Avainsana: seniori

Kahviloilta puuttuu tietoa ikääntymisestä

Kahvilakulttuuri on kehittynyt valtavasti Suomessa tällä vuosisadalla mutta silti on vielä pikkasen parannettavaa. Meillä on lukuisia viihtyisiä kahviloita. Niitä löytyy moneen makuun etenkin suurten kaupunkien keskustoissa. Kesäisin voi kansainväliseen tyyliin istuskella joko sisällä tai ulkona. Leivonnaisia niin ikään on tarjolla vaativallekin kahvittelijalle. Suolaisen ja makean lisäksi maittava lounaskeitto ilahduttaa asiakasta useassa kahvilassa. Jokunen cafe on jo löytänyt tiensä keskustan ulkopuolellekin.

Maassamme on yli miljoona 65+ ikäistä ihmistä, mikä on 21 % koko väestöstä. Asukkaita Suomessa on 5,5 miljoonaa. Väestöennusteen mukaan ikääntyneitten määrä kasvaa 25 %:iin, mikä on lähes puolitoista miljoonaa senioria. Voitteko kuvitella puolitoista miljoonaa ihmistä. Tuossa joukossa riittää runsaasti potentiaalisia asiakkaita kahviloihin.

Tämän päivän kuusikymppiset ovat tottuneita kahvilassa kävijöitä. Ystävien tapaaminen kahvikupin ääressä on monelle seniorille arkea. Olen varma, että suuri osa heistä kahvittelee vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttuakin. He ovat asiakkaita, jotka arvostavat palvelua. Yhä enenevässä määrin myös osaavat vaatia palvelua.

Toivon, että kahvilanomistajat eivät unohda palvelusta nauttivia ja palvelua arvostavia ikäihmisiä kehittäessään kahvilatoimintaa ja perustaessaan uusia kahviloita. Ikääntynyt asiakas on ilmaista mainontaa kahvilalle. Seniorinaisten kesken sana hyvästä palvelusta leviää valon nopeuden lailla.

Muutamia seikkoja, joihin kahviloiden tulisi panostaa:

Henkilökunnan palvelualttius. Kahviloiden työntekijöitten keskuudessa tarvitaan lisää tietoa ikääntymisestä. Myös kesätyöntekijät tulisi perehdyttää senioriasiakkaiden erityispiirteisiin. Töykeältä vaikuttava palvelu ei aina ole oikeasti töykeyttä. Se on tietämättömyyttä. Nuori työntekijä ei voi mitenkään tietää, miten ikävuodet vaikuttavat ihmiseen.

Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että tietoa vanhenemisesta puuttuu myös muilta ammattiryhmiltä ja ihmisiltä. Tekisi mieli sanoa, että neljä miljoonaa ihmistä tarvitsee lisäinfoa ikääntymisestä. Kenties suomalaisten asenteissa on korjaamisen varaa?

Ikäihmiselle tarjotin kahvikuppeineen voi olla liian painava. Itsepalvelujonossa seisominen tuottaa hankaluuksia, tönityksi tulemisen vaara on olemassa täpötäydessä kahvilassa. Kahvilatyöntekijällä tulisi olla aikaa viedä asiakkaan tilaus pöytään. Ihannetilanne tietenkin olisi pöytiintarjoilu. Henkilökuntaa pitäisi siis olla riittävästi, jotta työntekijät ehtisivät palvella jokaista asiakasta. Ystävällinen, palvelualtis henkilökunta korvaa pieniä puutteita muilla osa-alueilla. Tasokas palvelu on hyvää mainosta kahvilalle.

Esteettömyys on toki tuiki välttämätöntä. On hyvä, jotta kahvilaan pääsee pyörätuolilla tai rollaattorilla. Lisäksi pöydät tulisi sijoittaa riittävän väljästi. Ainakin osa pöydistä tulisi olla ns. normaaleja pöytiä, joihin kuka tahansa voi vaivattomasti istuutua. Joissakin kahviloissa suuri osa pöydistä on korkeita, niihin kaikkien asiakkaiden ei ole mahdollista kavuta.

Myös astioiden tulisi olla suunniteltu siten, että mahdollisimman monen kahvittelijan on helppo käyttää niitä. Tarjolla voisi olla pari erilaista kahvikuppimallia. Taitava suunnittelija kyllä keksii cafen tyyliin sopivat mallit. Eräässä kahvilassa oli vain korvattomia kahvikuppeja. Ikääntyneellä rouvalla oli suuria ongelmia juoda iltapäiväkahvinsa kupeista.

Saavutettavuus sisältää myös ymmärrettävyyden. Kahvilan verkkosivut, viestintä, hinnasto tulisi olla joka ainoalle kävijälle helppolukuinen ja ymmärrettävä. Taas tullaan resursseihin, ja nimenomaan pätevään henkilökuntaan. Henkilökuntaa pitäisi olla riittävästi, jotta heillä on aikaa ja myös osaamista viestiä ja kertoa myytävistä tuotteista.

Suklaacroissant. Tämä on minun henkilökohtainen toiveeni. Kovasti paljon toivoisin suklaacroissanteja kahviloiden valikoimaan. Olen bongannut mantelicroissanteja ja kerma-marjatäytteisiä croissanteja mutta suklaacroissantit loistavat poissaolollaan. Kaiholla muistelen belgialaisia suklaisia ihanuuksia.

Työmarkkinoilla vanhuus iskee varhain

Ikääntyneitä työntekijöitä koskevat ennakkoluulot ja harhakuvitelmat periytyvät vuosikymmenten takaa, jolloin työelämästä siirryttiin lähes suoraan vanhuuteen. Myös monet työelämäsäännökset ovat peräisin menneeltä ajalta ja ovat osaltaan vaikuttamassa siihen, että seniorityöntekijöitä karsastetaan. Sääntö-Suomi!

Työmarkkinoilla vanhuus iskee varhain.

Mikäli joutuu työttömäksi kuudenkymmenen ikävuoden tienoilla, niin uutta työtä on  lähes mahdoton löytää. Toimintakykyisestä kuusikymppisestä tulee vanhus työmarkkinoilla. Eläkeputki ainoana vaihtoehtona häämöttää edessä. Ei siis ihme, että Suomessa eläköidytään muita Pohjoismaita aikaisemmin.

Olen viitannut ikääntyneitten työntekijöitten huonoon tilanteeseen blogeissani aikaisemminkin. Yksittäisiä kirjoituksia työn saamisen vaikeudesta saa lukea mediasta aika ajoin. Hallitus tuskailee rahavaikeuksien kanssa. Tutkimuksia aiheesta on tehty. Onkin vaikea käsittää, että seniorityöntekijöitten huonolle työllisyystilanteelle on oikeasti tehty niin vähän kuin on tehty. Poliittinen tahto ilmeisesti puuttuu.

Miksi?

Asenteet ja stereotypiat ikäihmisistä ovat juurtuneet syvälle. Ikääntynyt työnhakija  lähettää satoja työhakemuksia, päivittää tieto-taitoaan. Minkäs teet, kun työnantaja ei palkkaa töihin. Surullista on, että työnhakijaa syyllistetään ja hän yksin saa kärsiä TE-hallinnon hänelle määräämät ”rangaistukset”. Työttömäksi joutuminen vaikuttaa myös eläkekarttumaan. Miksi ei puututa asenteellisten työnantajien toimintaan?

Organisaatioissa on 50-60 vuotiaita päälliköitä ja johtajia. Ajattelevatko he, että itse sairastavat paljon, eivät opi uusia asioita, eivät motivoidu, ovat hankalia, vastustavat muutoksia, tulevat kalliiksi? Tuskin! Nämä samaiset johtajat kuitenkin sallivat ikäsyrjinnän organisaatioissaan. Siinäpä ristiriita!

Vuosia työttömänä roikkuva henkilö tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Työhakijalle itselleen se voi tarkoittaa jatkuvaa köyhyyttä. Ääritapauksessa hän joutuu turvautumaan toimeentulotukeen, mikä entisestään lisää yhteiskunnan kustannuksia.

Miksi seniori-ikäisille työttömille ei ole omaa työllistymisohjelmaa ja omaa palvelua Te-toimistossa? Esimerkki: Jos työkykyinen ja työhaluinen työntekijä jää työttömäksi 62-vuotiaana, vakituiseen ja pitkään määräaikaiseen palvelussuhteeseen häntä ei palkata. Hän jää useiden Te-palveluiden ulkopuolelle, koska palvelut ovat saatavissa vasta 12 kuukauden työttömyyden jälkeen.

Mitä tehdä?

Yhteiskunnassa ja työelämässä vallitsee suuri paradoksi. Kansanedustajat ja muu yhteiskunnan eliitti paasaa työurien pidentämisen puolesta, mutta kukaan ei halua ikääntynyttä töihin.

Hallitus ja eduskunta voisivat rukata säädöksiä ikäystävällisemmiksi tai vähintäänkin sellaisiksi, mitkä kohtelevat eri ikäisiä ihmisiä yhdenvertaisesti. Esimerkiksi: eläkemaksut kaikenikäisille samansuuruiset, iältään vanhimpien työntekijöitten ”irtisanomiskielto”, eläkeläisten verotus samansuuruiseksi palkansaajien kanssa, työkyvyttömyyseläkkeiden kustannusten jakaminen.

Kaikki on hyvin niin kauan, kun työntekijä vanhenee vakituisessa paikassaan. Kupla puhkeaa, jos organisaatio ajautuu vaikeuksiin. On tavallista, että irtisanomistilanteissa karsitaan vanhimpia työntekijöitä. Olisikin syytä säätää Ruotsin mallin mukainen laki turvaamaan seniorin työpaikan säilyminen.

Työtehtäviä voisi mukauttaa ikääntyneille sopiviksi. Tässä kohtaa kaivataan työnantajilta lisää innokkuutta toimia seniorityöntekijöitten hyväksi. Passiivisesta eläkkeelle savustamisesta pitää luopua. Kääntöpuolena kokemuksen poistumiselle on historiatiedon ja hiljaisen tiedon katoaminen organisaatiosta.

Oikeaa tietoa ikääntymisestä ja sen vaikutuksista työn tekemiseen tulisi jakaa nykyistä enemmän sekä yleisellä tasolla että organisaatioiden sisällä. Iän merkitys ymmärretään työelämässä laajalti väärin. Työhyvinvointiohjelmat/ikäohjelmat tulisi julkaista organisaatioiden verkkosivuilla.

Eläkeläisjärjestöjen tulisi perustaa tai ainakin olla mukana edesauttamassa eläkeläisten työllistymistä. On täysin ymmärrettävää, että kaikki eläkeläiset eivät halua eivätkä voi palata työelämään mutta osa haluaa. Ja näitä eläkeläisiä pitää auttaa työpaikan löytämisessä.

Toki seniorit voisivat itsekin aktivoitua: vaatia pontevammin toimia yhteiskunnalta sekä tarkistaa omia asenteitaan. Ei riitä, että aktiivisia senioreita on yksi tai kaksi, tarvitaan senioreiden ”maihinnousu”.

TE-toimiston resursseja tulisi lisätä. Työnhakijan pitää saada aitoa tukea ja apua työllistymiseen heti ensimmäisestä työttömyyspäivästä lukien. Ensimmäinen tapaaminen työnhakijan ja virkailijan kesken tulisi tapahtua kasvokkain, mikäli työnhakija niin haluaa.

Työnantajat ovat varovaisia palkkaamaan ikääntyneitä työntekijöitä. Mitä he pelkäävät? Hakuilmoituksissa korostuvat energisyys, innokkuus, hyvät tietotekniset taidot. Kuvittelevatko työnantajat, että seniorihakija ei omaa näitä taitoja? Puppua!

Korona jyllää maailmalla. Yleensä ikävät tapahtumat saavat ihmiset ajattelemaan asioita syvällisemmin ja myös omaa napaa kauemmaksi. Senioreitakin tullaan tarvitsemaan tästä vaikeasta tilanteesta selviämiseen. Toivottavasti nykytilanne kääntyy senioreiden eduksi!

Ikääntynyt, ikäihminen, seniori vai vanhus?

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Ikääntynyt – puolimatka taittunut

Siinäpä sanoja, mitä ne oikein tarkoittavat. Itse käytän noita sanoja aika huolettomasti. En ole edes kunnolla miettinyt, mitä sanat oikeasti merkitsevät. Tässäkään postauksessa en pyri määrittelemään otsikon sanoja. Kerron vain mielikuvia, joita ne minussa herättävät.

Ikääntynyt. Laissa ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä. Ikääntyneiksi työntekijöiksi luetaan 55+ ikäiset ja ikääntyviksi luetaan 45-54 vuotiaat työntekijät. Ikääntynyt ei omissa mielikuvissani välttämättä ole vielä eläköitynyt mutta lain mukaan hän olisi. Käytän ikääntynyt-sanaa aika usein, jotenkin se vaan on sopiva ilmaisu monissa yhteyksissä. Itse koen olevani ikääntynyt. Ikääntynyt on neutraali sana.

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Ikäihminen – jokainen sen kokee

Ikäihminen. Nuorten käsityksen mukaan ikäihmiset ovat jo eläköityneitä. Eläköitynyt kuvaakin  ikäihmistä melko hyvin. En ole vielä eläköitynyt mutta olen ikäihminen, vai olenko? En oikein tiedä. Tiedän sen, että jos minua kutsutaan ikäihmiseksi, en siitä loukkaannu. Tosin en tiedä minkä ikäisenä minusta tuli ikäihminen.

Seniori. Oman näkemyksen mukaan ikähaitari on kaikkein suurin seniori-sanaa käytettäessä, puhutaan seniori-työntekijöistä, seniorikansalaisista. Seniori tuntuu jotenkin teennäiseltä sanalta, omaan suuhun se ei oikein istu. En myöskään osaa luontevasti käyttää juniori-sanaa. Mielestäni seniori on vanhempi ja kokeneempi kuin joku muu. Seniori-sanaa voisi käyttää kuvaamaan juuri kokemusta, esimerkiksi ammattinimikkeissä kuten seniorikonsultti.

Vanhus. Mitä vanhempi henkilö on, sitä myöhemmin hän näkee vanhuuden koittavan. Silloin kun itse olin 18-vuotias,  viisikymppinen oli tosi tosi vanha. Nyt olen jo kuusikymmentä täyttänyt, olen vanha mutta en koe itseäni erityisen vanhaksi saatikka sitten vanhukseksi. Jos olisi ihan pakko määritellä kuka on vanhus niin ehkä 85+ ikäinen. Onko Aira vanhus? Ehkä 100 vuotias on vanhus. Vanhus on ehdottomasti positiivinen sana. Kaunis sana.

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Vanhus, niin kaunis

Vanha. En ole nuori, en ole keski-ikäinen, olen vanha. Olen siis loppuelämän vanha. Vanha-sanaa suotta karsastetaan Suomessa. Liian usein kuulee vanhenemista ja vanhuutta pidettävän  synomyymina raihaisuudelle. Niin yksinkertaista vanheneminen ei sentään ole. Vanheneminen kuuluu elämään ja on luonnollinen osa elämää. Se myös pitäisi nähdä sellaisena.

Alla olevan sukupolvijaottelun olen bongannut jostain verkkosivuilta. Jaottelua tarkastellessani tajusin, miten erilaisessa maailmassa olenkaan elänyt kuin esimerkiksi Y-sukupolvi. Mielenkiintoista oli myös pohtia, miten monia asioita olenkaan ehtinyt nähdä ja kokea eri aikakausina.

  • Sota-ajan sukupolvi                              1921—1944
  • Nousukauden suuret ikäluokat     1945—1954
  • Öljykriisin sukupolvi                            1955—1964
  • Hyvinvoinnin sukupolvi                     1965—1972
  • Lamasukupolvi                                        1973—1979
  • Y-sukupolvi                                               1980—1990
  • Z-sukupolvi                                              1991—

Ihmisen  moninaisuus ja erilaisuus lisääntyvät iän kasvaessa. Kukin määrittelee iän omasta näkökulmastaan. Ymmärrän kyllä, että viranomaisten ja tutkijoitten tarvitsee tehdä jakoa ja määrittelyjä iän suhteen. Toivoisin kuitenkin, että jaottelut ja käsitteet eivät syyttä suotta loisi negatiivista mielikuvaa vanhenemisesta.

Lue myös: 60 vuotta – paras ikä http://www.ikaantymisenihmeet.net/hyvinvointi/60-vuotta-paras-ika/

Lopputulemana tästä postauksesta: Unohda ikä silloin, kun sillä ei ole olennaista merkitystä elämään!

ikaantymisen ihmeet, vanheneminen

Unohda ikä – keskity elämään

Palauttavat seniorivapaat

Nuori tuttavani ihmetteli, mitä tarkoittaa seniorivapaa. Miten hän voisikaan tietää sanan merkityksen. Seniorivapaat kun eivät ole kovin yleisessä käytössä suomalaisessa työelämässä.

Tarkkaan ottaen en tiedä, mikä on seniorivapaan virallinen määritelmä. Oman käsityksen mukaan  seniorivapaa on ikään (ja työvuosiin) perustuva ylimääräinen palkallinen vapaa. Esimerkiksi 58-vuotiaana saa viisi päivää vapaata vuodessa, 60-vuotiaana vapaita kertyy kahdeksan työpäivän verran. Joissakin yrityksissä seniorivapaiden käyttöön saattaa liittyä myös erilaisia kaikkiin työntekijöihin sovellettavia ehtoja kuten terveysohjelman noudattaminen.

Käytin hakusanaa seniorivapaa googlatessani. Hain tietoa myös sanalla ikävapaa. Tietoa löytyi hämmästyttävän vähän. Miksi seniorivapaat eivät ole yleisessä käytössä Suomessa? Onko se kustannuskysymys, asennekysymys vai eikö oikeasti haluta pitää +60 ikäisiä työelämässä?

Erityisen merkillistä on, että seniorivapaiden käytöstä ei juuri lainkaan löydy tietoa julkisella sektorilla. Poikkeuksena eräs pieni kaupunki Hämeessä. Julkinen sektori olisi mitä parhain keulakuva tämäntyyppisessä asiassa. Jokainen lisäkuukausi ja -vuosi työelämässä on kannattavaa julkiselle taloudelle, myös meidän veronmaksajien kukkarolle.

Ylipäätään en ole huomannut keskustelua seniorivapaista. Tulevaisuudessa on ihan pakko löytää uusia keinoja, jotta ihmiset jaksavat paiskia töitä eläkeikään asti. Työelämän vaatimukset ovat sen verran kovia, ne ovat kovia myös nuoremmille työntekijöille. Seniorivapaat olisi yksi varteenotettava keino työssä jaksamiseksi.

Seniorivapaita antavissa yrityksissä eläköitymisikä on noussut. Seniorivapaat auttavat palautumaan kuormittavan työjakson jälkeen. Väsynyt työntekijä on tehoton, tosin väsymyksen aiheuttamia kustannuksia on vaikea laskea. Pahimmillaan väsymys näkyy sairauspoissaoloina ja niiden hinta on korkea. Sairauspoissaolojen hinnaksi on Elinkeinoelämän Keskusliitto määritellyt keskimäärin 350 euroa per päivä. Asiantuntijaorganisaatioissa mahdollisesti enemmän. Voisi arvailla, että suuri osa seniorivapaiden kustannuksista saadaan takaisin juuri tehostuneena työajan käyttönä ja sairauspoissaolojen vähenemisenä.

Jokin aika sitten huomasin artikkelin, että eräs suuri tietoliikennekonserni myöntää uusille isovanhemmille viikon mittaisen vapaan. Se on askel oikeaan suuntaan mutta valitettavasti isovanhemmuuteen perustuva vapaa ei kosketa kaikkia työtekijöitä. Hienoa kuitenkin on, että ikääntyneet työntekijät on nostettu myönteisellä tavalla esiin.

Julkisella sektorilla työskentelevät kollegani Keski-Euroopassa nauttivat seniorivapaista. Heidän seniorivapaansa perustuvat ikävuosiin. Olen varma, että osa eurooppalaisten kollegoitteni energisyydestä, pirteydestä ja työmotivaatiosta on juuri seniorivapaiden ansiota.