaan yhteen, mitä ei missään nimessä pitäisi tehdä. Ministeriöt toimivat siilomaisesti, enemmän yhteistyötä tarvitaan, jotta palvelut näyttäytyisivät kokonaisuuksina ja lainsäädäntö ymmärrettävämpänä.

Yksityisen sektorin rooli

Yksityisellä sektorillakin riittää tekemistä. Palveluja ja tuotteita tulisi suunnitella kaiken ikäisille. Markkinointi kaipaa päivitystä. Ikääntyneitä palveluammateissa toimivia työntekijöitä tarvitaan lisää.

Tietyissä asioissa haluaa palvelua mieluummin omanikäiseltä kuin nuorelta. Toki asia voi olla päinvastoinkin. Yli viisikymppinen fysioterapeutti jo tietää, mitä vanheneminen on ja siten ymmärtää, että ikääntyvän kroppa on kankea.

Muodikkaita korkeavyötäröisiä farkkuja voisi olla tarjolla laajempi valikoima. Aika monen kuusikymppisen keskivartalolle on kertynyt muutama ylimääräinen kilo, jonka haluaa peittää. Itse asiassa vyötärölle kertyneet kilot koskettavat nekin kaikenikäisiä. Kengän koko suurenee iän myötä. Maa vetää puoleensa. Silti koot 40-41 loppuvat ensimmäisenä kaupoista. Haloo sisäänostajat.

Organisaatiot, jos ette itse ehdi paneutua kuusikymppisten problematiikkaan, niin ottakaa meidät kuusikymppiset töihin ja antakaa meidän ideoida. Me kyllä tiedämme, mitä tehdä!

Ikääntynyt, ikäihminen, seniori vai vanhus?

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Ikääntynyt – puolimatka taittunut

Siinäpä sanoja, mitä ne oikein tarkoittavat. Itse käytän noita sanoja aika huolettomasti. En ole edes kunnolla miettinyt, mitä sanat oikeasti merkitsevät. Tässäkään postauksessa en pyri määrittelemään otsikon sanoja. Kerron vain mielikuvia, joita ne minussa herättävät.

Ikääntynyt. Laissa ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä. Ikääntyneiksi työntekijöiksi luetaan 55+ ikäiset ja ikääntyviksi luetaan 45-54 vuotiaat työntekijät. Ikääntynyt ei omissa mielikuvissani välttämättä ole vielä eläköitynyt mutta lain mukaan hän olisi. Käytän ikääntynyt-sanaa aika usein, jotenkin se vaan on sopiva ilmaisu monissa yhteyksissä. Itse koen olevani ikääntynyt. Ikääntynyt on neutraali sana.

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Ikäihminen – jokainen sen kokee

Ikäihminen. Nuorten käsityksen mukaan ikäihmiset ovat jo eläköityneitä. Eläköitynyt kuvaakin  ikäihmistä melko hyvin. En ole vielä eläköitynyt mutta olen ikäihminen, vai olenko? En oikein tiedä. Tiedän sen, että jos minua kutsutaan ikäihmiseksi, en siitä loukkaannu. Tosin en tiedä minkä ikäisenä minusta tuli ikäihminen.

Seniori. Oman näkemyksen mukaan ikähaitari on kaikkein suurin seniori-sanaa käytettäessä, puhutaan seniori-työntekijöistä, seniorikansalaisista. Seniori tuntuu jotenkin teennäiseltä sanalta, omaan suuhun se ei oikein istu. En myöskään osaa luontevasti käyttää juniori-sanaa. Mielestäni seniori on vanhempi ja kokeneempi kuin joku muu. Seniori-sanaa voisi käyttää kuvaamaan juuri kokemusta, esimerkiksi ammattinimikkeissä kuten seniorikonsultti.

Vanhus. Mitä vanhempi henkilö on, sitä myöhemmin hän näkee vanhuuden koittavan. Silloin kun itse olin 18-vuotias,  viisikymppinen oli tosi tosi vanha. Nyt olen jo kuusikymmentä täyttänyt, olen vanha mutta en koe itseäni erityisen vanhaksi saatikka sitten vanhukseksi. Jos olisi ihan pakko määritellä kuka on vanhus niin ehkä 85+ ikäinen. Onko Aira vanhus? Ehkä 100 vuotias on vanhus. Vanhus on ehdottomasti positiivinen sana. Kaunis sana.

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Vanhus, niin kaunis

Vanha. En ole nuori, en ole keski-ikäinen, olen vanha. Olen siis loppuelämän vanha. Vanha-sanaa suotta karsastetaan Suomessa. Liian usein kuulee vanhenemista ja vanhuutta pidettävän  synomyymina raihaisuudelle. Niin yksinkertaista vanheneminen ei sentään ole. Vanheneminen kuuluu elämään ja on luonnollinen osa elämää. Se myös pitäisi nähdä sellaisena.

Alla olevan sukupolvijaottelun olen bongannut jostain verkkosivuilta. Jaottelua tarkastellessani tajusin, miten erilaisessa maailmassa olenkaan elänyt kuin esimerkiksi Y-sukupolvi. Mielenkiintoista oli myös pohtia, miten monia asioita olenkaan ehtinyt nähdä ja kokea eri aikakausina.

  • Sota-ajan sukupolvi                              1921—1944
  • Nousukauden suuret ikäluokat     1945—1954
  • Öljykriisin sukupolvi                            1955—1964
  • Hyvinvoinnin sukupolvi                     1965—1972
  • Lamasukupolvi                                        1973—1979
  • Y-sukupolvi                                               1980—1990
  • Z-sukupolvi                                              1991—

Ihmisen  moninaisuus ja erilaisuus lisääntyvät iän kasvaessa. Kukin määrittelee iän omasta näkökulmastaan. Ymmärrän kyllä, että viranomaisten ja tutkijoitten tarvitsee tehdä jakoa ja määrittelyjä iän suhteen. Toivoisin kuitenkin, että jaottelut ja käsitteet eivät syyttä suotta loisi negatiivista mielikuvaa vanhenemisesta.

Lue myös: 60 vuotta – paras ikä http://www.ikaantymisenihmeet.net/hyvinvointi/60-vuotta-paras-ika/

Lopputulemana tästä postauksesta: Unohda ikä silloin, kun sillä ei ole olennaista merkitystä elämään!

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Unohda ikä – keskity elämään

Mikä oikeasti on tärkeää elämässä?

Tätä kysymystä varmasti meistä jokainen on miettinyt jossain vaiheessa elämää. Aika usein kysymys nousee esille elämän taitekohdissa. Suurien muutosten yhteydessä. Kuulostaako tutulta?

Olen jutellut monien työelämässä olevien 60+ ikäisten naisten kanssa ja monet heistä ovat alkaneet pohtia työelämästä syrjään siirtymistä. Siitäkin huolimatta, että varsinaiseen vanhuuseläkeikään on vielä muutama vuosi aikaa. Monella työn sisältö on suht mielekäs mutta jokin työelämässä on pielessä. Viisi vuotta aiemmin kukaan heistä ei vielä puhunut eläkeasioista sanaakaan, eläkeaika tuntui tuolloin niin kovin kaukaiselta.

Eräs tuttavani otti irtisanomispaketin alle kuusikymppisenä, toinen jäi muuten vaan pois töistä  kuusikymppisenä, kolmas jäi töistä pois vuotta ennen varsinaista eläkeikää ja on osittain varhennetulla  vanhuuseläkkeellä. Tämä ei lainkaan kuulosta siltä, että eläkeikä olisi nousussa. No, eläkeikää ei nosteta pakolla. Ihmiset tekevät omia ratkaisujaan, oli lakisääteinen eläkeikä mikä tahansa.

Mitä oikein on tapahtumassa? Eikö työelämä olekaan niin auvoista kuin mediassa annetaan ymmärtää? Nyt hehkutetaan työllisyyslukuja ja Suomen onnellisuussijoitusta. Hyvä niin! Ollaan huolestuneita vääristyneestä huoltosuhteesta. Hyvä sekin! Mutta mihin on unohtunut ikääntynyt työntekijä, mihin ovat unohtuneet organisaatioiden ikäohjelmat? Toki muistetaan työurien pidentäminen mutta työssä jaksaminen on jäänyt kaiken suorittamisen jalkoihin. Nuortenkin jaksaminen on koetuksella, liian usein.

Tässä on jotain hyvin ristiriitaista. Valitetaan, ettei ole rahaa maksaa tulevaisuuden eläkkeitä, tulee kalliiksi. Toisaalta ei kuitenkaan panosteta, jotta ikääntyneet jaksaisivat ja viihtyisivät työelämässä. Lue myös: http://www.ikaantymisenihmeet.net/hyvinvointi/palauttavat-seniorivapaat/

Jos nainen ei ole joutunut 55+ ikäisenä työstään irtisanotuksi niin viimeistään kuudenkymmenen ikävuoden paikkeilla naiselle tapahtuu jotain työyhteisössä. Mitä, sitä on äärimmäisen vaikea kuvata. Melko varmasti noihin kummallisuuksiin on osallisena suomalainen vaikenemisen kulttuuri, keskustelun puute. Ikääntynyt nainen ikään kuin muuttuu ”näkymättömäksi”, on muiden pompoteltavana, häneltä ei enää pyydetä kommentteja, ei kutsuta palavereihin, ”projektilisät” maksetaan mieskollegoille, kukaan ei halua eikä ehdi kuunnella ikääntynyttä naista. Tässä oli muutamien naisten kokemuksia yksityiseltä ja julkiselta sektorilta vuodelta 2018.

Helsingin Sanomissa oli 9.4. mielenkiintoinen kahden arvostetun tohtorin mielipidekirjoitus ”Työntekijät pelkäävät puhua työpaikan konflikteista avoimesti”. https://www.hs.fi/paivanlehti/09042018/art-2000005633794.html

Kuusikymppisenä elämää on edessä vähemmän kuin takanapäin. Se todellakin pistää pohtimaan kannattaako sinnitellä ”näkymättömänä” konfliktien sävyttämässä työyhteisössä. Vai tekisikö jotain itselle merkityksellistä ja iloa tuottavaa. Antaisi mielikuvituksen vapaasti työskennellä, antaisi ideoiden tulla, uudistuisi.

Siis mikä oikeasti on tärkeää elämässä?

 

Palauttavat seniorivapaat

Nuori tuttavani ihmetteli, mitä tarkoittaa seniorivapaa. Miten hän voisikaan tietää sanan merkityksen. Seniorivapaat kun eivät ole kovin yleisessä käytössä suomalaisessa työelämässä.

Tarkkaan ottaen en tiedä, mikä on seniorivapaan virallinen määritelmä. Oman käsityksen mukaan  seniorivapaa on ikään (ja työvuosiin) perustuva ylimääräinen palkallinen vapaa. Esimerkiksi 58-vuotiaana saa viisi päivää vapaata vuodessa, 60-vuotiaana vapaita kertyy kahdeksan työpäivän verran. Joissakin yrityksissä seniorivapaiden käyttöön saattaa liittyä myös erilaisia kaikkiin työntekijöihin sovellettavia ehtoja kuten terveysohjelman noudattaminen.

Käytin hakusanaa seniorivapaa googlatessani. Hain tietoa myös sanalla ikävapaa. Tietoa löytyi hämmästyttävän vähän. Miksi seniorivapaat eivät ole yleisessä käytössä Suomessa? Onko se kustannuskysymys, asennekysymys vai eikö oikeasti haluta pitää +60 ikäisiä työelämässä?

Erityisen merkillistä on, että seniorivapaiden käytöstä ei juuri lainkaan löydy tietoa julkisella sektorilla. Poikkeuksena eräs pieni kaupunki Hämeessä. Julkinen sektori olisi mitä parhain keulakuva tämäntyyppisessä asiassa. Jokainen lisäkuukausi ja -vuosi työelämässä on kannattavaa julkiselle taloudelle, myös meidän veronmaksajien kukkarolle.

Ylipäätään en ole huomannut keskustelua seniorivapaista. Tulevaisuudessa on ihan pakko löytää uusia keinoja, jotta ihmiset jaksavat paiskia töitä eläkeikään asti. Työelämän vaatimukset ovat sen verran kovia, ne ovat kovia myös nuoremmille työntekijöille. Seniorivapaat olisi yksi varteenotettava keino työssä jaksamiseksi.

Seniorivapaita antavissa yrityksissä eläköitymisikä on noussut. Seniorivapaat auttavat palautumaan kuormittavan työjakson jälkeen. Väsynyt työntekijä on tehoton, tosin väsymyksen aiheuttamia kustannuksia on vaikea laskea. Pahimmillaan väsymys näkyy sairauspoissaoloina ja niiden hinta on korkea. Sairauspoissaolojen hinnaksi on Elinkeinoelämän Keskusliitto määritellyt keskimäärin 350 euroa per päivä. Asiantuntijaorganisaatioissa mahdollisesti enemmän. Voisi arvailla, että suuri osa seniorivapaiden kustannuksista saadaan takaisin juuri tehostuneena työajan käyttönä ja sairauspoissaolojen vähenemisenä.

Jokin aika sitten huomasin artikkelin, että eräs suuri tietoliikennekonserni myöntää uusille isovanhemmille viikon mittaisen vapaan. Se on askel oikeaan suuntaan mutta valitettavasti isovanhemmuuteen perustuva vapaa ei kosketa kaikkia työtekijöitä. Hienoa kuitenkin on, että ikääntyneet työntekijät on nostettu myönteisellä tavalla esiin.

Julkisella sektorilla työskentelevät kollegani Keski-Euroopassa nauttivat seniorivapaista. Heidän seniorivapaansa perustuvat ikävuosiin. Olen varma, että osa eurooppalaisten kollegoitteni energisyydestä, pirteydestä ja työmotivaatiosta on juuri seniorivapaiden ansiota.

Rajoittavat stereotypiat

Hämmästyttävää, miten kapea-alaisesti vanhenevat naiset edelleen nähdään yhteiskunnassamme.

Eräs suuri organisaatio kertoi ikääntyneistä työntekijöistä kuvan kera nettisivuillaan. Kuvassa oli isoäiti ja pieni lapsi. Artikkelin tarkoitus oli tukea ikääntyneitten työllistymistä. Kysyin miksi isoäidin kuva. Se oli ilmeisesti ainoa asia, mikä organisaatiolle tuli mieleen ikääntyneistä ihmisistä. Vaihtoivat kuvan, kaikki pisteet siitä organisaatiolle.

Itsekin olen kuullut monta kysymystä isoäitiydestä. Eikö vanhenevalta naiselta muuta osata kysyä? En ole isoäiti enkä edes tiedä tuleeko minusta isoäiti. Kysymys varmasti loukkaa heitä, joista ei toiveista huolimatta koskaan voi tulla isovanhempia.

Entä Sauli, pienen vauvan isä ja presidentti? Entä Katri-Helena? Kummankaan kohdalla ei ensisijaisesti puhuta isovanhemmuudesta eikä vanhemmuudesta. Miksi meidän tavallisten naisten oletetaan olevan ”vain isoäitejä”? Ikääntyneet eivät todellakaan ole yhdenmukainen ryhmä.

Väite, että vanhemmilla työntekijöillä on enemmän sairauspoissaoloja kuin nuoremmilla työntekijöillä, on yksi niistä sitkeästi elävistä stereotypioista. Ikääntyneitten omissa puheissa myös vilahtaa toteamukset, että he eivät enää opi uutta tai eivät voi tehdä tätä ja tuota, kun ovat niin vanhoja. Yksin ikä ei ole tekemistä rajoittava tekijä, toki muita tekijöitä saattaa olla. Vallalla olevat stereotyyppiset käsitykset saavat ihmiset itsekin uskomaan niihin. Pahimmillaan ne menevät ihon alle ja estävät meitä hyödyntämästä todellisia kykyjämme, jopa edesauttavat vanhenemista.

Myös yli kuusikymppisillä naisilla on tavoitteita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Meillä on osaamista, näkemystä ja työnintoa, jospa vaan työantajat pitäisivät aikuiset naiset palkkalistoillaan ja rohkenisivat palkata ikääntyneitä. Työyhteisön ilmapiirinkin kannalta olisi toivottavaa, että työyhteisö koostuisi eri-ikäisistä.

On tilanteita, joissa toivoisin saavani palvelua lähempänä omaa ikää olevalta henkilöltä, esimerkiksi lääkäri- ja liikuntapalveluja. Nuori personal trainer ei välttämättä ymmärrä, että kuusikymppisenä on jo rajoitteita liikkumisessa. Miten voikaan ymmärtää, kun ei sitä ikää ole kokenut. Siis enemmän aikuisia ohjaajia saleille.

Tilastokeskuksen sivuilta luin, että väestöennusteen mukaan yli 65-vuotiaita on lähes 23 % vuonna 2020. Ja luku vaan kasvaa tulevina vuosikymmeninä. Eli yritysten kannattaisi toden teolla panostaa ikääntyneitten palveluihin ja tuotteisiin. Toki myös julkisen sektorin tulisi tuottaa kansalaisten näköisiä palveluja. Onneksi osallistaminen nostaa päätään.

https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html

Luulen, että meidän ikääntyneiden itsekin kannattaisi pontevammin vaatia, jotta meidät huomioitaisiin ja nähtäisiin laaja-alaisina, kuluttavina, hyödyllisinä ja täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä. Jospa suurempaa ääntä pitämällä saisimme näkyvyyttä ja lisää ikääntyneille räätälöityjä palveluja kuten uusia, monipuolisempia ratkaisuja ikäihmisten asumiseen.

Ikääntyminen ei vie elämäniloa, uteliaisuutta, innostusta eikä motivaatiota. Ei edes työintoa. Työelämässä innon vie ihan muut seikat kuin itse työ.

Lue myös: http://www.ikaantymisenihmeet.net/blogi/mystinen-elakeika/

Ericeiran kahvilat eli pastelariat

Ericeiran pienessä merenrantakaupungissa Portugalissa on lukuisia ja taas lukuisia viehättäviä kahviloita. Viehättäviksi kahvilat tekevät ihmiset ja heidän iloinen puheensorinansa.

Ihanat kahvilat. Kahvilat ovat ihmisten kohtaamispaikkoja, tavataan tuttuja ja seurustellaan vaikka koko iltapäivän ajan. Kukaan ei hätistele pois. Kahvilassa nautitaan aamukahvi. Kahvilassa nautitaan iltapäiväkahvi. Kahvilassa nautitaan espresso nopeasti seisten matkalla jonnekin. Kahvilasta noudetaan sämpylät. Erityisesti kiinnitin huomiota isoäiteihin, jotka olivat sunnuntaiaamiaisella lastenlastensa kanssa. Niin vaan aamuväsyneet teinipojat söivät aamiaista isoäitiensä seurassa.

Ainakin talvisaikaan ylivoimaisesti suurin osa Ericeiran kahviloiden asiakkaista oli eläkeikäisiä naisia. Muutamilla iäkkäillä naisilla oli saattaja mukanaan kahvilassa, näin eräänkin tyylikkään vanhan rouvan seurassa hoitajan. Ilmeisesti nämä kahvilatapaamiset ovat tärkeitä. Mietin myös minkä verran portugalilaiset ikäihmiset kärsivät yksinäisyydestä. Ericeiran kahviloiden asiakaskunnasta päätellen ei lainkaan. Toki kahviloissa oli muitakin asiakkaita kuin tyylikkäitä ikääntyneitä naisia. Naiset vaan olivat selkeänä enemmistönä.

Pöytiintarjoilu oli tavallista. Palvelu oli ystävällistä. Miten tarjoilijat ehtivätkään tuoda kahvikupin pöytään? Tilaus tehtiin tiskillä ja lasku maksettiin kahvittelun päätteeksi. Ja ne leivonnaiset, ne olivat suussa sulavia. Yleensä tarjoilija puolitti kooltaan suuren leivonnaisen samalla kun laittoi sen lautaselle. Leivonnainen ei jättänyt oloa, että olisipa ollut enemmän syötävää.  Suomalaisittain hintataso oli hyvin edullinen, yleisin kahvin hinta 60-80 senttiä kahvikupin koosta riippuen. Sateenvarjotelineet kuuluvat jokaisen kahvilan ulko-oven lähettyville.

Mahtava meri

Meri ansaitsee ihan oman blogikirjoituksensa, niin mahtava se on.

Meri, jonka rannalla sijaitsevassa pikkukaupungissa Ericeirassa Portugalissa vietin muutaman viikon loman helmi-maaliskuussa. Loman, joka inspiroi ja herätti uusia ajatuksia juuri meren ansioista, niin uskon. Tämä mahtava meri on Pohjois-Atlantti, vastaranta monen tuhannen kilometrin päässä. Atlantti on muistaakseni maailman toiseksi suurin valtameri.

Meri antaa elannon monelle kalastajalle Ericeirassa, siellä onkin lukuisia erinomaisia kalaravintoloita. Kalatarjonta on monipuolinen harvinaisuuksista tuttuun loheen. Kalastusta tärkeämpi elinkeino on turismi. Ericeiraa kutsutaan myös Portugalin surffipääkaupungiksi. Ericeirassa on aaltoja jatkuvasti vuoden ympäri, niitä löytyy kaiken tasoisille surffareille. Surffarit ovat hieno näky meressä.

Silmiinpistävän paljon Ericeirassa näytti olevan myös ikääntyneitä ihmisiä. Ymmärrän hyvin, että ikäihmiset viettävät eläkeaikaansa pienessä merenrantakaupungissa. Kaupunki on niin kaunis, siisti ja viehättävä kapeine mukulakivikatuineen. Meri-ilma tekee hyvää iholle ja on helppo hengittää.

Meri on aaltoileva, aava, ajatuksia herättävä, avara, henkeäsalpaavan kaunis, häikäisevä, innostava, inspiroiva, kalaisa, kiehtova, kiinnostava, kirkas, kristallinkirkas, kuohuva, kylmä, laaja, lainehtiva, lämmin, myrskyävä, pauhaava, pelottava, puoleensa vetävä, rauhoittava, salaperäinen, sininen, suolainen, suuri, syvä, turkoosi, tuulinen, tyyni, upea, vaahtoava, vaarallinen, valtava, vihreä, välkehtivä, yllättävä, ääretön.

Mahtava meri!