Avainsana: kutominen

Nuoruuden inhokit – vanhuuden suosikit

Olen kasvanut maalla 60- ja 70-luvulla. Jokaisessa talossa oli vähintään pieni peruna- ja kasvimaa, niin omassa lapsuudenkodissanikin. Raparperit ja marjapensaat kuuluivat vakiokasveihin. Kukkapenkit kaunistivat rakennusten vierustoja. Pienestä pitäen sekä sisäkukkien että ulkokukkien kastelu kuului askareisiini.

Elämä tuohon aikaan oli hyvin erilaista kuin nykyään. Maalla oltiin varsin omavaraisia. Suomi oli maatalousmaa. Kulutustavaroita oli nykyaikaan verrattuna niukasti. 

Lämpimät juustokuorrutteiset voileivät tulivat. Taisi olla 70-lukua? Tykkäsin niistä.

Monia hyviä muistoja on jäänyt noilta ajoilta. Mutta nuoruudesta jäi myös muutama seikka, jota suorastaan inhosin aikuisiällä. Pelapuut, raparperit, villasukkien kutominen ja vohvelikankaiset pyyheliinat.

Miksi näin kävi? En osaa kovin hyvin perustella. Todennäköisesti suurin syy oli se, että tiettyjen ruokien ja tavaroiden kanssa joutui kyllästymiseen asti tekemisiin. Vaihtoehtoja ei ollut. Pelapuu ja raparperi olivat helppohoitoisia, harmaata villalankaa sai naapurin muutaman lampaan tilalta, vohvelikangas oli edullista.  

Merkillistä on se, että tänä päivänä suorastaan rakastan noita nuoruuden inhokkeja. Aikaa on kai kulunut tarpeeksi. Nuoruuden inhokeista on tullut vanhuuden suosikkeja. Hyvät lukijat, onko kenellekään teistä käynyt samoin?

Pelapuu

Pelapuu eli pelargonia. Kasvia tosiaan kutsuttiin pelapuuksi kotipitäjässäni. Pelapuut saviruukuissa täyttivät kotini jokaisen ikkunanlaudan. Siltä ainakin tuntui. Ne kai olivat helppokasvuisia, kukkivat paljon. Olivat siten näyttäviä. Muistan, että äiti sai ne kukoistamaan, naapuritkin ihastelivat.

Vuosia on ilmeisesti vierähtänyt riittävästi, koska tänä päivänä pelapuu näyttää silmissäni kauniilta. Kukkii upeasti taloyhtiön pihamaalla.  

Raparperi

Pihamaalla kasvoi useita rapaperipuskia. Ne viihtyivät hyvin, kasvoivat vauhdilla. Koko kesälle riitti aineksia. Raparperia käytettiin kiisseleissä, hilloissa, leivonnaisissa. Raparperipiirakkaa oli tarjolla aivan liian usein. Voi miten petyinkään, kun äiti sekoitti poimimani metsämansikat raparperikiisseliin.

No, tänä päivänä toivon, jotta löytäisin useammin raparperia sisältävän tuotteen kaupasta tai kahvilasta. Ilahduttava löytö oli raparperijogurtti pari viikkoa sitten. Virossa asuessani bongasin raparperituotteita tavan takaa. Ehdoton suosikkini oli raparperikääretorttu Supelsaksad-kahvilassa. Siinäpä viikonlopun leivontaidea!  

Villasukkien kutominen

Villasukkien kutominen on kiistaton ykkösharrastukseni nykyisin. Niiden kutominen on rentouttavaa. Sitä voi tehdä televisioa katsellessa. Kutominen on helppoa. Valmista tulee rivakasti. Väreillä voi leikkiä.

Minulla on ollut ristiriitainen suhtautuminen villasukkien kutomiseen. Muistan olleeni innokas käsitöiden harrastaja jo nuorena. Sen jälkeen vierähti vuosikymmeniä, etten kutonut sukan sukkaa. Käytin kyllä villasukkia mutta en itse halunnnut niitä kutoa. Ei kai ollut riittävän ”hienoa”. Villasukkalankakin oli useimmiten harmaata. Villapaitojen kutominen sen sijaan oli kivaa.

Vohvelikankaiset pyyheliinat

Vohvelikankaasta olen kirjoittanut kokonaisen blogin. http://www.ikaantymisenihmeet.net/2020/03/ Niin ihastunut olen siihen. Kangas on ehdottomasti paras pyyheliinamateriaali. Kevyt ja imukykyinen.

Vuosikymmeniä sitten vohvelikankaasta oli vain yksi variaatio. Kangas oli ohutta. Toisin on tänä päivänä. On muhkeaa kangasta ja vielä muhkeampaa kangasta.

Voi miten toivoinkaan, että nuoruudessani olisi ollut froteepyyhkeitä. Ajat muuttuvat. Suunnittelen vaihtavani froteiset pyyhkeeni vohvelikankaisiksi. Ihana vanhan roosan värinen paksu vohvelikangas odottaa ompelijaansa.

Kuumat kesät ja kylmät talvet

Aika kultaa muistot. Ja hyvä niin. Kiinnostavaa on ollut todeta, miten kaksi henkilöä voi muistaakaan saman tapahtuman eri tavoin.  

Omissa muistoissani lapsuuden kesät olivat kuumia ja aurinkoisia. Olivatko tosiaan? Tarkemmin ajatellen myös sateisista kesistä ja kylmistä järvivesistä on muistikuvia. Viileä vesi ei kylläkään estänyt uintireissuja.

Kokosin säähavaintoja kahdelta asemalta: Helsinki Kaisaniemi ja Ähtäri Inha. Ajanjaksot ovat 1964-69 ja 2014-19. Data on Ilmatieteen laitoksen.

Taulukkoon 1 merkitsin jokaisen kuukauden keskilämpötilan ja kuukauden sadesumman kyseisiltä vuosilta.

Taulukoista 2-4 voi nähdä, että kuukauden keskilämpötila on ollut korkein kesä- ja heinäkuussa, kylmin kuukausi on tammikuu 2010-luvulla. Sademäärissä on enemmän hajontaa. 1960-luvulla sateisin kuukausi oli joulukuu Helsingissä.

Jos haluat tutustua lämpötiloihin tarkemmin, ohessa taulukot.

Rentouttavat käsityöt

Käsitöiden on todettu lisäävän hyvinvointia monin eri tavoin.

Näin myös itse uskon. Käsitöiden tekeminen on mitä parhainta rentouttavaa tekemistä asiantuntijatyön vastapainoksi. Tällä hetkellä villasukkien kutominen on se ykkösasia minulle. Vai pitäisikö sanoa villasukkien neulominen. Olen kotoisin Pohjanmaalta, siellä puikoilla kudotaan.

Oikeastaan ei ole väliä mitä käsitöitä tekee. Tärkeintä on käsillä tekeminen, ja se kun näkee kättensä työn tuloksen. On suorastaan itsetuntoa kohottavaa kun tekee jotain ja saa työn valmiiksi. Asiantuntijatyössä ei välttämättä näe konkreettisia työn tuloksia, ei ainakaan heti jos lainkaan. Ehkä tuo on juuri se syy käsitöiden merkityksen korostumiseen.

Otetaanpa vaikka villasukkien kutominen. Pari kolme kuukautta sitten kudoin ensimmäiset villasukat parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Minulle sukkien kutomiseen liittyi uuden opettelua. En muistanut, miten kantapää tehdään. Onneksi on netti, sieltä ohjeita kyllä löytyy.

Ennestään omistin jo monta eri paksuutta olevia sukkapuikkoja. Lankakaupassa kuitenkin huomasin, että myös sukkapuikkoja valmistetaan eri materiaaleista. Lisäksi niitä valmistetaan eri muotoisina. Siispä ostin koivusta ja metallista valmistetut sukkapuikot sekä kulmikkaat puikot. Kulmikkaat puikot tuntuvat nyt käteen sopivimmilta. Jotenkin jälki tulee tasaisempaa ja kutominen tuntuu kevyemmältä. Voikohan noin sanoa? On kiva myös vaihdella puikkoja. Olen kuitenkin huomannut, että yksi sukkapari kannattaa kutoa samoilla puikoilla valmiiksi asti. Jos puikkoja vaihtaa kesken työn, työn jälki ei välttämättä ole tasaista.

Olen käyttänyt lukuisia eri värisiä lankoja sukkiin. On kiva leikitellä väreillä, värit piristävät ja inspiroivat. On jännittävää kun lankavalmistajalta ilmestyy uusia värejä. Lankakaupassa melkein sekoaa kaikkien ihanien lankakerien keskellä. Haluaisi ostaa ne kaikki.

Toki kudon myös villapaitoja ja torkkupeittoja silloin tällöin, lisäksi virkkaan huiveja ja mattoja. Kuten jo aikaisemmin totesin ei niin väliä mitä käsitöitä tekee, tärkeintä on käsillä tekeminen. Käsitöitä väkerretään fiiliksen mukaan. Sekään ei sureta jos työ jää kesken. Työn voi purkaa. Tai kuten pari viikkoa sitten, sain valmiiksi reilu vuosi sitten kesken jääneen torkkupeiton.

Käsitöiden tekeminen auttaa unohtamaan arkiset huolet. Käsitöiden tekeminen myös rauhoittaa kiireisen päivän jälkeen. Lankojen hypistely innostaa. Mallien ja värien suunnittelussa voi käyttää luovuutta. Excel-taulukko on oiva apu torkkupeiton suunnittelussa.

Työpainotteisen jakson ollessa meneillään yksinkertaisemmat työt ovat valttia. Kiireisinä aikoina tuntuu, ettei oikein jaksa keskittyä monimutkaisiin töihin eikä myöskään jaksa suunnitella uutta. Silloin on kiva vaan  tehdä jotain helppoa, sellaista joka sujuu rutiinilla. Mutta sitten kun on löysempää työrintamalla tai muuten elämässä, niin on innostavaa selata neulelehtiä ja piipahtaa lankakauppojen verkkosivuilla sekä suunnitella.

Käsitöiden tekeminen myös motivoi pitämään kunnosta huolta. Oma keho vaatii säännöllistä huoltoa muuten selkä ja hartiat eivät kestä istumista. Myös kädet ovat joutuneet koville vuosien harrastuksen takia. Ei hätää, apuvälineitä kyllä löytyy. Peukalotuki! Ilokseni huomasin, että tukia valmistetaan myös mustana. Joskus tyyliseikatkin ovat tärkeitä!

Käsitöitä voi tehdä televisiota katsellessa, työn voi ottaa mukaan kyläilyreissulle, ainakin hyvän ystävän luo. Työ kulkee helposti mukana juna-, lento- ja bussimatkoilla. Välineitä on onneksi myös lentokoneeseen sopivia.

Seuraelämän sääntö vuodelta 1938:  ”Naiset voivat ottaa käsityön mukaansa vierailulle läheisten tuttaviensa kahvikutsuihin ja muihin samanlaisiin tilaisuuksiin. Sopivaa on, että emäntä kutsuessaan vieraitaan huomauttaa, että käsityö voidaan ottaa mukaan.”