Avainsana: vanheneminen

Kuolema – vaiettu aihe

Olen pitkään halunnut kirjoittaa kuolemasta. En vaan ole tiennyt, miten siitä kirjoittaisin. Nyt päätin yrittää.

Kuoleman lisäksi on muitakin vaiettuja aiheita kuten eläkkeelle jääminen ja ikä. Näihin elämän suuriin asioihin kuten myös lapsen saamiseen ehtii ja voi valmistautua. Vauvan odottamiseen yhdeksän kuukautta, eläkkeelle jäämiseen vuosikausia samoin kuolemaan. Silti kyseiset tapahtumat yllättävät. Elämää ei voi kaikilta osin käsikirjoittaa ennalta.

Voisi olettaa, kun ihmiselle kertyy kokemusta ja tulee ikää, niin luonnollisista asioista puhuminen helpottuisi. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Johtuuko vaikeneminen siitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan nuoruutta ja tehokkuutta. Ihminen arvotetaan työn perusteella. Vanhenemiseen liittyvät aiheet sysätään taka-alalle. Jopa seniorit itse välttelevät ikääntymistä koskettavien asioiden käsittelyä.

Vanheneminen ja kuolema ovat osa ihmisen elinkaarta. Kuolemaan suhtautumiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa, kuten ei ole moneen muuhunkaan asiaan. Jokainen tapa on oikea.

Vaikka olen pohtinut ja ajatellut kuolemaa paljon, siihen ei ole mitään erityistä syytä. No, ehkä ikä, koronavirus. Poisnukkuneista kertoviin uutisiin törmää tavan takaa. Ikääntyneenä nuo uutiset erottuvat laajasta uutisvirrasta eri tavoin kuin nuorena.

Voin sanoa, että kuolemaan perehtyminen muiden ihmisten kokemusten kautta, kuolemasta puhuminen jopa kirjoittaminen hälventävät kuolemanpelkoa. Kuoleman käsittely eriskummallisella tavalla rauhoittaa. Myös ajatukset elämästä ja kuolemasta muuttuvat arvostavammaksi. Toki myös elämänkokemus auttaa suhteuttamaan asioita.

Nuorena tuntee olevansa kuolematon. Jopa keski-ikä on kaukana. Hyvä niin. Elämän varrella tulee menetyksiä. Ne pistävät miettimään, vuosi vuodelta syvällisemmin.

Mummoni kuoli, kun olin teini-ikäinen. Minua pyydettiin katsomaan hänen ruumistaan. En mennyt. Halusin muistaa mummoni elävänä. Olen edelleen sitä mieltä, että tein oikean ratkaisun, vaikka sain kuulla pari ihmettelevää kommenttia.

Kun läheinen ihminen sairastaa pitkään, niin kuolemaan voi ikään kuin valmistautua, mikä hieman helpottaa. Varsinkin jos läheinen on iäkäs ja kovin sairas. Ei halua, että hän kärsii, ei vaikka itse haluaisi pitää hänet luonaan.

Tieto rakkaan ihmisen menehtymisestä on pysäyttävä hetki. Etukäteen ei tiedä, miten käyttäytyy. Ensireaktio voi olla täysin hallitsematon. Muutama vuosi sitten sain tiedon minulle tärkeän ihmisen poismenosta. Olin voinut etukäteen valmistautua suru-uutiseen, silti en pystynyt hallitsemaan reaktiotani. Uutisen kuultuani aloin tahtomattomattani vapista, en pystynyt hillitsemään itseäni. Tahdonvoima ei riittänyt. Oli pakko istuutua. En kyennyt ajattelemaan järkevästi. En toimimaan. Oli pelottavaa kokea reaktio, jolle ei voinut mitään.

Suru iski myöhemmin. Surun käsitteleminen on oma prosessinsa. Sen kanssa oppii elämään – ajan kanssa. Puhuminen ei yksin poista surua, helpottaa kylläkin. Surevaa ihmistä ei voi tunnistaa ulkoisen olemuksen perusteella. Surevan ihmisen kohtaaminen voi tuntua vaikealta. Mitä hänelle pitäisi sanoa?

Taannoin eräs henkilö kertoi, että hän on saanut elää mielenkiintoisen ja vaiherikkaan elämän, mikä auttaa häntä kestämään äskettäin todetun vaikean sairauden. Olen lähes kaksikymmentä vuotta miettinyt tuota kohtaamista ja yrittänyt elää siten, että voin sanoa samoin. 

Tiedostan kuoleman, toivottavasti se on vielä kaukana. Jollain tavoin ajatus, etten elä ikuisesti kulkee mukana. Elämän rajallisuus näkyy muun muassa siten, että tiettyjen tavoitteiden toteuttamista ei voi lykätä kymmenen vuoden päähän vaan ne on toteutettava lähitulevaisuudessa.  

Ikäluokkani tilastollinen keskimääräinen elinikä on noin kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Minulla on siis viisitoista toiminnallista vuotta edessä. Vuosia, jolloin voin toteuttaa unelmiani. Haluan myös uskoa, että oikealla asenteella ja elintavoilla voi saada pari toiminnallista vuotta lisää. Toivoa pitää aina olla!

Oikein käytetty elämä on kyllin pitkä. – Seneca.

Kahviloilta puuttuu tietoa ikääntymisestä

Kahvilakulttuuri on kehittynyt valtavasti Suomessa tällä vuosisadalla mutta silti on vielä pikkasen parannettavaa. Meillä on lukuisia viihtyisiä kahviloita. Niitä löytyy moneen makuun etenkin suurten kaupunkien keskustoissa. Kesäisin voi kansainväliseen tyyliin istuskella joko sisällä tai ulkona. Leivonnaisia niin ikään on tarjolla vaativallekin kahvittelijalle. Suolaisen ja makean lisäksi maittava lounaskeitto ilahduttaa asiakasta useassa kahvilassa. Jokunen cafe on jo löytänyt tiensä keskustan ulkopuolellekin.

Maassamme on yli miljoona 65+ ikäistä ihmistä, mikä on 21 % koko väestöstä. Asukkaita Suomessa on 5,5 miljoonaa. Väestöennusteen mukaan ikääntyneitten määrä kasvaa 25 %:iin, mikä on lähes puolitoista miljoonaa senioria. Voitteko kuvitella puolitoista miljoonaa ihmistä. Tuossa joukossa riittää runsaasti potentiaalisia asiakkaita kahviloihin.

Tämän päivän kuusikymppiset ovat tottuneita kahvilassa kävijöitä. Ystävien tapaaminen kahvikupin ääressä on monelle seniorille arkea. Olen varma, että suuri osa heistä kahvittelee vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttuakin. He ovat asiakkaita, jotka arvostavat palvelua. Yhä enenevässä määrin myös osaavat vaatia palvelua.

Toivon, että kahvilanomistajat eivät unohda palvelusta nauttivia ja palvelua arvostavia ikäihmisiä kehittäessään kahvilatoimintaa ja perustaessaan uusia kahviloita. Ikääntynyt asiakas on ilmaista mainontaa kahvilalle. Seniorinaisten kesken sana hyvästä palvelusta leviää valon nopeuden lailla.

Muutamia seikkoja, joihin kahviloiden tulisi panostaa:

Henkilökunnan palvelualttius. Kahviloiden työntekijöitten keskuudessa tarvitaan lisää tietoa ikääntymisestä. Myös kesätyöntekijät tulisi perehdyttää senioriasiakkaiden erityispiirteisiin. Töykeältä vaikuttava palvelu ei aina ole oikeasti töykeyttä. Se on tietämättömyyttä. Nuori työntekijä ei voi mitenkään tietää, miten ikävuodet vaikuttavat ihmiseen.

Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että tietoa vanhenemisesta puuttuu myös muilta ammattiryhmiltä ja ihmisiltä. Tekisi mieli sanoa, että neljä miljoonaa ihmistä tarvitsee lisäinfoa ikääntymisestä. Kenties suomalaisten asenteissa on korjaamisen varaa?

Ikäihmiselle tarjotin kahvikuppeineen voi olla liian painava. Itsepalvelujonossa seisominen tuottaa hankaluuksia, tönityksi tulemisen vaara on olemassa täpötäydessä kahvilassa. Kahvilatyöntekijällä tulisi olla aikaa viedä asiakkaan tilaus pöytään. Ihannetilanne tietenkin olisi pöytiintarjoilu. Henkilökuntaa pitäisi siis olla riittävästi, jotta työntekijät ehtisivät palvella jokaista asiakasta. Ystävällinen, palvelualtis henkilökunta korvaa pieniä puutteita muilla osa-alueilla. Tasokas palvelu on hyvää mainosta kahvilalle.

Esteettömyys on toki tuiki välttämätöntä. On hyvä, jotta kahvilaan pääsee pyörätuolilla tai rollaattorilla. Lisäksi pöydät tulisi sijoittaa riittävän väljästi. Ainakin osa pöydistä tulisi olla ns. normaaleja pöytiä, joihin kuka tahansa voi vaivattomasti istuutua. Joissakin kahviloissa suuri osa pöydistä on korkeita, niihin kaikkien asiakkaiden ei ole mahdollista kavuta.

Myös astioiden tulisi olla suunniteltu siten, että mahdollisimman monen kahvittelijan on helppo käyttää niitä. Tarjolla voisi olla pari erilaista kahvikuppimallia. Taitava suunnittelija kyllä keksii cafen tyyliin sopivat mallit. Eräässä kahvilassa oli vain korvattomia kahvikuppeja. Ikääntyneellä rouvalla oli suuria ongelmia juoda iltapäiväkahvinsa kupeista.

Saavutettavuus sisältää myös ymmärrettävyyden. Kahvilan verkkosivut, viestintä, hinnasto tulisi olla joka ainoalle kävijälle helppolukuinen ja ymmärrettävä. Taas tullaan resursseihin, ja nimenomaan pätevään henkilökuntaan. Henkilökuntaa pitäisi olla riittävästi, jotta heillä on aikaa ja myös osaamista viestiä ja kertoa myytävistä tuotteista.

Suklaacroissant. Tämä on minun henkilökohtainen toiveeni. Kovasti paljon toivoisin suklaacroissanteja kahviloiden valikoimaan. Olen bongannut mantelicroissanteja ja kerma-marjatäytteisiä croissanteja mutta suklaacroissantit loistavat poissaolollaan. Kaiholla muistelen belgialaisia suklaisia ihanuuksia.

Ikääntymistä ja aikaa koskettavia elämänviisauksia

Etsin erästä tilaisuutta varten sanontoja vanhenemisesta. Siinä googlatessa eteeni tupsahteli kiinnostavia elämänviisauksia, joista osan nostan blogiini.

Mietelauseet koskettavat, jos ne liittyvät omiin arvoihin, elämänkokemuksiin tai mietinnässä oleviin asioihin. Parhaimmillaan mietelauseiden avulla voi löytää uusia näkökulmia, jäsentää ajatuksia ja saada tukea ajatuksille.

Oma ehdoton suosikkini on: Voit kukoistaa vielä vanhanakin, kaikkea ei tarvitse tehdä nuorena.

Voiko tuon ilahduttavampaa ja loistavampaa toteamusta olla. Se antaa toivoa ja on niin positiivinen. Tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata, että olen käyttänyt lausetta pariinkin otteeseen sivuillani.

Tässä muutamia elämänviisauksia:

  • Kaikki unelmamme voivat toteutua, jos meillä on kylliksi rohkeutta tavoitella niitä. – Walt Disney
  • Ikäännyt vasta silloin, kun menetät uteliaisuutesi.
  • Missä on tahtoa, siinä on tie.
  • Naisen iällä ei ole mitään merkitystä. Parhaat sävelmät soitetaan vanhimmilla viuluilla.  –  Sigmund Z. Engel
  • Jokainen, joka yhä odottaa kasvavansa, on nuori. – David Viscott
  • Vanhuudella on nautintonsa, jotka, niin erilaisia kuin ovatkin, eivät ole nuoruuden nautintoja vähäisemmät. –  W. Somerset Maugham
  • Jokainen, joka säilyttää kykynsä nähdä kauneuden, ei koskaan vanhene. – Franz Kafka
  • Ei ole kysymys siitä, miten vanha olet, vaan siitä, miten olet vanha! – Ikki
  • Vanhaksi kasvamisen taito on viisauden työ, ja yksi vaikeimmista luvuista mahtavassa elämisen taiteessamme. – Herman Melville
  • Olen elänyt juuri kyllin vanhaksi ymmärtääkseni, että minun kannattaa tutkia toisenkin kerran asioita, joista olen ollut ensimmäisellä kerralla vuorenvarma. – Josh Billings
  • Vanheneminen on hiljaista irtautumista monesta asiasta, jonka ennen koki tärkeänä. Vanheneminen on keskittymistä olennaiseen. – Matti Kurjensaari
  • Missä on tahtoa, siinä on tie.
  • Mitä kauemmin odotat tulevaisuutta, sitä lyhyemmäksi se käy. – Loesje
  • Mikään ei vanhenna niin kuin vanhenemisen pohtiminen. – G. C. Lichternberg
  • Olet malli ja esikuva vanhenemisesta. Tehtäväsi on tärkeä erityisesti siksi, että kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestasi.