Tämän päivän kuusikymppinen on toimintakykyinen, viisas, sinnikäs, taitava, osaava, varakas, aktiivinen, joustava, työtön, monipuolinen. Kaikesta edellisestä huolimatta hän on yhteiskunnan väliinputoaja.

Suomessa on hyväkuntoinen ja osaava joukko ihmisiä, jotka jäävät tavalla tai toisella sivuun. Yhteiskunta ei osaa ottaa kaikkea hyötyä irti tästä viisaasta joukosta. Työpaikalla kuusikymppisten uskotaan haluavan jäähdytellä, työtöntä kuusikymppistä ei haluta palkata.

Edes mainosmiehet eivät ole kiinnostuneita panostaa markkinointiin, joka kohdistuu eläkeiän alkupäässä oleviin. Itse en muista kiinnittäneeni huomiota yhteenkään mainokseen, oli mainos sitten televisiossa tai verkossa. Sen verran mitäänsanomattomia ne ovat.

Esimerkkejä

Työpaikalle palkataan nuori työntekijä, josta tehdään projektipäällikkö. Ikääntynyt kollega saa tyytyä ”apulaisen” osaan. Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena 55+ -ikäinen irtisanotaan, minkä jälkeen hänen on vaikea löytää uutta työpaikkaa. TE-toimisto laittaa ikääntyneen työnhakijan samalle viivalle kolmekymppisen rakennusinsinöörin kanssa. Ikääntyneet työnhakijat tarvitsisivat oman työllistymisohjelman. Työhaastattelussa ikääntyneelle haastateltavalle laitetaan sanat suuhun: tuskin sinä näin pienipalkkaisesta tehtävästä olet kiinnostunut. Kysyin Eduskunnan IKÄ-verkostolta, aikovatko he edistää kuusikymppisten työllistymistä. Ovat kuulemma keskustelleet asiasta. That’s it.

Miten tähän on tultu?

Suomessa vallitsee edelleen vuosikymmenten takainen käsitys vanhenemisesta vaikka elinikä on pidentynyt. Vanhuus ei todellakaan ala heti työuran päättymisen jälkeen vaan kymmenen jopa kaksi-kolmekymmentä vuotta eläköitymisen jälkeen.

Tämä vuosikymmenten pituinen aktiivinen aika jää yhteiskunnalta, hallitukselta, viranomaisilta ja yrityksiltä täysimittaisesti hyödyntämättä. Palveluja tuotetaan ja suunnitelmia tehdään elämän lyhyttä loppuvaihetta eläville vanhuksille, ei toimintakykyisille eläkeläisille.

Mitä tehdä?

Kuusikymppiset pystyisivät kyllä ihan itse toimimaan, mutta kun Suomessa on vaikea asenneongelma ikääntyneitä ihmisiä kohtaan. Stereotypiat elävät edelleen vahvana. Asenneongelmaa ei pysty yksi eikä kaksi tarmokasta eläkeläistä korjaamaan vaan siihen tarvitaan laajamittainen tuki ylemmiltä tahoilta, koko yhteiskunnalta.

Valtion virastot voisivat olla esimerkkinä ikääntyneitten työllistämisessä. Heidän pitäisi myös edistää työhyvinvointia aktiivisesti. Epäasiallinen kohtelu ja kiusaaminen on iso riesa työpaikoilla. Tilastot näyttävät pahalta, kun katsotaan sairauspoissaoloja. Kukin virasto voisi julkaista oman työhyvinvointiohjelmansa verkossa, mikä olisi Avoin hallinto -ohjelman mukaista läpinäkyvää ja avointa toimintaa. Näin myös organisaatioon töihin aikova työnhakija saisi hyödyllistä informaatiota työpaikasta.

Viranomaisen rooli

Viranomaisen rooli on kulkea etujoukoissa, toimia mahdollistajana, jotta yhteiskunnan rattaat saadaan pyörimään inhimillisellä tavalla.

Monta kertaa olemme saaneet lukea lehdistä, että ensin pitää tapahtua jotain ikävää, jotta muutos saadaan aikaan. Ennaltaehkäisevä toiminta olisi kaikkien edun mukaista ja säästäisi varoja. Otan tässäkin esimerkiksi ikääntyneitten työllistymisohjelman. Nostaisi jopa työllisyysastetta, mitä hallitus niin kovasti tavoittelee.  

Viranomaisen toiminta valitettavasti tänä päivänä laahaa perässä, viranomainen ei ihan ole ajan tasalla siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja mitkä ovat ihmisten todelliset mielipiteet ja asenteet. Ikääntyneet ovat avarakatseisempia ja rohkeampia kuin heidän uskotaan olevankaan. Ikääntyneet liian usein niputetaan yhteen, mitä ei missään nimessä pitäisi tehdä. Ministeriöt toimivat siilomaisesti, enemmän yhteistyötä tarvitaan, jotta palvelut näyttäytyisivät kokonaisuuksina ja lainsäädäntö ymmärrettävämpänä.

Yksityisen sektorin rooli

Yksityisellä sektorillakin riittää tekemistä. Palveluja ja tuotteita tulisi suunnitella kaiken ikäisille. Markkinointi kaipaa päivitystä. Ikääntyneitä palveluammateissa toimivia työntekijöitä tarvitaan lisää.

Tietyissä asioissa haluaa palvelua mieluummin omanikäiseltä kuin nuorelta. Toki asia voi olla päinvastoinkin. Yli viisikymppinen fysioterapeutti jo tietää, mitä vanheneminen on ja siten ymmärtää, että ikääntyvän kroppa on kankea.

Muodikkaita korkeavyötäröisiä farkkuja voisi olla tarjolla laajempi valikoima. Aika monen kuusikymppisen keskivartalolle on kertynyt muutama ylimääräinen kilo, jonka haluaa peittää. Itse asiassa vyötärölle kertyneet kilot koskettavat nekin kaikenikäisiä. Kengän koko suurenee iän myötä. Maa vetää puoleensa. Silti koot 40-41 loppuvat ensimmäisenä kaupoista. Haloo sisäänostajat.

Organisaatiot, jos ette itse ehdi paneutua kuusikymppisten problematiikkaan, niin ottakaa meidät kuusikymppiset töihin ja antakaa meidän ideoida. Me kyllä tiedämme, mitä tehdä!